Poliisin aselupaohjeille puhtaat paperit

[Vortex]

Poliisin aselupaohjeille puhtaat paperit
Tiistai 15.12.2009 klo 14.24
Poliisin viime vuoden syksyllä antamat uudet aselupaohjeet olivat lainmukaiset.

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan mukaan poliisi muutti aselupakäytäntöään ilman lainmuutosta, mutta ohjeet eivät ole aselain vastaisia.

Apulaisoikeusasiamies sai uusista ohjeista lukuisia kanteluita. Niissä arvosteltiin muun muassa sitä, että käsiaseiden luvat tulisi antaa aina määräaikaisina. Lain mukaan lupa myönnetään yleensä toistaiseksi.

Ohjeiden antamista Pajuoja pitää perusteltuna.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009121510785986_uu.shtml
_________________

[Sarvikuono]

Mites nuo ohjeet on lainmukaisia, jos niiden perusteella annettuja määräaikaisuuksia on kumottu oikeudessa? Mikä tässä nyt mättää?
_________________
Video meliora proboque deteriora sequor.

[Vortex]

Minuakin askarrutti, että media tarttui vain tähän, eikä siihen, että määräaikaisia lupia on muutettu toistaiseksi voimaiseksi oleviksi hallinto-oikeuden toimesta useampia.
_________________

[terva]

[Hammer]

ööö, onkohan seuraavalla kerralla lupapäätöksessä sitten perusteluna että iltasanomissa luki näin

[Margirus]

Lukekaas oikeusasiamiehen sivuilta koko päätös, 8 liuskaa. Toisaalta heristää sormea, toisaalta sanoo että on lainmukaista.

[eero]

[Chakma]

[Chakma]

[Sarvikuono]

Onnistui ainakin jotain, laitakko vielä lähteen?
_________________
Video meliora proboque deteriora sequor.

[Hammer]

[Tate]

Tässä koko dokkari copy pastena:

11.12.2009
Dnro 4564/2/09
Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha Haapamäki
Sisäasiainministeriön poliisiosasto
POLIISIN ANTAMIEN OHJEIDEN TULEE PYSYÄ LAIN PUITTEISSA

1
KANTELUT
Oikeusasiamiehelle tehtiin lokakuussa 2008 useita kanteluita, joissa arvosteltiin sisäasiainministeriön
poliisiosaston aiemmin samana syksynä antamia ampuma-aselupia koskevia ohjeita.
Lisäksi apulaisoikeuskansleri siirsi yhden samaa asian koskevan kantelun oikeusasiamiehen
käsiteltäväksi.
Kanteluissa arvosteltiin ensinnäkin sitä, että pistoolin, pienoispistoolin, revolverin ja pienoisrevolverin
hallussapitoluvat tulisi ohjeen mukaan antaa aina määräaikaisina. Kantelijat viittasivat
siihen, että ampuma-aselain mukaan hallussapitolupa myönnetään toistaiseksi, jollei sitä erityisestä
syystä ole annettava määräajaksi. Kantelijat arvostelivat myös vaatimusta lääkärintodistuksen
esittämisestä. Samoin pidettiin kohtuuttomina niitä vaatimuksia, joita ohjeet asettavat
ampumaharrastuksen osoittamiselle. Lisäksi kantelijat olivat huolissaan aseharrastajien
tasapuolisesta kohtelusta.

2
SELVITYS
Kantelujen johdosta hankittiin sisäasiainministeriön poliisiosaston selvitys. Lisäksi olen tutustunut
arvosteltuihin sisäasiainministeriön ampuma-aselupien hakemista koskeviin ohjeisiin
(mukaan lukien 16.11.2009 poliisilaitoksille lähetettyyn ohjeiden muutokseen, josta ei sinänsä
ole kanneltu), ampuma-aselain muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen 106/2009 ja
eräisiin eri hallinto-oikeuksien ratkaisuihin ampuma-aselupa-asioissa kesä-syyskuulta 2009.

