Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
RiUDE Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Maa 2004 Viestejä: 20455 Paikkakunta: Savonlinna
|
Lähetetty: 21.04.2017 12:20 Viestin aihe: |
|
|
Jos kyse ei ole mistään taudista tai loisista, niin mie alan kallistumaan ainakin meilläpäin supikoiraan pääsyyllisenä.
Nyt kun on tullut panostettua niiden pyyntiin enempi, tajuaa miten prkleesti niitä onkaan.
Aikaisemmin kun niitä tuli lähinnä muun jahdin yhteydessä nirhattua, joskus latojen alta terrillä tongittua ja keväällä vähän jäljiteltyä saalis luokkaa 20 elukkaa hyvänä vuonna.
Siihen päälle suunnilleen saman verran sai 3-4 hirvikoiramiestä yhteensä syksyn aikana.
3000 hehtaarin alueelta.
Viime vuonna mie sain 54 ötökkää, vierailevana lukashina toiminut TapioK kai reilut 20, muut seuran ukot kai jotain 2-30. Eli ehkä n. 100kpl yhteensä. 3000 hehtaarilta. Ja vielä jäi.
En olisi uskonut tuollaisiin määriin. Ja tuntuu ettei kylällä usko vieläkään kaikki.
Siitä voi miettiä, minkälainen mahdollisuus kanalinnuilla on pesiä ilman, että supi sattuisi pesän kohdalle haudonnan aikana? _________________ Savo suureksi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Pohjola Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Kes 2009 Viestejä: 26564
|
Lähetetty: 21.04.2017 12:34 Viestin aihe: |
|
|
En täysin poistais ruokinnan vaikutusta katoon,,,,,
Olen jo tovin mietiskelly hanhikatoa ja ruokinnan vaikutusta siihen ilmiöön.
Ruokinta lisäänty voimakkaasti ainaki tässä keskilapissa 80 luvun loppupuolella ja oli varmaan voimallisinta tuossa vuosituhannen vaihteella.
Liian isot ruokintayksiköt keräs kaikenmailman elukat samalle alueelle ja näky sen mukasta, varmaan siinä tautia levis. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tapiok ***
Liittynyt: 09 Maa 2004 Viestejä: 6924
|
Lähetetty: 21.04.2017 12:41 Viestin aihe: |
|
|
Meillä on tuota supia ja muita petosia listitty kymmenkunta vuotta oikein huolella. 3-6 vuotta takaperin oli huippumettälintukannat. Nyt on ollut pari täysin epäonnistunutta poikuevuotta peräkkäin ja kanta on aivan alamaissa. Onhan sielä joku lintu, mutta pystärin kanssa sen huomaa kun poikueet puuttuu, eikä pyitäkään ole joka puskassa riesaksi asti. Ei viitsi oikein noiota viimeisiä edes ajatella ampuvansa.
Teerisoilla oli viime syksynä syyssoitimella muutamia kukkoja, kun joku vuosi takaperin jahdin jälkeen yhdellekin suolle jäi reilut 60 lintua parveen. yli 100 kpl talviparvikin oli joku vuosi takaperin seuramme alueella. Pelloilla syksyisin soivat linnut puuttuu yhtä huippupaikaa lukuunottamatta kokonaan, kun niitä oli joku vuosi takaperin koko seuran alueella tasaisesti. Nyt lintuja on harvakseltaan vain parhaimmissa maastoissa.
Jos tänäkin keväänä pesintä epäonnistuu yhtä pahasti kuin parina aikaisempana vuonna, niin kannan korjautumiseen menee monta vuotta, koska pesivä lintumäärä on jo hyvin vähäinen. Se ei kärsi oikein minkäänlaista epäonnistumista pesinnässä.
Supit ja petoset on pyydetty siihen malliin pois, ettei niistä keväällä ole pesiville linnuille mitään haittaa. Tyhjäksi pyydetylle alueelle uudet supit levittäytyy pikku hiljaa kesän ja alkusyksyn aikana, joten ne eivät ole kadon syy.
Kun muistelee niitä -80 luvun lintukantoja, niin järkyttävästi on menty alaspäin varsinkin metson osalta. Monet satavarmat metsopaikat on seuramme alueella täysin kuolleita. Ennenhän mettoja näki pelloilla syömässä joka päivä, liekö tästä nyt 4 vuotta kun metton viimeksi olen pellossa meillä nähnyt. Samoin monia alueita on hiljentynyt teerenkin osalta. _________________ Kuolema tulee mustalla autolla. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
RiUDE Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Maa 2004 Viestejä: 20455 Paikkakunta: Savonlinna
|
Lähetetty: 21.04.2017 13:54 Viestin aihe: |
|
|
Niin teillä, mutta ei naapurissa _________________ Savo suureksi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
slapshot- Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Hel 2011 Viestejä: 1063 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 21.04.2017 17:48 Viestin aihe: |
|
|
Tapiok kirjoitti: | Meillä on tuota supia ja muita petosia listitty kymmenkunta vuotta oikein huolella. 3-6 vuotta takaperin oli huippumettälintukannat. Nyt on ollut pari täysin epäonnistunutta poikuevuotta peräkkäin ja kanta on aivan alamaissa. Onhan sielä joku lintu, mutta pystärin kanssa sen huomaa kun poikueet puuttuu, eikä pyitäkään ole joka puskassa riesaksi asti. Ei viitsi oikein noiota viimeisiä edes ajatella ampuvansa.
