Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Lahtinen ***
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 20523 Paikkakunta: Suur-Satakunta
|
Lähetetty: 08.12.2004 17:40 Viestin aihe: Hyviä telkkäreseptejä tai metoodeja? |
|
|
Tuli siinä lapsuudessa syötyä telkkää ”aika paljon”. Jonkinmoinen alitajuinen kammo on jäänyt, eikä telkkä oikein maistu. Samanlaisen pitkäkestoisen makukammon saa kai aikaan, kun ottaa vaikkapa anisviinalla tai lämpimällä lonkerolla oikein railakkaan oksennuskanuunan .
Nyt kun on tullut tuota merilinnustusharrastusta taas aktivoitua, niin mieleen on juolahtanut että noista monesti tosiupeista telkkäholleista voisi paistiakin koittaa. Viimevuosina kun on tullut lähinnä seurattua vaan katseella ja odoteltua sorsia (monasti turhaan) . Ainakaan itselle kun ei anna luonto myöden harrastaa tuota jossainpäin käytössä olevaa systeemiä, jossa kokosukeltajia ammutaan vaan tappamisen ilosta haaskalle tai loukkuun. Itse kun uskon siihen, että”meri maksattaa moisen toiminnan huvilistille ennepitkää…”
Yleensä nuo telkät laitettiin nylkien ja paistaen kokonaisena ja sitten pataan ja kermakastiketta joukkoon. Onkohan jollain jotain vaihtoehtoista metoodia?
Omassa mielessä on pyörinyt seuraavat kysymykset:
- Olisikohan telkkä paljonkin parempaa, jos sen laittaisi heti eikä pakkasen kautta?
- Mitenkähän marinointiin pitäisi paneutua. Omien kokemusten mukaan kun marinoinnilla pystytään maustamisen lisäksi myös mureuttamaan lihaa. Tämä mureushomma on ainakin joillain yksilöillä melkoinen ongelma.
- Jonkinmoinen käristys tai wokki voisi olla yhdensorttinen varlmistustapa, jossa lika leikataan tarkkaan irti luistaan jo alkuvaiheessa.
Löytyykö joltain jo jonkinlaista ultimateohjetta valmiina? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Vieras
|
Lähetetty: 08.12.2004 18:17 Viestin aihe: Re: Hyviä telkkäreseptejä tai metoodeja? |
|
|
Lahtinen kirjoitti: |
- Jonkinmoinen käristys tai wokki voisi olla yhdensorttinen varlmistustapa, jossa lika leikataan tarkkaan irti luistaan jo alkuvaiheessa.
|
Viimeksi tein telkkäpaistin (taisi olla 3 lintua) leikkaamalla lihat irti luista ja paloittelemalla pieniksi. Ruskistin lihat kunnolla voissa, sekaan sipuleita ym. rehuja, mausteita jne. Sitten huttu valurautapataan, vettä sekaan ja 2-3 tuntia 150-asteisessa uunissa. Maistui kyllä selvästi vähemmän "telekältä" kuin kokonaisena paistettu.
...ja kun ottaa ahkerasti napanteria niin maku senkun paranee. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Hietala Kanta-asiakas
Liittynyt: 11 Kes 2004 Viestejä: 2541 Paikkakunta: Pohojanmaa
|
Lähetetty: 08.12.2004 18:33 Viestin aihe: |
|
|
Nylje lintu, ota täkkälihat. Valuta verta pois 2-3 päivää jääkaapissa! Paista täkät miedolla lämmöllä voissa pannulla joka puolelta. Sitten kannelliseen uunikuppiin, vettä ja punkkua(vähän) tai olutta(vähän enemmän) nesteeksi, varovasti valkopippuria ja tavallista reilummin suolaa. Paista 3 tuntia 150 astetta.