3
RATKAISU
3.1
Taustaa
Sisäasiainministeriön poliisiosasto antoi 16.10.2007 ohjeen aselupakäytäntöjen yhtenäistämisestä
(yhtenäistämisohje). Tämän laajan ja yksityiskohtaisen ohjeen tavoitteena oli, että aselupia
myönnettäisiin yhdenmukaisin perustein ja aselupien haltijoita kohdeltaisiin yhdenvertaisesti
koko maassa. Lisäksi pyrittiin siihen, että jo lupaharkintavaiheessa voitaisiin ennalta estää
ampuma-aseen väärinkäyttöä ja ampuma-aserikoksia. Tarkoituksena oli, että lupa- ja peruutusharkinnassa
arvioitaisiin entistä tarkemmin luvan antamisen ja peruuttamisen edellytykset
(sisäasiainministeriön tiedote 18.10.2007). Ohjeessa todetaan, että lupaviranomaisen harkintavaltaa
ohjaavat lakiin sisällytetyt luvan myöntämistä ja peruuttamista koskevat oikeusohjeet
eikä mainittu ohje rajoita lupaviranomaisen lakiin perustuvaa harkintavaltaa "eikä siten ole
oikeudellisesti sitova".
Marraskuussa 2007 lukiolainen surmasi ampumalla kahdeksan ihmistä ja itsensä Jokelassa.
Syyskuussa 2008 puolestaan opiskelija ampui kymmenen ihmistä ja itsensä Kauhajoella. Molemmissa
tapauksissa tekoväline oli pienoispistooli.
Tämän jälkeen sisäasiainministeriön poliisiosasto antoi 29.9.2008 ohjeen "Ampuma-aseiden
hallussapitolupien antaminen ja peruuttaminen", jonka tarkoituksena oli täydentää edellisenä
syksynä annettua yhtenäistämisohjetta. Uutta ohjetta vielä täydennettiin 14.10.2008 lähetetyllä
kirjeellä. Kanteluissa arvostellaan erityisesti näitä syksyllä 2008 annettuja ohjeita.
Kesäkuussa 2009 hallitus antoi eduskunnalle esityksen 106/2009 ampuma-aselain muuttamisesta.
Tämän lakiesityksen käsittely eduskunnassa on kesken.
Poliisiosasto muutti 16.11.2009 ohjeistustaan lääkärintodistuksen esittämisen osalta.
3.2
Kannanotto
Lähtökohtia
Kanteluissa arvostellaan ampuma-aselupien myöntämiskäytännön muuttamista pelkillä ministeriön
ohjeilla ja kantelijoiden mielestä laki ohittaen. Poliisiosaston selvityksessä on vedottu
siihen, että alle vuoden sisällä tapahtui kaksi kouluampumista, joissa käytettiin pienoispistoolia.
Olosuhteet olivat muuttuneet ja jotain oli tehtävä. Ohjeet oli tarkoitettu väliaikaisiksi, kunnes
samaan aikaan käynnistetty aselainsäädännön uudistaminen saataisiin voimaan.
Korostan, että tehtäviini laillisuusvalvojana ei kuulu ottaa kantaa siihen, kuinka tehokkaita tai
tarkoituksenmukaisia puheena olevissa ohjeissa esitetyt toimenpiteet ovat esimerkiksi aseiden
väärinkäyttämisen estämisessä tai millaisia vaatimuksia aselupien myöntämiselle tulisi jatkossa
asettaa. Arvioitavanani ei siis ole se, kuinka helppoa tai vaikeaa ampuma-aseiden hallussapitolupien
myöntämisen tulisi olla. Ampuma-aselupien sääntelyyn ottaa pian kantaa eduskunta
käsitellessään hallituksen esityksestä 106/2009, jossa useat ohjeiden menettelytavat on
nostettu lain tasolle.
Nyt on kysymys kanteluissa esiin tuoduista kysymyksistä, ei ohjeiden kaikkien yksityiskohtien
läpikäymisestä. Korostan myös, että arvioin asiaa nykyisen lainsäädännön ja sen esitöiden
perusteella, enkä ota kantaa siihen, miten lupakysymyksiä tulisi tai voidaan jatkossa säänne llä.
Lähtökohtana on, että nykyinen ampuma-aselaki antaa soveltajalleen varsin paljon harkintavaltaa.
Monissa tilanteissa on mahdollista perustella useita hyvinkin erilaisia ratkaisuja, jotka
sinällään mahtuvat lain suoman harkintavallan piiriin. Sen, mitä on kussakin yksittäistapauksessa
pidettävä oikeana ampuma-aselain tulkintana, ratkaisevat tuomioistuimet, viime kädessä
korkein hallinto-oikeus. On myös pidettävä mielessä, että vaikka tuomioistuin harkinnassaan
