Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Tapiok ***
Liittynyt: 09 Maa 2004 Viestejä: 6924
|
Lähetetty: 28.12.2017 16:17 Viestin aihe: |
|
|
tuhola kirjoitti: | Aivan varmaa on että Tapiok:n teoria ei päde tänne esim minun ja valmet412 jahtialueille ja lähimaastoihin |
Jos ei muuten, niin vaikka ihan vaan periaatteesta.
Sen mitä on tuota supia tullut pyydettyä täältä Itä-Suomesta Hankoniemeen seudulle asti ja ulkomaillakin, niin samalla lailla ne pyrkii vaan käyttäytymään ja p*skakin haisee samalta. Uskoisin, että parissa vuodessa pääsisin teidänkin maastoissa sellaiseen tulokseen supinpyynnissä, mihin siellä on mahdollista päästä. Supinpyynti on kuitenkin aika yksioikoista hommaa loppujen lopuksi, aivan kuten minkinpyyntikin. Ja jos sitä ei ole tähän ikään mennessä oppinut, niin sitten ei koskaan.
Tokihan sen voi itselleen tehdä haastavammaksi uskottelemalla, että asustaa sellaisessa paikassa jossa lähes kaikki on eri tavalla kuin muualla. Ja mitä on tullut ajatuksia ja mielipiteitä vaihdettua sellaisten supinpyytäjien kanssa eripuolelta Suomea jotka ovat asiaan oikeasti vihkiytyneet ja jopa hieman ajatelleetkin asiaa hieman isommallakin älykkyysosamaarällä kuin keskimääräisellä suomenajokoiralla on, niin aika tavalla yhteinen sävel ollaan nopeasti löydetty. _________________ Kuolema tulee mustalla autolla. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21108 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 28.12.2017 16:29 Viestin aihe: |
|
|
Tuo kommentti kertoo kaiken. Eli luulo että supia on jokapaikassa saman verran. Olen minäki supiparatiiseissa jahdissa käynyt ja voin sanoa että kaksinumeroinen on se kerroin mitä supia on siellä mitä esim täällä.
Mutta olethan sinä varmana sellainen mestari joka täältä vetäis 100 supia kauteen tosta vaan. En epäile. _________________ Varoitus!!! Älä anna yläpuolella olevalle kommentille mitään painoarvoa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
dxman ***
Liittynyt: 06 Maa 2004 Viestejä: 7512
|
Lähetetty: 28.12.2017 17:36 Viestin aihe: |
|
|
Nuorempana loukuteltiin syksyisin, jolloin saalismäärät oli isojakin. Nykyään oikeastaan vaan kyttäämällä keväthangilta. Periaatteessa jälkimmäisen tavan pitäisi olla tehokkaampaa,mutta ei kylläkään kohdistu kuin pienelle alalle.
Saalismäärät maksetuista tapporahoista pääteleen on pysyneet samalla tasolla seuran alueella silti pitkään.
Villisiat tuskin suoikantaa mihinkään muuttavat,mutta ilveksiä on nykyään enemmän kuin ennen. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
valmet 412s Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Maa 2004 Viestejä: 16968 Paikkakunta: pohjois-stakunta
|
Lähetetty: 28.12.2017 18:07 Viestin aihe: |
|
|
Niin että nyt on miehissä vika kun supia ei ole...
-Ja yhtäkkiä samana syksynä toistensa tuntemattomat jahtimiehet alkavat menettää otettaan ja supikannat presiis ennallaan???