Kokeilin viimeksi syksyllä kun samasta paikasta tuli 7 telkkää kolmella laukauksella Kaikki syötiin eikä ketään oksettanu! _________________ Laiskuuttaan tingan häviää |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Petteri_N Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Maa 2004 Viestejä: 1180
|
Lähetetty: 08.12.2004 18:37 Viestin aihe: |
|
|
Testooppa silleen, että teet telekästä käristystä. Vuoleskelet jäisestä telekästä (tai mieluummin usseemmasta) silippua ja ei kun helevetin kuumalle pannulle voin kera. Mausteeksi suolaa ja pepparia. Luista yms. ylijäämistä tirauttaa hetkessä liemen. Perhana, teenpä huoenna reaalikeittiöön moisen teerestä! _________________ Meidän äiti tekee parempia lapsia kuin teidän äiti! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tvälläri Kanta-asiakas
Liittynyt: 10 Maa 2004 Viestejä: 3423 Paikkakunta: Mikämikämaa
|
Lähetetty: 09.12.2004 16:58 Viestin aihe: |
|
|
Mielenkiintoinen keskustelu!
Itse olen telkkiä aina tilanteen tullen poiminut talteen, ja havainnut hyväksi niksiksi saman jutun kuin koskelonpyynnissäkin, tärkeintä on että telkkä nyljetään välittömästi ampumisen jälkeen, eli ihan lämpimänä, tällöin oikeastaan kaikki rasva lähtee nahan mukana pois, ja loppuja voipi rapsuttaa hieman puukolla jos viitsii. Ei maistu enää juurikaan "telkältä" ja samalla tavalla pystyypi paistelemaan uunissa kuin muita vesilintuja.
Jos haluaa niin voipi tehdä riistasta vaikka karjalanpaistityyppisen ratkaisun, 1 telkkä, 1 teeri palaliohina pataan, iso sipuli, kymmenkunta pippuria merisuolaa ja puolikas pullo olutta ja vettä niin että lihat peittyy. uuniin 150-175 astetta ja pari tuntia sen jälkeen kansi pois vuoasta lämpö kahteensataan ja niinkauan uunissa että neste on paistunut kasaan ja sitä on sopiva määrä. aijai että on nannaa.. _________________ "Mies, ei koskaan kyllästy tuijottamaan välkehtivää tulta, virtaavaa vettä, tai tippuvaa pontikkaa" |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Petteri_N Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Maa 2004 Viestejä: 1180
|
Lähetetty: 09.12.2004 17:11 Viestin aihe: |
|
|
Täntärää! Tänään tulee teerikäristystä reality-riistakeittiöstä... Pitäkää vastaanottimenne avoinna... _________________ Meidän äiti tekee parempia lapsia kuin teidän äiti! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jarih Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 2086 Paikkakunta: Kirkkonummi
|
Lähetetty: 09.12.2004 19:25 Viestin aihe: Re: Hyviä telkkäreseptejä tai metoodeja? |
|
|
Lahtinen kirjoitti: | Omien kokemusten mukaan kun marinoinnilla pystytään maustamisen lisäksi myös mureuttamaan lihaa. |
Käytätkö mureuttamiseen ananasta tai ananasmehua osana marinoinnissa? Ananashan sisältää lihaa mureuttavia entsyymejä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Vieras
|
Lähetetty: 12.12.2004 16:40 Viestin aihe: Keitä telkkä |
|
|
Ei noita vesilintuja ole aina pakko paistaa. Nylje ja pese linnut. Pistä kiehumaan ja kerää vaahto pois pinnalta. Kun vaahtoa ei enää tule niin lisää suola, maustepippuri ja pari laakerin lehteä. Keitä kunnes lihat alkavat irrota. Ota linnut pois. keitä lientä kasaan ja lisää perunat, porkkanat ja palsternakkaa pieni pala. Irroita lihat ja pilko pieniksi palasiksi. Keitä kypsäksi ja tarkista suola. Hyvää ihan "jokapäiväiseksi" särpimeksi. Jos haluat lisää makua niin niin silloin sellainen muutos reseptiin, että luut ym. rustot voidellulle uunipellille uuniin ja ruskista ne ja keitä ne vielä liemessä ennen pottujen lisäystä /samalla kun keität lientä kasaan) - pidentää valmistusaikaa, mutta maku palkitsee vaivan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Kahka Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Elo 2004 Viestejä: 433 Paikkakunta: 800km edellisestä pohjoiseen
|
Lähetetty: 13.01.2005 00:13 Viestin aihe: |
|
|
Itse olen huomannut kaikkien sukeltajasorsien (allin, telkän, tukkasotkan, isokoskelo ehkä miedoin) maistuvan suunnilleen samalta, joten tämä allilla kokeiltu resepti sopinee telkkäänkin: Ota linnu(i)lta vain täkkälihat ja koivet talteen, loput voit laittaa vaikka sinne supiloukkuun. Tämä käsittely säästää huomattavasti aikaa jos lintuja on paljon, eikä siihen loppuosaan paljoa syötävää jää, jos olet puukon kanssa tarkkana. Lisäksi olen huomannut kokonaan nyljettyjen(ja siten pakastettujen) kokonaisina valmistettuina maistuvan juurikin siltä "telkältä". Rinta- ja koipipaloista saa ainakin rasvat otettua tarkasti pois.