päätyisi toiseen lopputulokseen kuin poliisilaitos, ei pelkästään tästä voida vielä päätellä,
että poliisilaitoksen ratkaisu olisi ollut lainvastainen. Ampuma-aselaki jättää tilaa tulkinnalle, ja
eri ratkaisijat voivat sinänsä lain puitteissa ja perustellusti päätyä erilaisiin lopputuloksiin.
Olen tutustunut muutamiin eri hallinto -oikeuksien ratkaisuihin, joissa on muun muassa ollut
kysymys nyt käsiteltävänä olevissa kanteluissa arvostelluista ohjeista ja joissa poliisilaitoksen
päätös on kumottu. Tapauksia on varmasti muitakin. Oikeusasiamies ei voi ottaa kantaa tuomioistuimissa
vireillä oleviin asioihin. Kuitenkin katson voivani lausua seuraavaa ilman, että
sitä voitaisiin pitää puuttumisena riippumattomien tuomioistuinten toimintaan. Tuomioistuimet
eivät luonnollisesti ole millään tavalla sidottuja minun esittämiini näkemyksiin.
Viranomainen voi antaa oikeusnormeja - materiaalisia, oikeuksia tai velvollisuuksia määritteleviä
oikeussääntöjä - vain, jos sille on laissa nimenomaisesti määritelty tällaista norminantovaltaa.
Perustuslain 80 §:ssä säädetään asetuksen antamisesta ja lainsäädäntövallan siirtämisestä
seuraavaa.
"Tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia tässä perustuslaissa
tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön
oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan
muuten kuuluvat lain alaan. Jos asetuksen antajasta ei ole erikseen säädetty, asetuksen
antaa valtioneuvosto. Myös muu viranomainen voidaan lailla valtuuttaa antamaan oikeussääntöjä
määrätyistä as ioista, jos siihen on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä
eikä sääntelyn asiallinen merkitys edellytä, että asiasta säädetään lailla tai asetuksella.
Tällaisen valtuutuksen tulee olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu."
Ampuma-aselain 119 §:ssä onkin säädetty, mistä asioista voidaan valtioneuvoston tai sisäasiainministeriön
asetuksella antaa tarkempia määräyksiä. Nyt arvostelluissa ohjeissa ei kuite nkaan
ole kysymys tällaisista tarkemmista määräyksistä. Sisäasiainministeriön poliisiosasto
nimittäin toteaa selvityksessään, että ohjeiden antaminen on perustunut poliisin hallinnosta
annetun lain 4 §:ään. Sen mukaan sisäasiainministeriön poliisiosasto toimii poliisin ylijohtona,
jonka tehtävänä on muun muassa suunnitella, kehittää, johtaa ja valvoa poliisitoimintaa ja sen
tukitoimintoja koko maassa sekä vastata poliisin tehtäviin liittyvien kansalaisten palvelujen tasapuolisesta
saatavuudesta ja laadusta maan eri osissa.
Arvostelluissa ohjeissa on kysymys sinänsä yleisestä ilmiöstä. Erilaisilla yleiskirjeillä, ohjeilla
tai määräyksillä voidaan toteuttaa hallinnon ohjausta, joka voi koskea myös lainsäädännön
soveltamista. Tätä kutsutaan hallinnolliseksi norminannoksi tai normiohjaukseksi (ks. esim.
Mäenpää: Hallinto-oikeus s. 142). Tämä on sinänsä sallittua ja esimerkiksi käytäntöjen yhtenäistämiseksi
toivottavaakin. Tällaisella norminannolla on kuitenkin rajansa. Vain lailla voidaan
säätää yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan
muuten kuuluvat lain alaan. Muutoinkin kaikessa viranomaisen norminannossa on otettava
huomioon oikeusnormien hierarkia. Viranomaisten päättämien oikeusnormien on sopeuduttava
ylemmänasteisiin normeihin ja asiaa koskevan lainsäädännön tavoitteisiin (Näin Mäenpää
emt. s. 135).
Käsitykseni mukaan kanteluissa arvostellut ohjeet eivät sido yksittäistä ampuma-aseasian ratkaisijaa.
