Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Simo52 Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Huh 2005 Viestejä: 590
|
Lähetetty: 17.03.2009 23:50 Viestin aihe: Hirviä liikaa ja liian vähän samassa RHYssä! |
|
|
Ongelma on monitahoinen ja mielestäni kulminoituu siihen, että hirvet ja kaatoluvat eivät juurikaan kohtaa. Kaatolupia on runsaastikin alueilla, jonne ei olisi saanut enää myöntää ensimmäistäkään. Toisin paikoin RHYn sisälläkin lupia on myönnetty samalla pinta-alan mukaisella kertoimella kiintiö, joka ei riitä edes jarruttamaan kannan kasvua.
RHP, jossa metsästän pitää rehellisesti ansaittua mutta varsin kyseenalaista paikkaa valtakunnan kaikkein huonoimpien hirvitiheyksien joukossa. Edellisenä vuonna RHPn talvikanta oli vielä selvästi yli 2kpl/1000ha, mutta nyt jo näyttää pudonneen kolmasosaan siitä. Hirvikanta oli jo silloin hyvin epätasaisesti jakautunut. Suuri osa piiristä oli viime vuonna jopa seurojen ”kuohkeuttamien” lukemien perusteella alle 1kpl/1000ha tiheydessä. Lupia kuitenkin jaettiin kritiikittömästi pyhästi uskoen, että 50% vasaprosenttina riittää pelastamaan hirvikannan.
RHYmme alue jakaantuu selvästi kahteen osaan. Toinen osa on tällä kertaa lähes tyhjä eläimistä ja jahti tuotti suuria vaikeuksia. Luvat tulivat tosin melko hyvin käytettyä, kun alueen kattavan yhteisluvan ansiosta vasaprosentista ei tarvinnut murehtia. Joillain seuroilla tosin oli vaikeuksia tunnistaa hirven eri sukupuolia kaadetuista eläimistä, kun sukupuolissakin oli rajoitusta. Tunnistusongelmat kuitenkin saatiin helposti ratkaistua avuliaiden kylänmiesten ja naapuriseurojen avustuksella.
Metsästysseuramme kuuluu siihen osaan RHYtä, jossa vielä on hirviä. Lukemat olivat kovat jo syksyllä jahtia lopetettaessa, mutta varovaisella laskentaperiaatteella ja lumen puutteessa tiheys vielä pysyi normissa, vähän alle neljän.
Talvilaskentatuloksemme jo vetikin vakavammaksi: yli 6kpl/1000ha, kaikki epävarmat eliminoitiin luvuista ja epätodennäköisiin lohkoihin ei haaskattu aikaa. Lukema on karun korkea, kun ajattelee suhteita metsäomistajiin ja huomioi, ettemme ole varsinaisella talvehtimisalueella. Lopullista virallista lukemaa ehkä kaunisteltiin erään naapuriseuran hyväksi, kun heitä vaivaa hirvikatoalueen reunavaikutus.
Ongelma onkin jo nyt nähtävissä oleva tulevan vuoden lupatilanne. RHY on pitäjän hirvistä niin tarkkaan ajan tasalla, että toimitti piiriin ennen hirvilaskentaa tiedon, että lupia tulee saada sama määrä kuin vuosi sitten. Se varmaan onkin näissä oloissa ehdoton yläraja luville ja ehkä sopivakin määrä koko RHYn alueelle. Kun noiden lupien jakokokous tulee, on meille kuitenkin tiedossa lupia korkeintaan 1 hirviyksikkö tuhannelle hehtaarille. Tilanne siis kehittyy aina vaan huonompaan suuntaan.
Luonnollista vaellusta tihentymästä tyhjäksi ammuttuun alueeseen ei ole useista eri syistä. Tyhjien alueiden hirvillä on omat vaelluksensa ja runsaan kannan alueella omansa. Meidän seuran alueeseen kuuluu n. 1km tyhjää reunaa, kun naapuripitäjän puolesta on huolehdittu sen suunnan täydellisestä tyhjentämisestä.
Tilanne tietenkin korjaantuu pitkällä tähtäimellä. Jo nyt on tullut kirjallinen yhteistyöehdotus yhden pienen seuran osalta. Hirvipomo on henkilö, jonka on pakko osallistua jahtiin, vaikka muut laistavat tyhjien metsien haravoimisesta. Seuramme pinta-alan kasvaessa lupamäärä hakeutuu oikealle tasolleen. Myös metsästäjien määrä saattaa korjautua samassa yhteydessä, kyllästyneempien lopettaessa.
Myös liikehdintää RHYstä toiseen on nähtävissä. Vuoden tai viimeistään kahden sisällä yksi seura siirtyy hirvikantansa mukaisen RHYn osaksi. Myös meidän seuramme ongelmat ratkeaisivat hyvin pitkälle samalla reseptillä.