Ota tarpeelliseksi katsomasi nippu täkkälihoja ja suolaa ja pippuroi ne. Lyö pannulle ensin voita ja sitten täkkälihat kokonaisina tai silppuna, itse laitoin silppuna. Lisäile mieleisiäsi mausteita kypsennyksen aikana. Kun ovat kypsiä, syö leivän kanssa tai ilman. Mitään verenvalutusoperaatioita tai vastaavia ei tässä tarvita, tuoreena pannuun vain. Ja jos haluaa paistaa täkkälihat kokonaisina, niin ainakin silloin erottaa nuoren ja vanhan linnun
En ole ehtinyt kokeilla tätä valmistustapaa kuin kerran, mutta en usko sen olleen vain uskomattoman nälän vika että aion tästä eteenpäin valmistaa suurimman osan sukeltajasorsistani juuri näin ja mieluiten heti metsältä tullessa, eivätpähän jää pakkaseen pyöriskelemään. Tai sitten kokeilen kuitenkin tuota Petteri_N:n käristettä... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lyrurus Kanta-asiakas
Liittynyt: 27 Jou 2004 Viestejä: 2009 Paikkakunta: Muurame
|
Lähetetty: 13.01.2005 09:50 Viestin aihe: |
|
|
Minä ammun muutamia telkkiä syksyssä ja olen päätynyt samaan ratkaisuun kuin Petteri N. Teen niistä käristystä, suurin piirtein poronkäristyksen metodilla. Ja katsoppas kuinka kävi; kymmenvuotias poikani on nykyään sitä mieltä, että telkkä on sitä varsinaista eliittiriistaa, sorsat, teeret ja haapanat sun muut ovat paljon arkisempia.
Telkän koivet ja siivet voi laittaa käristykseen kokonaisena. Muut osat (myös sisuskalut) silputaan. Nesteenlisäysvaiheessa on hyvä laittaa keitokseen runsaahkosti kuivattuja torvisieniä ja jonkin verran kuivattua herkkutattia. Tattien kanssa täytyy kuitenkin olla varovainen, etteivät ne ala dominoimaan makua. Mieluummin hiukan liian vähän. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
pyymies Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Tou 2005 Viestejä: 187
|
Lähetetty: 30.05.2005 19:33 Viestin aihe: |
|
|
Kahkalle kysymys, miten siitä koskelosta saadaan se kalan maku pois? Että samalle maistuu, kuin muut mainitsemasi sukeltajasorsat?
Mutta kuten joku mainitsi, niin sukeltajasorsat on kyllä nyljettävä välittömästi! Mikään ei ole kammottavampaa, kuin se, että telkät lojuvat veneessä päivän (vaikkakin suolistettuina) ja sitten kun vaikka seuraavana aamuna niitä ryhtyy perkaamaan....hmm....nahka tiukassa ja haju ... no jääkööt sanomatta. _________________ Parempi pyy pivossa, kun kymmenen oksalla! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Kahka Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Elo 2004 Viestejä: 433 Paikkakunta: 800km edellisestä pohjoiseen
|
Lähetetty: 31.05.2005 00:00 Viestin aihe: |
|
|
Kalan maku?
Oletko oikeasti maistanut vai kuullut huhuja? Minä en siitä kalan makua ole koskaan keksinyt, isokoskelosta siis.