Poliisin ylijohto ei yleisen johto- ja ohjausvaltansa perusteella voi oikeudellisesti sitovasti
määrätä, miten sen alaisen hallinnon tulisi yksittäistapauksessa soveltaa ampumaaselupien
edellytyksiä koskevia säännöksiä. Puheena olevat ohjeet eivät luonnollisesti voi syrjäyttää
lakia. Tämä on sinänsä selvää jo perustuslain 107 §:nkin nojalla, jossa säädetään, että
jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain
tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.
Vaikka ohjeet eivätkään sido lainsoveltajaa, ne eivät ole missään nimessä olleet vaikutuksettomia.
On riidatonta, että ohjeet ovat eräiltä osin muuttaneet ampuma-aselupien myöntämiskäytäntöä
merkittävästi. Varsinkin käsiaselupien saaminen on selvästi aiempaa vaikeampaa.
Seuraavaksi käsittelen eräitä yksittäisiä kysymyksiä.
Luottamuksensuoja
Käytännön äkillinen muutos herättää kysymyksen siitä, onko tämä hallintolain 6 §:n luottamuksensuojan
mukaista. Sen mukaan viranomaisten toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella
oikeutettuja odotuksia. Hallinnon asiakas on oikeutettu luottamaan siihen, että viranomainen
noudattaa omaksumaansa tulkintaa tai soveltamiskäytäntöä. Näin on kuitenkin vain,
elleivät olosuhteet ole olennaisesti muuttuneet tai aiempi käytäntö ole selvästi lainvastainen
(Mäenpää emt. s.394). Selvää onkin, ettei lain soveltamiskäytäntö voi olla täysin muuttumaton,
vaan sen on voitava kehittyä, jos olosuhteet muuttuvat. Juuri tähän poliisiosasto vetoaa ja tälle
käsitykselle on mielestäni nähtävissä perusteita. Jos katsotaan, että aiemmin voimassa ollut
käytäntö on johtanut lain tavoitteiden (esimerkiksi aseiden väärinkäytön estäminen) kannalta
huonoihin tuloksiin, käytäntöä voidaan muuttaa, toki lain puitteissa.
En pidä käytännön muutosta yksittäisen ampuma-aseluvanhakijan (joka on kanteluissa esiin
tuotujen näkökulma) kannalta luottamuksensuojan vastaisena. Kenelläkään ei ole ehdotonta
subjektiivista oikeutta saada asetta itselleen.
Sen sijaan asekauppaa elinkeinonaan harjoittavien näkökulmasta käytännön äkillinen muuttuminen
on ongelmallisempaa. He ovat rakentaneet ja mitoittaneet toimintansa tietyn viranomaiskäytännön
pohjalta. Jos käytäntöä olisi muutettu lailla, elinkeinonharjoittajilla olisi ollut
paremmin aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Nyt käytäntö muuttui erittäin nopeasti käsiaseiden
osalta. En kuitenkaan katso, että tältä osinkaan olisi jäljempänäkin esitetty huomioon
ottaen aihetta epäillä sellaista menettelyä, joka antaisi aiheen käsitellä tätä kysymystä
enemmälti luottamuksensuojan kannalta.
Hallussapitoluvan voimassaolo
Vaikka ohjeet eivät olisikaan sitovia, eivät ne tietenkään saa ohjata viranomaisia lainvastaisiin
päätöksiin. Kanteluissa on yksittäisistä ohjeiden kohdista tuotu esiin ensinnäkin se, että ohje
olisi ampuma-aselain 53§:n 1 momentin vastainen. Lain mukaan hallussapitolupa annetaan
toistaiseksi, jollei sitä erityisestä syystä ole annettava määräajaksi. Ohjeessa on todettu, että
"hallussapitolupalupa pistooliin, pienoispistooliin, revolveriin ja pienoisrevolveriin tulisi aina
myöntää määräaikaisena".
Lain esitöissä (hallituksen esitys 183/1997) todetaan muun muassa seuraavaa:
"Ampuma-aseen pysyvään hallussapitoon oikeuttava hallussapitolupa annettaisiin tavallisesti
luvan voimassaoloaikaa rajoittamatta. Hallussapitolupa olisi siten pääsääntöisesti
annettava toistaiseksi voimassa olevana. Erityisestä syystä hallussapitoluvan voisi kuitenkin
antaa määräaikaisena. Tämä voisi olla perusteltua muun ohella silloin, kun kyseessä