Teerisoilla oli viime syksynä syyssoitimella muutamia kukkoja, kun joku vuosi takaperin jahdin jälkeen yhdellekin suolle jäi reilut 60 lintua parveen. yli 100 kpl talviparvikin oli joku vuosi takaperin seuramme alueella. Pelloilla syksyisin soivat linnut puuttuu yhtä huippupaikaa lukuunottamatta kokonaan, kun niitä oli joku vuosi takaperin koko seuran alueella tasaisesti. Nyt lintuja on harvakseltaan vain parhaimmissa maastoissa.
Jos tänäkin keväänä pesintä epäonnistuu yhtä pahasti kuin parina aikaisempana vuonna, niin kannan korjautumiseen menee monta vuotta, koska pesivä lintumäärä on jo hyvin vähäinen. Se ei kärsi oikein minkäänlaista epäonnistumista pesinnässä.
Supit ja petoset on pyydetty siihen malliin pois, ettei niistä keväällä ole pesiville linnuille mitään haittaa. Tyhjäksi pyydetylle alueelle uudet supit levittäytyy pikku hiljaa kesän ja alkusyksyn aikana, joten ne eivät ole kadon syy.
Kun muistelee niitä -80 luvun lintukantoja, niin järkyttävästi on menty alaspäin varsinkin metson osalta. Monet satavarmat metsopaikat on seuramme alueella täysin kuolleita. Ennenhän mettoja näki pelloilla syömässä joka päivä, liekö tästä nyt 4 vuotta kun metton viimeksi olen pellossa meillä nähnyt. Samoin monia alueita on hiljentynyt teerenkin osalta. |
Aikalailla hyvin tiivistit munki ajatukset ja havainnot viime vuosilta. Omakohtaista kokemusta ei toki kasarilta ole. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
timber Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 15 Jou 2013 Viestejä: 27
|
Lähetetty: 21.04.2017 18:04 Viestin aihe: |
|
|
Aamupäivällä ajellessa metsäteitä näkyi ensimmäisen soidinalueen reunalla koppelo ja toisella reviirillä kolme koppeloa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tapiok ***
Liittynyt: 09 Maa 2004 Viestejä: 6924
|
Lähetetty: 21.04.2017 18:29 Viestin aihe: |
|
|
Mutta tuota ylläolevaa ei kannata yleistää jokapuolella asia olisi noin. Mettäkänalintujen kantoihin vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti just sopivaan aikaan tulleet paikalliset yöpakkaset. Parina viime keväänä on tullut meilläpäin ihmeteteltyä, miten kuusen vuosikasvut on palentuneet sopivissa paikoissa hehtaaritolkulla kesäkuun ensimmäisten viikkojen aikana. Ja samaan aikaan on kanalintukannat tippuneet meidän seuran alueella romahdusmaisesti.
Näen asian niin, että niillä alueilla, missä pienpetopyynti on voimakasta, ei petosilla ole vaikutusta kanalintukantoihin. Kanalinnuilla oli kannanvaihteluita jo paljon ennenkuin supi tuli Suomeen ja silloin ei muutkaan pedot juhlineet, koska nahalla oli niin hyvä hinta. Enemmän uskon sääolosuhteitten vaikutusta asiaan.
Vajaan kolmenkymmenen vuoden aktiivisen pienpetopyynnin kokemuksella uskallan sanoa että sääolosuhteet vaikuttaa monella alueella kanalintukantoihin enemmän kuin petopaine. Petosia ollaan pyydetty seurassamme hyvinkin voimakkaasti useamman sukupolven voimalla, mutta siitä huolimatta kanalintukannoissa on ollut voimakasta vaihtelua. Voin olla väärässäkin, mutta omilla nurkilla uskaltaisin pienellä kokemuksella väittää näin. _________________ Kuolema tulee mustalla autolla. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Enkeksimtn Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Mar 2016 Viestejä: 286
|
Lähetetty: 21.04.2017 18:53 Viestin aihe: |
|
|
Tapiok kirjoitti: | Mutta tuota ylläolevaa ei kannata yleistää jokapuolella asia olisi noin. Mettäkänalintujen kantoihin vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti just sopivaan aikaan tulleet paikalliset yöpakkaset. Parina viime keväänä on tullut meilläpäin ihmeteteltyä, miten kuusen vuosikasvut on palentuneet sopivissa paikoissa hehtaaritolkulla kesäkuun ensimmäisten viikkojen aikana. Ja samaan aikaan on kanalintukannat tippuneet meidän seuran alueella romahdusmaisesti.
