Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
retvetti Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Mar 2006 Viestejä: 650
|
Lähetetty: 15.07.2007 15:24 Viestin aihe: |
|
|
Tähän saakka on ainakin kommenteista tullut esille selvästi, että liikkuvaan kuvioon ampumista kaivattaisiin takaisin koesuoritukseen.
"var jägare" kommentoi hyvin juuri tuota pointtia, että kokeen tulisi olla nimenomaan perusampumataidon ja aseenhallinnan testaus.
Juuri edelliset kohdat puoltavat mielestäni testiä, jossa käytettäisiin kaksoislaukauksia(kin) sekä sitä tosiseikkaa että koe pitää suorittaa omalla kalustolla.Kuvio saisi myös olla mahdollisimman "anatomisesti oikeanmallinen".
Hirvieläinkokeet voisi myös eriyttää toisistaan, eli hirvelle oma koe ja peura/kaurisjahtiin oma kokeensa. Esimerkiksi peuroista ylivoimaisesti suurin osa ammutaan ns. "kytikseltä", suuri osa kaatolaukauksista ammutaan huonoissa valaistusolosuhteissa ja peuran sekä kauriin tappava osuma-ala on moninkertaisesti hirven vastaavaa pienempi. Lisäksi peltojahdeissa ampumamatkat voivat vaihdella paljonkin.
Ns. "peuramerkki" voisi muistuttaakin sitten paljonkin nykyisin voimassa olevaa suoritusta kuitenkin sillä erotuksella, että osuma-alue tulisi olla selvästi pienempi - maksimissaan 10cm läpimitaltaan ja amet sata metriä.Peurasuorituksessa painotettaisiin kaluston merkitystä, sekä ampumistekniikkaa. 20 sentin kasaa "käyvällä" aseella on melko turha lähteä peuran/kauriin peltopassiin, muuta kuin 40-50 metrin ruokintapaikkaholleille. Peuran ampuminen 150-200 metrin etäisyydelle tuollaisella kaluston (ja ampujan) suorituskyvyllä on kyllä silkkaa lottoamista.
Henkilökohtaisesti en kyllä lähde vielä tuollaisella 10 sentin kasaankaan pystyvällä yhdistelmällä ko. hommiin, vaan läjän pitää olla ainakin puolet pienempi...
Toki on muistettava, että ammutaanhan peuroja ja kauriitakin ajojahdeissa - joko miehissä tai koiran edeltä, mutta jokainen joka on sellaiseen osallistunut tietää, että esim. peuran ampuminen liikkeeseen on sitten jo ihan eri tarina hirveen verrattuna. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
1larius Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 25 Jou 2004 Viestejä: 89 Paikkakunta: pohjois-satakunta
|
Lähetetty: 15.07.2007 16:35 Viestin aihe: |
|
|
Pois kaikki ampumakokeet.Mitä järkeä vaatia vaikeampia kokeita ja vaikeuttaa omaa harrastusta.Jotkut varmaan kusis hunajaa kun olis kyyhkymettälläkin ampumakoe. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
retvetti Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Mar 2006 Viestejä: 650
|
Lähetetty: 15.07.2007 16:46 Viestin aihe: |
|
|
1larius kirjoitti: | Pois kaikki ampumakokeet.Mitä järkeä vaatia vaikeampia kokeita ja vaikeuttaa omaa harrastusta.Jotkut varmaan kusis hunajaa kun olis kyyhkymettälläkin ampumakoe. |
Ihannetilanne varmaan olisikin se, ettei mitään ampumakoetta tarvittaisi, mutta kun raaka totuus on se, että keskimäärin suomalainen metsästäjä ei harjoittelisi ampumista lainkaan jos ei olisi jotakin minkä vuoksi täytyy harjoitella.
Vertaa vaikka turvavyöpakkoon - edelleen on h*lvetin suuri joukko autoilijoita, jotka käyttävät turvavyötä vain koska on pakko!!! Ja siinä on sentään kyse omasta hengestä... ei jymmarra....