on luvansaajan ensimmäinen ampuma-ase. Jos luvan hakija ei kykene tarkoin
selvittämään aseharrastuksensa laatua ja aktiivisuutta, lupahakemus tulisi yleensä hylätä,
koska lakiehdotuksen 45 §:n 2 momentissa tarkoitetut lupaedellytykset eivät tuolloin täyttyisi.
Tapauksissa, joissa luvan hakijan antama selvitys aseharrastuksestaan ei täysin
tyydytä lupaviranomaista, luvan antaminen määräaikaisena voisi olla kuitenkin perusteltua."
Kantelijoiden mielestä ohje on ristiriidassa lain kanssa. En kuitenkaan katso, että ohje olisi
lainvastainen. Lain ilmaisu "erityinen syy" jättää tilaa tulkinnalle. Korostan, että tästä erillinen
kysymys on se, mikä tulkinta on perustelluin; viime kädessä jää tuomioistuinten ratkaistavaksi,
onko luvan määräaikaisuudelle "erityistä syytä". Lain esitöissä annetut esimerkit eivät ole tyhjentävä
luettelo "erityisistä syistä".
Joka tapauksessa olisi käsitykseni mukaan ollut perusteltua korostaa ohjeessa, että kysymys
on tältäkin osin lopulta yksittäistapauksellisesta harkinnasta. Tiettyjen asetyyppien lupien kategorinen
ohjaaminen määräaikaisiksi ilman lainmuutosta on nykyisin voimassa olevan lain
sanamuodon ja sen esitöiden valossa ongelmallista. Sitä näkemystä, että tältä osin on kys ymys
lainsäädännön alaan kuuluvista kysymyksistä, puoltaa se, että hallituksen esityksessä
106/2009 esitetään laissa säädettäväksi, että ensimmäinen hallussapitolupalupa (muun muassa)
pistooliin, pienoispistooliin, revolveriin ja pienoisrevolveriin annetaan enintään viiden
vuoden määräajaksi (ja alle 20-vuotiaille näiden aseiden hallussapitolupia ei myönnettäisi).
Oma kysymyksensä on se, onko nykyisen lain ilmaisu "erityinen syy" avoimuudessaan liian
tulkinnanvarainen. Tähän ottanee lainsäätäjä piakkoin kantaa.
Lääkärintodistuksen vaatiminen
Ampuma-aselain 45 §:n mukaan hankkimislupa voidaan antaa sellaiselle 18 vuotta täyttäneelle
henkilölle, jota terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella on pidettävä sopivana pitämään
hallussa ampuma-aseita ja aseen osia.
Poliisiosasto toteaa selvityksessään, että lupaviranomaisella on tarve saada asiantuntijan arvio
siitä, onko luvanhakijalla sellainen psyykkinen sairaus tai mielenterveyden ongelma, jonka
vuoksi hän on itselleen tai toisille vaarallinen. Ampuma-aseasetuksen 43 §:n 2 momentin mukaan
lupaviranomainen voi vaatia hakijaa esittämään (muitakin kuin asetuksessa erikseen
mainittuja) luvan antamisen edellytyksiä koskevia selvityksiä. Lääkärintodistuksen esittämisvelvollisuutta
oli selvityksen mukaan käytetty jo ennen Jokelan ja Kauhajoen tapahtumiakin,
mutta niiden jälkeen sen käyttö laajeni merkittävästi.
Poliisiosasto on ohjeessaan 29.9.2008 painottanut, että lupaviranomainen voi tarvittaessa pyytää
luvanhakijaa toimittamaan lääkärintodistuksen terveydentilastaan. Lisäksi todetaan, että
harkittaessa luvan antamista pistoolin, pienoispistoolin, revolverin ja pienoisrevolverin hallussapitoon,
on lupaviranomaisen aina pyydettävä tätä esittämään itseään koskeva
lääkärinlausunto, josta käy ilmi, onko hänellä sellainen psyykkinen sairaus tai mielenterveydellinen
ongelma, jonka vuoksi hän on itselleen tai toisille vaarallinen. Kirjeessään 14.10.2008
poliisiosasto totesi, että lääkärintodistuksen esittämisvelvollisuus koskee kaikkia pistoolin, pienoispistoolin,
revolverin ja pienoisrevolverin hankkimisluvan ja rinnakkaisluvan hakijoita, ei
pelkästään ensimmäisen luvan hakijoita.
Totean, että 16.11.2009 poliisiosasto on muuttanut ohjeistustaan siten, että lääkärintodistuksen