Hirvet eivät kunnioita alueella esiintyviä hallinnollisia rajoja vaan vaeltavat luonnonolosuhteiden mukaan. Mutta hirviä pitäisi metsästää kannan kestävyyden rajoissa siellä, missä kannan harventamiseen on varaa ja tarvetta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Panostaja Kanta-asiakas
Liittynyt: 02 Syy 2007 Viestejä: 1911
|
Lähetetty: 18.03.2009 00:26 Viestin aihe: Re: Hirviä liikaa ja liian vähän samassa RHYssä! |
|
|
Simo52 kirjoitti: |
Talvilaskentatuloksemme jo vetikin vakavammaksi: yli 6kpl/1000ha, kaikki epävarmat eliminoitiin luvuista ja epätodennäköisiin lohkoihin ei haaskattu aikaa. Lukema on karun korkea, kun ajattelee suhteita metsäomistajiin ja huomioi, ettemme ole varsinaisella talvehtimisalueella. |
Mielestäni se on aivan luonnollista että hirvet tuppaavat talvisin laumoittumaan ja siitä varmaan johtuu että teillä on nyt hetkellisesti hirvitiheys noin korkealla, tilanne ei varmaankaan ole lumettomaan aikaan tuo. Toiseksi hirvien talvehtimisalueethan vaihtuvat luonnollisesti ajan myötä senhetkisen ravintotilanteen mukaan ja näinollen se teidän alue tulee varmaan olemaan jatkossa hirville sitä talvilaidunta kun taas tämä entinen paikka tyhjenee pikkuhiljaa talvehtivasta kannasta. Tämän ilmiön olen huomannut lähivuosina kun parin meidän naapuriseuran alueelle on aikaisempina vuosina kaikki hirvet pakkautuneet talvehtimaan ja nyt kun metsät on siellä varttuneet suuremmiksi hirvet jäävät talvehtimaan meidän uusille taimikoille. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
von lager Kanta-asiakas
Liittynyt: 12 Hel 2008 Viestejä: 113 Paikkakunta: Norpan rauhoitus alue
|
Lähetetty: 18.03.2009 10:03 Viestin aihe: |
|
|
Vielä yhteislupapyynnistä.
Kuten aiemmin mainitsin niin täällä tosiaan yhteislupa tarkoittaa sitä että kaikki ko. lupaan kuuluvat porukat jahtaavat koko yhteislupa-alueella. Vasojen metsästyksen osalta ovat useana vuotena tehneet niin että se porukka jonka alue on ns. vasomisalue ampuu jahdin alussa vasat koko yhteislupaan kuuluvalle yhteisölle, tämän jälkeen koetetaan hetki itsenäisesti ja lopussa eli, viimeinen kuukausi jahdataan koko komppanialla. Eipä jää vasoja kasvamaan, eipä liiku hirviä luontaisille talvehtimisalueille, eikä mihinkään muualle.
Meidän metsästysseuran alue nojaa yhteen todella suureen yhteislupa-alueeseen, ennenkuin yhteislupaa oli olemassa hirviä liikkui joskus meillekin päin, vaan eipä ole vuosiin liikkunut, eipä se ole oikein sellaisen teurastuksen jäljiltä mahdollistakaan.
Onni onnettomuudessa on että meille ja meiltä hirvet liikkuvat voimakkaasti oikeastaan pitkin vuotta toisen rhy:n suuntaan ja niinollen joitakin hirviä on saatu saaliiksi ja keväällä vasomassa on naaraita tavattu. Kanta on säilynyt kohtuullisena ja pyyntimäärät ovat olleet jo vuosia luokkaa 3+2, tuon verotuksen kanta hyvin kestää, ei pienene mutta ei taas toisaalta kasvakkaan, ainakaan liikaa.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
optimikko Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Kes 2007 Viestejä: 2785 Paikkakunta: Ala-Lapin kuusi
|
Lähetetty: 18.03.2009 12:44 Viestin aihe: |
|
|
Kuulostaa monella alueella aika hälyyttävältä... Alueelliset erot kannoissa on varmasti isot
Hirvikantoja voisi nostaa .308 kaliiperin säätäminen ainoaksi hirvikaliiperiksi (huumoria ja tahallista provosointia ) _________________ Hallittu kaaos = selkeä epäjärjestys |
|
Takaisin alkuun |
|
|
nettijussi Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 5435 Paikkakunta: Muinais Suomi
|
Lähetetty: 18.03.2009 14:39 Viestin aihe: |
|
|
optimikko kirjoitti: | Kuulostaa monella alueella aika hälyyttävältä... Alueelliset erot kannoissa on varmasti isot
|
Tämänkaltaisessa hälyttävässä tilanteessa tulee syyllisten etsintä käynnistää välittömästi.