-Kaikki viittaa siihen että supikanta on jostain syystä ympäri maan pienentynyt, toki viljahomma voi vaikuttaa mutta kyllä pitäisi jokapaikka olla supia täynnä, mutta kun ei ole. _________________ Varisjahdin veteraani... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
RaakaRane Kanta-asiakas
Liittynyt: 11 Hel 2014 Viestejä: 1729
|
Lähetetty: 28.12.2017 18:25 Viestin aihe: |
|
|
Täällä itäisessä suomessa on kapia reilusti. Alkuperin outokummun kaatikselta
alkoi etenemään vuosi vuodelta. Kettukantakin on heikohko. Ilveksiä runsaasti, saa nähdä leviääkö kapi jossain vaiheessa niihin? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tapiok ***
Liittynyt: 09 Maa 2004 Viestejä: 6924
|
Lähetetty: 28.12.2017 19:41 Viestin aihe: |
|
|
[quote="tuhola"]Tuo kommentti kertoo kaiken. Eli luulo että supia on jokapaikassa saman verran. /quote]
Pidät vissiin ihan dorkana? Mie olen kuitenkin senverran kierrellyt jahdissa, että
ymmärrän aika hyvin miten erilaisia riistakantoja on eripuolella Suomea. Ja nyt ymmärrän myös sen, että harvan kannan alueelta taitaa suurimmat tietäjät ja taitajat.
Miun puolesta saat väännellä ja käännellä asioita just niinkuin itse haluat, kerropa sinä nyt viisaampana syyt supikatoon ja vielä perustelut päälle. Tähän asti et ole pystynyt muuta kuin v*ttulumaan.
Kuitenkin tuli pikkasen auki 100 petosta tänäkin vuonna vaan kaivettua, vaikka oli hankala syksy. Mutta sekin onnistui, kun muutti hieman pyyntitapaa normaalista ja otti huomioon tämän syksyn erilaisuuden. Minusta menestyksekkäässä pienpetojen pyynnissä on tärkeää onnistua huonoinakin vuosina, eikä vain hyvinä.
Nyt ei jouda sinun kanssa tappelemaan, vaan pitää ruveta järjestelemään tuon pohjiksen astutusjuttuja, jotta saadaan vieläkin kovempia supinpyyntikoneita jalostettua. Saa siinä ittekin uutta virtaa jos homma onnistuu ja saa pennun itelle kasvamaan. Vissiin kysyntää ihan riittävästi ilman sen isompaa mainostamista, ettei taida pennut jäädä käsiin. _________________ Kuolema tulee mustalla autolla. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
wata Kanta-asiakas
Liittynyt: 27 Mar 2012 Viestejä: 2033 Paikkakunta: North carelia
|
Lähetetty: 28.12.2017 20:17 Viestin aihe: |
|
|
Eikös tuo hyvä asia ole että supit on vähenemään päin? _________________ ”Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestä aivan varma." |
|
Takaisin alkuun |
|
|
kannibaali Kanta-asiakas
Liittynyt: 12 Huh 2014 Viestejä: 1767
|
Lähetetty: 28.12.2017 23:19 Viestin aihe: |
|
|
Supeja on niin paljon, että ainakin tilapäinen vähentyminen mahdollinen yleisestikin ottaen. Joissain paikoin rajumpi taasen ehkä. Aika näyttää miten kehittyy. Aika maksimikanta lienee viime vuosina supikanta ollutkin. Pentueissa tapahtunee ajoittain joukkokuolemaa...kapi/loiset/sairaudet/virukset...joku tällainen mahdollinen. Notkahduksia pentueissa ollut mielestäni vuosien varrella ennenkin, mitä tulee ero alueiden supinpyytäjien näkemyksiin. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Sigamees Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Mar 2008 Viestejä: 11186
|
Lähetetty: 28.12.2017 23:24 Viestin aihe: |
|
|
wata kirjoitti: | Eikös tuo hyvä asia ole että supit on vähenemään päin? |
ookko sie hullu? Mitäs sitten pyydetään. _________________ Running target! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Pudejovicky Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Elo 2011 Viestejä: 1433 Paikkakunta: Syrjäinen
|
Lähetetty: 29.12.2017 00:13 Viestin aihe: |
|
|
wata kirjoitti: | Eikös tuo hyvä asia ole että supit on vähenemään päin? |
Ääni tälle, vai mikä sen supinpyynnin tarkoitus sitten on? Itse olen runsauden alueella, mutta haluaisin nähdä sen niin että pyydän supikoiria vaikkapa esim. teerikantaa elvyttääkseni, en sen pyytämisen takia.. _________________
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Larsen Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Elo 2012 Viestejä: 2907
|
Lähetetty: 29.12.2017 01:30 Viestin aihe: |
|
|
valmet 412s kirjoitti: | Niin että nyt on miehissä vika kun supia ei ole...