Näen asian niin, että niillä alueilla, missä pienpetopyynti on voimakasta, ei petosilla ole vaikutusta kanalintukantoihin. Kanalinnuilla oli kannanvaihteluita jo paljon ennenkuin supi tuli Suomeen ja silloin ei muutkaan pedot juhlineet, koska nahalla oli niin hyvä hinta. Enemmän uskon sääolosuhteitten vaikutusta asiaan.
Vajaan kolmenkymmenen vuoden aktiivisen pienpetopyynnin kokemuksella uskallan sanoa että sääolosuhteet vaikuttaa monella alueella kanalintukantoihin enemmän kuin petopaine. Petosia ollaan pyydetty seurassamme hyvinkin voimakkaasti useamman sukupolven voimalla, mutta siitä huolimatta kanalintukannoissa on ollut voimakasta vaihtelua. Voin olla väärässäkin, mutta omilla nurkilla uskaltaisin pienellä kokemuksella väittää näin. |
Noilla molemmilla on varmasti vaikutusta kantoihin ja lisäisin itse vielä metsänhakkuut: Lapissa vanhat metsät on melkeimpä laitaa myöten hakattu siemenpuille tai paljaaksi valtion mailla(pl. suojelualueet ja ne mitä ei ole vielä hakattu). Itäisessä Lapista ei ole kovin kattavaa kokemusta, mutta keskellä ja lännessä on moto käynyt... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
slapshot- Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Hel 2011 Viestejä: 1063 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 21.04.2017 23:33 Viestin aihe: |
|
|
Sanoisin yhtäkkiä että lapissa ei ole huolta metsistä samalla tavalla kuin täällä etelämpänä. Täällä lakeuksilla kun kaavoitetaan kaikki lintujen elinalueet tuulivoimaloille niin se on lorun loppu. Linnut kyllä löytää sopivat mestat lapissa vaikka tulisi isojakin aukkoja.
Ei millään mene pelkästään petojen piikkiin se että esimerkiksi teeren talviparvi on monena vuonna 100-150 lintua ja seuraavana vuonna on 25 lintua ja sen jälkeen on 6 lintua. Kylmät kesät ja sateiset talvet on varmasti syypäitä osittain mutta jotenkin tuntuu että on tekeillä jotain isompaa mikä vaikuttaa lintuihin. Sama suuntaus näkyy sorsillakin. Sitä en ymmärrä miksi kyyhky menestyy niin hyvin vuodesta toiseen ja keleistä riippumatta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Machete Kanta-asiakas
Liittynyt: 11 Hel 2014 Viestejä: 381 Paikkakunta: Kaukana ja kauempana
|
Lähetetty: 22.04.2017 08:12 Viestin aihe: |
|
|
Kelit, pedot ja elinalueiden pirstoutuminen, siinäpä ne kolme pääsyytä. Meillä Rovaniemen pohjoispuolella on aika pirusti tuota lentävää petoa, näätäkanta on kova ja ketkuja ja supejakin näkyy kohtuudella. Kauris ja varislinnut syövät tolokusti munia ja molempien kanta on kohtalaisen elinvoimainen. Närhet ovat kyllä vähentyneet, olisiko kanahaukkakanta sitä sitten leikannut. Yhtä kaikki, ei myöskään tuo mettähallitus oy tee hirveästi palvelusta alueen kanalintukannoille, mutta yhdessä kelien ja petojen kanssa homma alkaa olemaan taputeltu. Tilanne ei vielä ole huono, mutta ei tähän enää yhtään huonoa kesää tarvitse. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Enkeksimtn Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Mar 2016 Viestejä: 286
|
Lähetetty: 22.04.2017 09:22 Viestin aihe: |
|
|
slapshot- kirjoitti: | Sanoisin yhtäkkiä että lapissa ei ole huolta metsistä samalla tavalla kuin täällä etelämpänä. Täällä lakeuksilla kun kaavoitetaan kaikki lintujen elinalueet tuulivoimaloille niin se on lorun loppu. Linnut kyllä löytää sopivat mestat lapissa vaikka tulisi isojakin aukkoja.