esittämisvelvoite koskee vain ensimmäistä käsiaselupaa hakevia.
Ampuma-aselain esitöissä (HE 183/1997) todetaan lääkärintodistuksesta seuraavaa:
'"Poliisilla on poliisilain 35 §:n 2 momentin nojalla oikeus saada ampuma-aseluvan voimassaolon
harkitsemiseksi perustellusta pyynnöstä salassapitovelvollisuuden estämättä
tietoja luvanhaltijan terveydentilasta sekä päihteiden käyttöön tai väkivaltaiseen käyttäytymiseen
liittyvistä seikoista. Edellytyksenä tietojen saamiselle on syy epäillä, ettei luvanhaltija
enää täytä luvan saamisen edellytyksiä. Momentin sanamuodon ja poliisilain säätämiseen
johtaneen hallituksen esityksen (HE 57/1994) perustelujen mukaan poliisilla ei
ole oikeutta saada momentissa tarkoitettuja tietoja harkittaessa uuden luvan antamista.
Momentin perustelujen mukaan poliisin on kulloinkin kyseessä olevan luvan osalta arvioitava,
millaista selvitystä luvan hakijalta edellytetään.
Esityksen mukaan lupaviranomaisella olisi oikeus edellyttää, että luvan hakija esittää lupaviranomaisen
tarpeelliseksi katsoman selvityksen myös terveydentilastaan tai päihteiden
käyttöön liittyvistä seikoista. Edellytyksenä tämän kaltaisten lisäselvitysten pyytämiselle
olisi, että henkilön sopivuutta ampuma-aseen hankkimiseen on syytä epäillä. Edellä
tarkoitetulla menettelyllä, jonka käytännön toteuttamisesta säädettäisiin tarkemmin asetuksella,
ei loukattaisi luvan hakijan yksityisyyden suojaa, sillä poliisille ei annettaisi oikeutta
saada ja hankkia luvan hakijan terveydentilaa koskevia tietoja ilman hänen suostumustaan.
Luvan hakijan olisi itse esitettävä pyydetty selvitys. Jos pyydettyä selvitystä ei
esitettäisi, ei haettua lupaa myöskään annettaisi."
Lääkärintodistuksen vaatiminen hakijalta on sinänsä täysin mahdollista lain mukaan. Varsin
ongelmallisena pidän ampuma-aselain esitöiden valossa kuitenkin sitä, että arvosteltujen ohjeiden
mukaan eräiden asetyyppien hakijoilta aina vaaditaan lääkärintodistus. Tätä ongelmallisuutta
on sinänsä lieventänyt 16.11.2009 ohjeistukseen tehty muutos. Puheena olevan lainkohdan
perusteluissa todetaan, että lääkärintodistuksen vaatiminen hakijalta edellyttäisi, että
on syytä epäillä henkilön sopivuutta ampuma-aseen hankkimiseen. Pelkkä luvan hakeminen
tietyntyyppiseen aseeseen ei ole syy epäillä henkilön sopivuutta. Eriasia on, tulisiko laissa
säätää lääkärintodistuksen esittämisvelvollisuudesta tai vastaavasta - tämä on kuitenkin kysymys,
joka kuuluu lainsäätäjälle. Todettakoon kuitenkin, että ampuma-aselain uudistamista
koskevassa hallituksen esityksessä HE 106/2009 lakia esitetään muutettavaksi niin, että hakijan
tulee antaa suostumus siihen, että poliisi hankkii hakijan sopivuudesta lääketieteellisen
arvion. Perusteluissa todetaan, että " tarkoituksenmukaista kuitenkin olisi, että lääketieteellistä
arviota ei pyydettäisi säännönmukaisesti, vaan ainoastaan silloin, kun saatujen tietojen tai
haastattelun perusteella olisi syytä epäillä luvanhakijan henkilökohtaista sopivuutta." Tässäkään
ei siis lähdetä siitä, että arvio edellytettäisiin automaattisesti tiettyihin asetyyppeihin lupaa
hakevilta.
Ampuma-aselaissa tai -asetuksessa selvitysten vaatiminen on joka tapauksessa jätetty asian
ratkaisijan harkintaan. Katson, ettei ohjeistusta ole ongelmallisuudestaan huolimatta pidettävä
lainvastaisena. Ohjeiden kategorisuus ei kuite nkaan ole sopusoinnussa lähtökohtana mielestäni
pidettävän yksittäistapauksellisen harkinnan ja edellä siteerattujen lain esitöiden kanssa.