-Ja yhtäkkiä samana syksynä toistensa tuntemattomat jahtimiehet alkavat menettää otettaan ja supikannat presiis ennallaan???
-Kaikki viittaa siihen että supikanta on jostain syystä ympäri maan pienentynyt, toki viljahomma voi vaikuttaa mutta kyllä pitäisi jokapaikka olla supia täynnä, mutta kun ei ole. |
Heh, ei kyllä valitettavasti ole vähentynyt. Liikkuminen on vähentynyt jatkuvien vesisateiden takia. Mutta kun kirkastuu niin jo ollaan viljan tankkauksessa ruokinnoilla. Mäyrät sen sijaan on jo unten mailla kun ei riistakameroissa enää näy. Ainakin eteläisessä Suomessa Tapiok:n teoria saattaisi pitää paikkansa. Täällä piisaa supeja ja ajan kanssa kyllä levittäytyvät rannikkoa myöten sinne pohjanmaan perukoille jos loppumaan on päässyt - sitä kyllä epäilen.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
valmet 412s Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Maa 2004 Viestejä: 16968 Paikkakunta: pohjois-stakunta
|
Lähetetty: 29.12.2017 06:49 Viestin aihe: |
|
|
Tässäkin ketjussa on metsästäjiä ympäri maata... Moni sanoo supien vähenneen.
-Ei vesisateet ole ennemmin haitanneet kulkua, miksi nyt haittaisi??
-Ja kyllä tässä ollaan ihan hyvän kannan alueella oltu, ei ole ollut harvinainen harvinainen ötökkä millään lailla. _________________ Varisjahdin veteraani... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
NoVoeHelevetti Kanta-asiakas
Liittynyt: 17 Tam 2005 Viestejä: 6357 Paikkakunta: Akaan seurakuntanuoret
|
Lähetetty: 29.12.2017 08:04 Viestin aihe: |
|
|
Kyllä täällä ainakin on supikanta ennallaan, tosin nuo tyhjiöt mitä on saatu aikaan ei täyttyneet enää niinkuin normaalisti. Eli Tapsa on uskoakseni ihan asiassa. Supit veteli puimatonta viljaa naamariin ja jäivät talvilevolle ruokamaiden ääreen, mihin perse nyt sattui mukavan sijan saamaan. Mitäpä tuota itekään mihinkään kulkis jos mielessä olis pelkästään syöminen ja sexi. Kyttäilis vaan jääkaappia ja pimppiä, ihan niinku mykkä v1ttua. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21108 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 29.12.2017 08:15 Viestin aihe: |
|
|
Savossa varmaan näin mutta täällä kaurateoria ei päde. Supit on hävinnyt ja etenkin pennut. Mikä sen on tehnyt niin sitä en tiedä yhtään. Harmi homma kuitenkin _________________ Varoitus!!! Älä anna yläpuolella olevalle kommentille mitään painoarvoa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Pohjolanmies ***
Liittynyt: 02 Tam 2005 Viestejä: 1104 Paikkakunta: Keski-Suomi
|
Lähetetty: 29.12.2017 09:21 Viestin aihe: |
|
|
Täällä ei vähenemistä ole ollut havaittavissa. Paitsi tietysti sitä mukaan mitä nuita on kohta kolminumeroinen luku tälle syksyä nosteltu auton lavalle. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|