Listatut syylliset:
1. Pedot = Susi, karhu tai ahma.
2. Lupahallinto = Brysselin herrat, riistapäällikkö, riistanhoitoyhdistys ja liikenneministeriö.
3. Metsänhoito = MTK, mettäfirmat ja metsäshoitoyhdistykset.
4. Muut syylliset = Naapuriseurojen ahneet ja kateelliset mettästäjät.
Kun pähkäilyjen jälkeen pääsyyllinen on löydetty pitää huomio kiinnittää lupa-anomuksen laadintaan. Ehdotan että ainakin 10% pitäisi lupia lisätä viimevuodesta. Voipi sen pyyntilupamäärän tuplata, jos tuntuu vääryyttä olleen viimekaudella. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
hylsy Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Jou 2004 Viestejä: 1167
|
Lähetetty: 18.03.2009 18:25 Viestin aihe: |
|
|
justiisa...Jossei se noista löydy, niin sitten on piru sano "Rannanjärvi" _________________ Aina on, joskus ei. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
stöcklin Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Maa 2009 Viestejä: 289 Paikkakunta: Puutteen perä
|
Lähetetty: 18.03.2009 21:58 Viestin aihe: |
|
|
Kyllä se on tuplattava vähintää, kun ei tiedä jos naapurit hakevat vielä enemmän . Eli maksimi määrä |
|
Takaisin alkuun |
|
|
kuka Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 06 Mar 2004 Viestejä: 34
|
Lähetetty: 20.03.2009 18:09 Viestin aihe: |
|
|
Ei ole kermäen mies tainnu talvella juuri auratulta tieltä poistua,kun väittää hirvikannan olevan vielä hyvän.Kolari tilasto ei ihan suoraan kerro onko hirvi kanta hyvä,osuu se yksikin liikkuva elukka huonolla tuurilla auton eteen.Lupa määriä pitäs leikata rajusti alas. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
kalleveikko Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 19 Mar 2008 Viestejä: 102
|
Lähetetty: 20.03.2009 19:48 Viestin aihe: |
|
|
Tänään löyty talven ensimmäiset hirven jäljet näiltä jahtimailta. Kyllä valtiolle raha kelpaa, eli antaa niin paljon lupia kuin kehataan anoa. Seuraus on että haetaan todellekin niitä jälkiä sen jälkeen koko maasta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jänkäkurppa Kanta-asiakas
Liittynyt: 26 Syy 2008 Viestejä: 2139 Paikkakunta: Takajänkhä
|
Lähetetty: 20.03.2009 20:10 Viestin aihe: |
|
|
kuka kirjoitti: | Ei ole kermäen mies tainnu talvella juuri auratulta tieltä poistua,kun väittää hirvikannan olevan vielä hyvän.Kolari tilasto ei ihan suoraan kerro onko hirvi kanta hyvä,osuu se yksikin liikkuva elukka huonolla tuurilla auton eteen.Lupa määriä pitäs leikata rajusti alas. |
Hirvikannan tiheys ja hirvikolarit korreloivat suoraan keskenään. Todennäköisyyslaskelmat ja tilastotiede muuttujineen ei liene sinulle tuttua. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
kuka Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 06 Mar 2004 Viestejä: 34
|
Lähetetty: 20.03.2009 20:29 Viestin aihe: |
|
|
Jos hirvien talvehtimis alue sattuu olemaan vilkaan tien kahtapuolta ja alueelle kerääntyy koko pitäjän kymmenen hirvee joista joutuu kolme kolariin,voiko silloin väittää että koko pitäjässä on runsaasti hirviä?Tilastollisesti jos pää on kuumassa uunissa ja jalat pakkasessa pitäs keskimäärin olla kaikki ok .Mahtaa olla |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jänkäkurppa Kanta-asiakas
Liittynyt: 26 Syy 2008 Viestejä: 2139 Paikkakunta: Takajänkhä
|
Lähetetty: 20.03.2009 20:33 Viestin aihe: |
|
|
Hirvikantaa on hoidettu maassa vuosikymmenet hyvin.. olkaa pojat huoletta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
optimikko Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Kes 2007 Viestejä: 2785 Paikkakunta: Ala-Lapin kuusi
|
Lähetetty: 20.03.2009 21:06 Viestin aihe: |
|
|
Jos siis hirvien määrä voidaan laskea kolarien määrällä... voidaan lisätä hirvikantaa lisäämällä autokantaa... _________________ Hallittu kaaos = selkeä epäjärjestys |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tapiok ***
Liittynyt: 09 Maa 2004 Viestejä: 6924
|
Lähetetty: 20.03.2009 21:10 Viestin aihe: |
|
|
Suurin osa Kerimäen hirvistä mennee puittamalla, ei ne jätä jälkiä koko talvena. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Voere Kanta-asiakas
Liittynyt: 18 Tou 2008 Viestejä: 219 Paikkakunta: Keski-Suomi
|
Lähetetty: 20.03.2009 21:27 Viestin aihe: |
|
|
Meillä ainakin haetaan suurempaa kaatolupamäärää ens syksyks mitä se oli viime syksynä. Jälkiä niin pirusti. Edellis syksyks lupia haettaessa aliarvioitiin meidän alueen hirvien määrä ja se huomattiin metällä oltaessa. Meillä siis hirvimäärä mallillaan. Ei oo kyllä suurpetojakaan hirviä vähentämässä _________________ Marocci 03 12/76
Tikka LSA-55 308 Win.
Remington Model 700 22-250
Voere 2114 22. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|