Koskeloista olen tähän asti tehnyt keittoa, perinteisen lihakeiton malliin kai? Eli ensin olen keittänyt lihoja pari tuntia suolan kanssa ja sitten sen hetken tuntemuksista riippuen kaatanut sen keitinliemen pois tai sitten en. Sen jälkeen perunat, porkkanat, sipulit yms. sekaan ja mausteita mielen mukaan.
Toinen toimiva resepti on ensin keittää lihat kypsiksi ja sitten silputa ne pannulle sipulin ja kerman kaveriksi, hyvää tulee niinkin. _________________
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
pyymies Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Tou 2005 Viestejä: 187
|
Lähetetty: 31.05.2005 07:50 Viestin aihe: |
|
|
Kyllä koskeloissa on kalan maku. Moni niitä vierastaakin juuri sen vuoksi. Ja jos sitä kalapussia ei heti poista, eli lintua suolista välittömästi ampumisen jälkeen, makuhaitat vain lisääntyy! Olen joskus maistanut, mutta jo tieto, että se on koskeloa, aiheuttaa vastenmielisyyttä!
Olisiko sitten niin, että tukkakoskelo on pahempi tässä suhteessa? Itse olen niitä joskus ampunut ja muutaman isokoskelonkin!
Mutta makuasioista ei voi kiistellä. Asia kiinnostaa vain siksi, että juuri muita lintuja ei enää olekaan kuin koskeloita. Ainakaan seuduilla, jossa metsästän. _________________ Parempi pyy pivossa, kun kymmenen oksalla! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Sämpy Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 6384 Paikkakunta: Uleåborg
|
Lähetetty: 31.05.2005 08:33 Viestin aihe: |
|
|
No kyllä minä olen syönyt aivan kalalta maistuvaa isokoskeloa vaikka suolet ja kuvussa olevat kalat poistettiin heti. Enää en suuhuni pistä.
Nuorempana tuli pommitettua kaikki telkät ja syötyä tuli, sehän on uusien pottujen kanssa kunnon lintukeittoaines eikä riistanmakua kannata millään peitellä. Ei minusta sen väkevämmän makuinen lintu kuin hanhikaan, tosin nykyisin ei viitsi niitä enää ampua kuin poikkeustapauksessa. Monilla on uusille potuille erilaisia herkkuja mielessä, meikälle se on vesilintukeitto. _________________ "Susi syö sunnuntaina ja mato pistää maanantaina" |
|
Takaisin alkuun |
|
|
koilliskaira ***
Liittynyt: 17 Maa 2004 Viestejä: 1717 Paikkakunta: Ivalo
|
Lähetetty: 31.05.2005 19:20 Viestin aihe: |
|
|
minäkin luulin koskeloa kalanmakuiseksi. ja voihan siinä hitusen sellasta makua ollakin. Ammuimpa viime syksynä kaksi helevetin isoa isokoskeloa. Kokeilin sitten että miltä ne maistuu. Suolistin heti. Se suolistus niissä oli ehkä se vastenmielisin juttu. Se kun se mätäkalapaska alkaa haisemaan niin siinä on gourmet kaukana. veden alla suolistin niin ei niin levinnyt haju ympäristöön..ainakaan mielestäni. Lopulta tein tosin sellaisen rikoksen että otin vaan isot täkkälihat linnuista ja marinoin ne. Paistoin pannulla kuin pihvit konsanaan ja hyvää oli. Tosin aika voimakkaan makuista tavaraa, saattoi toki johtua marinaadistakin. joku punaviini/punaviinietikka pohjanen se oli. Huomasin sen että se keltanen traani tulee ottaa lihoista pois. Tai niin minulle oli sanottu, ja ei ainakaan meikäläisen makuhermoja kovin vaivannut se "ns. kalan maku". mikä se sitten lieneekin. Ammun jatkossakin. mukavaa leiri ruokaa tulevaisuudessa.
Ja mitä tulee telkkiin, niin monesti on hanhenpyynnissä tullut ammuttua telkkiä iltapalaksi. Runsaasti voita pannulle, lihat sinne, suolaa ja pippuria. tulilla paistellen. Voittaa makkaran 100-0
hyvvää on.
Tosin muuten en telkkiä ammu. Se nylkeminen on jotenkin niin vaikiaa..verrattuna puolisukeltajiin. _________________ Ne on saamamiehet ja pyytömiehet erikseen... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|