Onko muuten "1larius" ampumataidon ylläpito/parantaminen sinun mielestäsi harrastuksen vaikeuttamista?Minun mielestäni ainakin enempi helpottaa... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
1larius Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 25 Jou 2004 Viestejä: 89 Paikkakunta: pohjois-satakunta
|
Lähetetty: 15.07.2007 17:04 Viestin aihe: |
|
|
Ei ole.Harjoittelu on ihan ok.Kaikki pakolliset suoritukset sitä vastoin vaikeuttaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tikkamies ***
Liittynyt: 07 Maa 2004 Viestejä: 1703 Paikkakunta: Etelä-Suomi
|
Lähetetty: 15.07.2007 17:23 Viestin aihe: |
|
|
Hirvikokeeseen sen verran että minusta ammutaan nuo kokeet liian kaukaa tosipaikaan verraten. Lisäyksenä siis ampumasuorite joka ammutaan 30-50m holliin ja istuvaltaan\seisten oman mielen mukaan. Tietysti kuvion vauhti herättäisi myös kivaa keskustelua.Mitä olen tätä varsinais-suomen hirvijahtia seurannut niin tavallisimmin hirvi ammutaan sellaiseen pellonylitysraviin ja noin 50m holliin. Pohjoisusomen kaverit voivat omista olosuhteistaan kertoilla täällä että mikä siellä on yleistä?
Peurakoe voisi olla nykyisen hirvikokeen kaltainen mutta kahdelta matkalta jotka voisivat olla vaikka 50 ja 100m . osumaalue voisi vaikka olla se 10-15 cmm. _________________ Eräelämä on oikeaa elämää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Haba Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Maa 2004 Viestejä: 788 Paikkakunta: Kuusamo
|
Lähetetty: 24.07.2007 02:05 Viestin aihe: |
|
|
Ampumamatka 100m , ammutaan entiseen hirvikoekuvioon neljä laukausta seisovaan kuvioon , jonka jälkeen ammutaan 6laukausta liikkuvaan kuvioon. vähimmäispiste määrä 70p. _________________ 100m ME 9,32s |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Nahkuri Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 13 Lok 2004 Viestejä: 44 Paikkakunta: Kemijärvi
|
Lähetetty: 18.08.2007 00:27 Viestin aihe: |
|
|
Nykyinen hirvi- tai karhukoe on vaikeampi avotähtäimin ja pienisuurennuksisella kiikarilla kuin aikaisempi. Tämä tulee johtamaan varustelukierteeseen kiikaririntamalla. Suuresta kiikarista on vain haittaa hirvenpyynnissä kapean näkökentän takia. Karhua on vielä vaikeampi saada linssiin!
Nykykoe ei opeta ampumaan tarkkoja laukauksia, sillä tarkkaa tähtäyspistettä ei ole. Koe opettaa vain ampumaan arviolta sinne päin, missä olettaa renkaan olevan. Väite, että ampujilla ei olisi kohdisttuja aseita ei mielestäni pidä paikkaansa, vaan he eivät osaa "pitää" asettaan samaan pisteeseen tähdättynä. Kuinka voisivatkaan, kun pistettä ei ole. Tosin hirvellä tai karhullakaan sitä ei ole, mutta metsolla se on siipikulman etupuolella.
Avotähtäimillä kultamerkin (= 30 kertaa vuosittain merkin) ampunut veteraani ei saanut nykykoetta läpi 5 yrityksellä.
Toinen vakavampi haitta tulee olemaan liikkuvien ratojen hupeneminen käytön ja tarpeen puutteessa. Nyt niitä on jokaisessa RHY:ssä, kohta vain SML:n seuroilla.