Ampumaharrastuksen osoittaminen
Ampuma-aselain 45 §:n 2 momentin mukaan haettaessa lupaa ampumaurheilua tai -
harrastusta varten hakijan on esitettävä harrastuksestaan luotettava selvitys. Lain esitöissä
(HE 183/1997) todetaan tältä osin muun muassa seuraavaa:
"Esityksen tarkoituksena lisäksi on parantaa ampuma-aseiden käyttöön liittyvää turvallisuutta
täsmentämällä luvan antamisen edellytyksiä. Luvan hakija velvoitettaisiin esittämään
ennen luvan saamista ampuma-harrastuksestaan perusteellinen selvitys. ---
Säännöksessä ei edellytettäisi, että luvan saaminen olisi mahdollista vain varsinaisen kilpa-
ammunnan perusteella. Riittävänä olisi pidettävä myös jonkin kilpa-ammunnan lajin
aktiivista harrastamista, vaikkei luvan hakijalla olisikaan tarkoitusta osallistua varsinaisiin
kilpailuihin. Satunnaista maaliin ampumista ei kuitenkaan voitaisi pitää momentissa tarkoitettuna
ampumaurheiluna ja -harrastuksena, vaan ampuma-urheilun ja -harrastuksen
tulisi käsittää jonkin sellaisen ammunnan lajin aktiivista harrastamista, jossa järjestetään
kilpailuja.
Merkitystä voidaan sen sijaan antaa sille seikalle, harrastaako luvan hakija aktiivisesti sellaista
ampumaharrastuksen muotoa, jonka perusteella hän hakee lupaa aseen hankkimiseen.
Luvan hakija voisi ehdotuksen mukaan osoittaa tämän useilla vapaamuotoisilla
keinoilla. Käytännössä eräs kelvollinen tapa olisi osoittaa kuuluvansa yhdistykseen, jossa
kyseistä ampumaharrastuksen muotoa harjoitetaan. Yksistään yhdistykseen kuuluminen
ei kuitenkaan olisi riittävä näyttö aktiivisesta harrastustoiminnasta.
---
Lupaviranomaisen olisi kaikin käytettävissä olevin keinoin pyrittävä selvittämään erityisesti
kaikkein tulivoimaisimpien ja tehokkaimpien aseiden osalta luvan hakijan harrastustoiminnan
laatu ja aktiivisuus. Merkkejä vakavasta harrastuksesta on ainakin osallistuminen
kilpailuihin. Aloittelevien ampujien osalta selvitys voisi kuitenkin olla vapaamuotoisempi.
Eräissä uusissa ammunnan lajeissa, muun muassa practical-ammunnassa ja sovelletuissa
reserviläisammunnoissa, järjestetään turvatestien kaltaisia turvallisen aseenkäsittelyn
kursseja. Tämän tyyppisen kurssin läpäiseminen muodostaisi ainakin hyvän lähtökohdan
lupaharkinnalle.
"Poliisiosaston ohjeessa 29.9.2008 korostetaan, että hakijan on nimettävä harrastettava laji ja
osoitettava harrastavansa tätä lajia ja että lupaviranomaisen on huolellisesti arvioitava harrastuksesta
esitettävä näyttö. Kirjeessä 14.10.2008 todetaan, että aina tulisi osoittaa yhden vuoden
pituinen aktiivinen harrastus ampumaseuran ohjauksessa kyseisellä asetyypillä. Tämä
harrastus ampumaseuran aseella tulisi tapahtua pistooli-, pienoispistooli-, revolveri- tai pienoisrevolveri-
tyyppisellä aseella. Aktiivista harrastamista osoittaa noin kaksi kertaa kuukaudessa
tapahtunut harrastaminen, joka on jatkunut suhteellisen tasaisesti läpi vuoden.
En katso, että ohje olisi tältäkään osin lainvastainen. Lain ilmaisu "luotettava selvitys" jättää
paljon tilaa tulkinnalle. Lain esityöt näyttävät edellyttävän aktiivista harrastamista. Totean
myös, että poissuljettua ei ole sekään, että aiempi käytäntö harrastuksen osoittamisessa on
osin voinut olla lain esitöissä tarkoitettua vapaampi.
Tässäkin kohtaa korostan, että viime kädessä tuomioistuimet ratkaisevat, onko luvanhakija
esittänyt luotettavan selvityksen harrastuksestaan. Joka tapauksessa olisi käsitykseni mukaan
ollut perusteltua painottaa ohjeessa, että kysymys on tältäkin osin yksittäistapauksellisesta
