Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21122 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 29.09.2010 19:55 Viestin aihe: |
|
|
säkäpuro kirjoitti: | No laulustahan se metto napataan. Son kun veisi lapselta tikkarin suusta. |
Laulaakin niin vidun usein näin syksyllä.. Ihan "kilpailukykyisen" määrän olen vuosien saatossa metsoja ampunut ja siihen on saanut kytätä ja liikkua melkoisesti. Yhden ainoan kerran, juurikin nyt eilen kuulin ensimmäistä kertaa meton "laulavan" syksyllä. Yksittäisiä naputuksia on joitakin vuosien saatossa kuulunut mutta varsinaista laulua ei.
Voi toki olla paikkakohtaisia erojakin asialla.. Esim. tämä metson kiroaminen koiralle.. Olen kuullut sen kotometsissä tasan kaksi kertaa! Ajatelkaa.. Ja metsästysaikana olen koirien kanssa luonnossa liki päivittäin ja nyt jo 15 vuoden ajan. Kaverin tykönä pirkanmaalla olen käynyt muutaman kerran elämäni aikana ja siellä metot kiroaa välillä ihmisillekkin. Siellä olen kuullut kiroamista melkein joka reissulla! Että jo alle sadan kilomerin ero paikkakunnilla voi vaikuttaa eläinten käyttäytymiseen merkittävästi.
Tuo soitimelle "hyppääminen", kuten täälläpäin sanotaan, on ihan tuttua puuhaa. Sitä on tullut harrastettua keväällä ihan tarkkailumielessä. Parhaalla soitimella olen nähnyt parhaillaan muistaakseni 21 mustaa mettoa. Joka reissu sen 15kpl näki. Nyt sekin soidinpaikka on aukkona.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21122 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 30.09.2010 10:32 Viestin aihe: |
|
|
Voi voi... Tämä aamu menikin sitten totaalisen perseelleen. Jokainen tietää mitä tapahtuu kun kiväärillä ampuu metsoa ja sattuu niin että se nousee pystysuoraan 50m korkeuteen ja lentää liitää sieltä sitten jonnekkin.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
igorrock Kanta-asiakas
Liittynyt: 26 Maa 2004 Viestejä: 13930
|
Lähetetty: 30.09.2010 11:10 Viestin aihe: |
|
|
Lainaus: | Jokainen tietää mitä tapahtuu kun kiväärillä ampuu metsoa ja sattuu niin että se nousee pystysuoraan 50m korkeuteen ja lentää liitää sieltä sitten jonnekkin.. |
...niin senhän hyvä koira tietysti löytää (kokemusta on).
Ja jollei löydä, on ketulla/supilla pian kekkerit. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
ProGuide Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Elo 2007 Viestejä: 473 Paikkakunta: Sievi
|
Lähetetty: 30.09.2010 11:43 Viestin aihe: jeah |
|
|
Painon arvaus kisa ilman suolia...
Lintu on punnittu automaalamon tuhannes osiin kalibroidulla maali puntarilla.
Nokan korkeus mittaukset ja muut iänmääritys tutkimukset antavat linnulle iäksi hieman vajaa 2v _________________ -- SBE II-- |
|
Takaisin alkuun |
|
|
masiina Kanta-asiakas
Liittynyt: 18 Jou 2005 Viestejä: 1579
|
Lähetetty: 30.09.2010 12:13 Viestin aihe: Re: jeah |
|
|
ProGuide kirjoitti: | Painon arvaus kisa ilman suolia... |
4,347kg? _________________ "...olen enemmän kuin valmis, vaaran varpaille astumaan." |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tukelius Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Elo 2008 Viestejä: 3311 Paikkakunta: Mynämäki
|
Lähetetty: 30.09.2010 12:28 Viestin aihe: |
|
|
3,147kg
tais mennä yläkanttiin mut tällä mennään |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Greifelt Kanta-asiakas
Liittynyt: 27 Elo 2007 Viestejä: 337
|
Lähetetty: 30.09.2010 12:46 Viestin aihe: |
|
|
3.250 kg |
|
Takaisin alkuun |
|
|
x-matsa Kanta-asiakas
Liittynyt: 26 Maa 2005 Viestejä: 219
|
Lähetetty: 30.09.2010 12:57 Viestin aihe: |
|
|
tasan 3 kilua näyttäs olevan |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21122 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 30.09.2010 13:10 Viestin aihe: |
|
|
igorrock kirjoitti: | Lainaus: | Jokainen tietää mitä tapahtuu kun kiväärillä ampuu metsoa ja sattuu niin että se nousee pystysuoraan 50m korkeuteen ja lentää liitää sieltä sitten jonnekkin.. |
...niin senhän hyvä koira tietysti löytää (kokemusta on).