Myös harjoittelussa on menty siihen, että ammutaan neljä laakia hiekkapussin päältä tauluun. Juoksuja ei ammuta, ellei ampuja vaadi niitä, kuitenkin melkoinen lihakasa ammutaan tolvaan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
puolimantteli Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 18 Elo 2007 Viestejä: 20
|
Lähetetty: 25.08.2007 12:57 Viestin aihe: |
|
|
Minusta nykyisen kokeen ainoa hyvä puoli on että ampujat kohistavat aseen etukäteen (toivottavasti ) ennen ampumakoetta. Hirvikokeen patruunan ja karhukoneen luodin painon voisi muuttaa molemmat saman painoisiksi. Kokeen kun voipi ampua itseladatuilla kasirammasilla (käytännössä myös karhukokeen) ja säästellä kalliita hirvipaukkuja todelliseen jahtiin. Itse ainakin kohistan aseen joka syksy myös hirvipaukuille. Linnuille 0n 8g ja hirvelle 14,3 g niin osumapiste 100 m on reilusti erillainen. Kiikarin lukemat on muistissa joten ne on helppo liikuttaa toiselle luodille. Silloin ei käytännössä pateja kulu kohistamiseen kuin 1 kpl. Hirviporukalle on varattu joka syksy kaksi vuoroa paikalliselta hirviradalta jolloin kokeillaan oman porukan kesken liikkuvia. Kaikki kehuu kuinka helppo on nykyinen koe, mutta miksi kuitenkin uusintoja on niinkin paljon? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jartima Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 14 Huh 2004 Viestejä: 88
|
Lähetetty: 30.08.2007 07:56 Viestin aihe: |
|
|
Mistähän johtuu ettei ampujat onnistu kokeessa. Onko aseet kohistamatta, onko "ilmassa" jännitystä, onko harjoittelu jäännyt kokonaan. Minusta ainakin onnistuminen on huomattavasti helpompaa kuin aikaisemmin. Tosin ennenkin useita pomppasi jo seisoviin ammuttaessa. Tiedän kavereita jotka metillä ampuu "kuin miehet", mutta kopissa puntti tutisee. Loppujen lopuksi kaikkeen edellämainittuun auttaa HARJOITTELU. Ei muuta kuin harjoittelemaan tauluun ettei eläviin elukoihin tarvi "harjoitella". |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Niko H Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 25 Elo 2007 Viestejä: 77
|
Lähetetty: 30.08.2007 08:14 Viestin aihe: |
|
|
Meillä hirvijahtiin pääsyn edelytyksenä seurassa on, että käy seuran järjestämissä harjoituksissa edes kerran, eli siellä ammutaan sitten liikkuvaa ja seisovaa hirveä. Tietenkään aseettomia ajomiehia tämä ei koske _________________ " Se on hyvä lähtee talveen, kun on tavin takaneljännes pakkasessa..." |
|
Takaisin alkuun |
|
|
HIRVIKUISKAAJA Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Mar 2006 Viestejä: 261 Paikkakunta: ROVANIEMI
|
Lähetetty: 07.09.2007 19:01 Viestin aihe: |
|
|
Se on aivan yks sama minkälainen koe on, kaikki ei harjoittele kuitenkaan.
Kun koe on nuin helppo, niin on todennäköistä että metsästyskortin hinta nousee kun riistanhoitoyhdistyksille ei tule enää rahaa entiseen malliin. Ja toinen juttu on seurojen rahatilanne, kun nekään eivät saa enää niin paljon rahaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
axtec Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 31 Elo 2007 Viestejä: 11 Paikkakunta: jämsä
|
Lähetetty: 07.09.2007 21:44 Viestin aihe: |
|
|
meidän seuralla on n. kymmenet ammunnat kesässä ja mielestäni sopiva merkki olisi esim. 3seisovaa 7rinkiin ja 3liikkuvaa numeroille.
tai 4+6 sarja kaikki laukaukset numeroille. tosin tuo kolme laukausta 7rinkiin tuottaa jo vaikeuksia joillekin |
|
Takaisin alkuun |
|
|
sasu Kanta-asiakas
Liittynyt: 22 Lok 2006 Viestejä: 3487
|
Lähetetty: 08.09.2007 07:18 Viestin aihe: |
|
|
Eikös nyt keskityttäisi itse metsästämiseen eikä näihin keinotekoisiin sertifiointimenetelmiin? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
motorar Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 07 Syy 2007 Viestejä: 8
|
Lähetetty: 08.09.2007 15:54 Viestin aihe: |
|
|
Entisen ja nykyisen kokeen eroista
Kyllähän se entinen paukuttelu isoon kuvioon oli hehtaaripyssylläkin mahdollista.
Hyvää nykyisessä on aseen käynnin ja tarkasti ammuttavan laukauksen merkitys. Koe tulisi suorittaa vain joka vuosi, tai pisimmillään kahden vuoden välein.
Liikkuvaan kuvioon harjoittelu voisi olla radoilla seurue kohtaisesti
suoritettavaa, ja tapauskohtaisesti niin usein kun jahtipäälliköt sen katsovat tarpeelliseksi!
Kaikkiaan ampumakoe tulee säilyttää ja asetustakin muuttaa, jos näyttää ettei muuten saavuteta riittävää osumatarkkuutta. _________________ hyvin menee, mutta paremmin pois tulee |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tessu Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 15 Kes 2006 Viestejä: 19
|
Lähetetty: 04.10.2007 21:03 Viestin aihe: |
|
|
Nykyinen koe ihan hyvä, mutta hirvitaulun sijasta luodikkotaulu tilalle. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|