harkinnasta. On myös ongelmallista, jos vaadittavan selvityksen taso nostetaan ilman lainmuutosta
selvästi aiempaa käytäntöä korkeammalle, vaikka laki jättääkin soveltajalleen laajan
harkintavallan. Totean myös, että hallituksen esityksessä 106/2009 on katsottu olevan tarpeen
nostaa lain tasolle vaatimuksia sille selvitykselle, jota on esitettävä, jos aseen hallussapitolupaa
haetaan ampumaurheilun ja -harrastuksen perusteella.
Yhteenveto
Sen jälkeen kun alle vuoden sisään oli sattunut kaksi kouluampumistapausta, oli luonnollista,
että arvioitiin myös ampuma-aselupien myöntämiskäytäntöjä. Lupakäytäntöjen yhtenäistämiseen
ja "terävöittämiseen" oli pyritty jo syksyllä 2007 annetulla yhtenäistämisohjeella.
Yhtenäiseen käytäntöön pyrkiminen on toivottavaa eikä se sinällään tietenkään ole
moitittavaa. Nyt onkin kysymys nimenomaan siitä, millä keinoilla tähän osin jyrkkään muutokseen
ja yhtenäiseen käytäntöön pyrittiin.
Sisäasiainministeriön poliisiosasto päätyi syyskuussa 2008 siihen, että lupakäytäntöjä edelleen
tiukentamalla voitaisiin vähentää aseiden väärinkäyttöä. Minulla ei ole oikeudellisia perusteita
kyseenalaistaa tätä arviota. Lisäksi poliisin lupahallinto oli selvityksen mukaan epätietoisessa
tilassa Kauhajoen tapahtumien jälkeen. Muutos yritettiin toteuttaa hallitusti valtakunnallisella
ohjeistuksella kohdassa 3.1 kerrotulla tavalla.
Totean ensiksikin, että tämä ohjeistus ei käsitykseni mukaan ole sitovaa. Silti se ei ole ollut
merkityksetöntä. Varsinkin käsiaseiden osalta lupakäytännöt muuttuivat hyvin merkittävästi.
Keskeistä tässä osin jyrkässä käytännön muutoksessa on se, että se tapahtui ilman lainmuutosta.
Tämä on herättänyt kysymyksiä siitä, onko lainsäätäjä ohitettu. Edellä esitetyillä perusteilla
olen kuitenkin katsonut, että ohjeita ei voida pitää nykyisen ampuma-aselain vastaisina.
Laki jättää soveltajalleen varsin paljon harkintavaltaa. Mielestäni on myös nähtävissä perusteita
sille näkemykselle, että aselupien myöntämiskäytäntö oli osin ollut lain esitöissä esitettyä
löyhempi.
Kuten edellä on todettu, poliisin ylijohdon pyrkimys yhtenäisiin käytäntöihin valtakunnallisella
ohjauksella on sinänsä ollut perusteltua. Ohjeiden tulee kuitenkin perustua lakiin ja pysyä sen
puitteissa. Kanteluissa arvosteltu ohjeistus on osin ollut hyvin pitkälle menevää ja osin olisi
mielestäni ollut perustellumpaa katsoa, että kysymys on pikemminkin lainsäädännön alaan
kuuluvista kysymyksistä ja että näin merkittävä vaatimusten kiristäminen edellyttäisi lain muuttamista.
Tämä koskee erityisesti syksyllä 2008 annettujen ohjeiden määräävää ja
vaihtoehdotonta muotoilua. Poliisin ylijohto ei voi yleisen johto - ja ohjausvaltansa perusteella
oikeudellisesti sitovasti määrätä, miten ampuma-aselakia tulee yksittäistapauksessa sove ltaa.
Selvyyden vuoksi totean, että yksittäistapauksissa voi toki esimerkiksi olla erityinen syy
määrätä ampuma-aselupa määräaikaiseksi ja voi olla aihetta vaatia hakijalta lääkärintodistusta.
Arvioitavanani ei ole ollut – eikä voisikaan olla - se, miten yksittäisiä lupa-asioita tulisi ratkaista.
Edellä esittämääni nähden pidän erittäin perusteltuna, että ampuma-aselain muutos on saatettu
eduskunnan käsiteltäväksi. Tässä yhteydessä lainsäätäjä voi ottaa kantaa muun muassa
edellä arvioimiini kysymyksiin.
Asia ei anna minulle aihetta muuhun kuin, että saatan edellä esittämäni käsitykset ampumaaselupia
koskevasta ohjeistuksesta sisäasiainministeriön poliisiosaston tietoon.
_________________

[OS62]

[Chakma]

[mozambique]