Ja jollei löydä, on ketulla/supilla pian kekkerit. |
Joo, koiralla koitin kattella. Monet vastaavat haavakkohommat tuo sekuli on hoitanut mutta nyt ei vaan hajulle päästy. Tuntikausia haettiin. Homman vaikeus kun on ettei tiedä mihin suuntaan ja kuinka kauas lintu on mennyt. Että ottaa pannuun tuommoset tapahtumat. Kaiken kukkuraksi metso oli varmaan +5...
Se tuli taas samalla tapaa mitä viime kerralla eli liiti selän takaa. Nyt en hievahtanut vaan annoin sen liitää aukon toiselle puolelle. Sumu oli pirun sankka mutta juuri ja juuri pystyin erottamaan meton kiikarin läpi männyn latvaan. Holli oli ihan hyvä, n. 150m. En tiedä missä meni vikaan mutta ammuin ensiksi kaksi täyttä pummia.. En ollut uskoa kun metto vain kököttää niinkuin ei olisi mitään tapahtunut, tai merkkasihan se että vasemmalta menee.. Mettohan monesti "kurkkaa" sille puolen mistä luoti menee ohi. No kolmannen otin pikkusen oikealle mutta korko piti olla ok. vaan eipä luonnannut sekään. Pitänee tarkastaa kivääri ennen seuraavaa reissua, en kyllä käsitä missä välissä se olisi voinut paikaltaan heilahtaa, kun juuri ennen hanhireissuja ammuin sen paikalle. On nuo linnut tavannut tuolta hollilta henkensä menettää vaan nyt meni kuten meni. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21122 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 30.09.2010 13:11 Viestin aihe: |
|
|
Niin tuo mettohan painaa 3328,763g? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jkvi Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Kes 2006 Viestejä: 5396 Paikkakunta: Suomussalmi
|
Lähetetty: 30.09.2010 14:38 Viestin aihe: |
|
|
Piirrä Tuhola puolikaari n. 300 m päähän puusta oletettuun menosuuntaan ja aloita etsiminen sieltä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21122 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 30.09.2010 15:33 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | Piirrä Tuhola puolikaari n. 300 m päähän puusta oletettuun menosuuntaan ja aloita etsiminen sieltä. |
Joo kokeilin tohon tapaan.. Vedin koiran kanssa edestakas aluetta. Ei vaan löytynyt. Nyt ei tartte enää hakeakkaan kun pitää olla työmaalla. Hakemista vaikeutti myös se että koko mettäsarka oli raivattu siltä kohtaa minne oletin metson menneen.. Maa aivan täynnä kaadettua kuusen ja männyntarria. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Heppa Kanta-asiakas
Liittynyt: 04 Hei 2009 Viestejä: 182
|
Lähetetty: 30.09.2010 20:11 Viestin aihe: |
|
|
harmittaa ja niin pitääkin,miettii seuraavalla kerralla laukasenko,miltä mahtaa metosta tuntua? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
igorrock Kanta-asiakas
Liittynyt: 26 Maa 2004 Viestejä: 13930
|
Lähetetty: 30.09.2010 20:31 Viestin aihe: |
|
|
Vahinkoja aina sattuu, ei tuossa tuholan tapauksessa muuta kuin jostain syystä hieman huono osuma. Tietysti huono näkyvyys myös osaltaan haittasi.
Kun luoti kerran osui (tuo merkkaus selvä) niin on luultavaa että metso, kun liitonsa jälkeen lopulta päätyi maahan, kuoli hyvin pikaisesti. Itselleni sattui aikoinaan vastaava tapaus mutta sillä erotuksella että koira lopulta löysi kuolleen linnun keskeltä katajapensasta noin 10 minuutin etsinnän jälkeen. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21122 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 30.09.2010 20:45 Viestin aihe: |
|
|
Heppa kirjoitti: | harmittaa ja niin pitääkin,miettii seuraavalla kerralla laukasenko,miltä mahtaa metosta tuntua? |
No metosta ei tunnu varmaankaan miltään..
Sen verran on tuollaisista osumista kokemusta että 90% varmuudella metolle on tullut noutaja todella pian maahan putoamisen jälkeen, aivan kuten igorrock jo kirjoitti. Omalle kohdalle ei ole vastaavaa käynyt mutta kaverien metsoja olen jokusen haeskellut koirieni kanssa. Aina ennemmin on kyllä löytynyt, pahin 600m päästä ampumapaikasta ja vieläpä 7 tuntia 20c asteen lämpötilassa ampumisen jälkeen.
Lopullinen syy tutkinta on vielä kesken. Minusta laukaisu piti olla hyvä, näkyväisyyskin oli silti sellainen että hyvän osuman olisi pitänyt saada helposti. Tuki ampumapaikalla oli hyvä. Nyppäsinkö kuitenkin vai onko pyssy pois paikalta? No se selviää kunhan kerkeää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|