Ei millään mene pelkästään petojen piikkiin se että esimerkiksi teeren talviparvi on monena vuonna 100-150 lintua ja seuraavana vuonna on 25 lintua ja sen jälkeen on 6 lintua. Kylmät kesät ja sateiset talvet on varmasti syypäitä osittain mutta jotenkin tuntuu että on tekeillä jotain isompaa mikä vaikuttaa lintuihin. Sama suuntaus näkyy sorsillakin. Sitä en ymmärrä miksi kyyhky menestyy niin hyvin vuodesta toiseen ja keleistä riippumatta. |
Etelässä voi olla huoli metsien määrästä. Täällä on huoli metsän laadusta. Hoidettu talousmetsä ei ole otollisin metsäkanalinnuille. Harvemmin pääsee samoamaan noita kunnollisia metsiä(yksittäisiä saarekkeita löytyy), joita samoillessa henki salpautuu ja mieli lepää(kuuluu muutakin, kuin tuulen huminan vrt. talousmetsät). |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Supe Kanta-asiakas
Liittynyt: 22 Tou 2014 Viestejä: 4812
|
Lähetetty: 22.04.2017 09:48 Viestin aihe: |
|
|
Tiedän kolme kaveria, jotka pyytävät kettuja ja näätiä, heidän laskujen mukaan näätiä on n. 3 kpl per neliökilometri. Näädät valuneet erämaista lähemmäksi astuttuja alueita > ilmeisesti ruuan perässä > oravat kulkevat pikkulintujen ruokinnoilla. Tämä tulkinta ei ole omani, mutta uskottava, näätiä ei ole saatu erämaista yhtä hyvin kuin melko läheltä asuttuja alueita > tilanne muuttunut edellisvuosiin. 3 näätää kilometrillä > heikkoa on maalinnuilla. Kettuja myös normaaliin tapaan eli todella paljon. Tämä kaikki keskilapista. Jokunen supi saadaan vuosittain. Tilanne pysynyt vakaana.
Omat havainnot teerialueilta, siellä täällä näkyy haukan tappamia teeren jäännöksiä.
Riekoista, olen kyttäillyt metson soitimella muutaman aamun syksyssä, paikkaan on jätetty pieni säästömetsä, laulupaikka on aukkohallituksessakin tunnettu, ympärillä laaja vanha hakkuu, muutama sästöpuu, taimikko nyt noin 3m pitkää. Aamuhämärässä riekkoja päkättää siellä täällä, niitä on suhteellisen paljon. Alue on ruoka-aitta haukoille. Haukan ääniä voi kuulla yhdellä kertaa kolmelta suunnalta. Valkoisia höyhenläjiä näen helposti 3 kpl pienellä kävelyllä per syksy. Haukat piirittävät tätä paikkaa. Riekkoja on silti joka vuosi ok, mutta ilman haukkoja lisääntyminen olisi tietenkin parempaa. Metsoista, toissa syksynä tuli metso laululle joka aamu, kyttäsin ehkä 5 aamua, sain yhden, toinen tilanne meni kun ammuin pankkaoksaan. Metso häipyi lentäen. Viime syksy > kävin ehkä 3-4 aamua, ei yhtäkään metsoa ilmestynyt laulupaikalle. Poikkeuksellinen kehitys kun tiedän paikan historian.
Pyyn kato on aivan selvä. Vahoilla tunnetuilla mestoilla ei ole näkynyt mitään kolmeen vuoteen. Haukkapaine lienee syynä tähän. Jäljet häviävät maastoon.
Tällä alueella ei ole tullut uusia hakkuita pitkään aikaan, vanhoja on reippaasti, mutta myös vanhaa metsää. Petojen lisääntyminen on yksi merkittävä syy. Tosin näen joka syksy useita auton alle jääneitä maalintuja syksyisin. Keväisin tilanne kuuleman mukaan pahempi. Tien penkat sulavat etelän auringossa ja vetää lintuja näihin pälviin tien reunoille. En asu alueen lähellä, mutta kuulen raportteja niiltä jotka asuvat alueella ympäri vuoden.
Yhden järven melko laaja korteikko on ollut vesilintujen "paratiisi", viime vuosina lintumäärät vähentyneet merkittävästi. Syy selvisi muutama vuosi sitten. Rannalta löytyi vanha haukan pesä. Höyheniä oli 50m rengas puun ympärillä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
heiluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Mar 2006 Viestejä: 35360
|
Lähetetty: 22.04.2017 10:08 Viestin aihe: |
|
|
Pikainen aamulenkki vanhoille maille,pdempäänkin olisi voinut mutta rva tarvitsi autoa,ei yhtää näkö tai kuulohavaintoa vanhoilla hyvillä lintumailla,soidinkin hipihiljainen .
Ajelin samalla tulevan tuulimyllyh...tin läpi,paras hirvimotti ja ennen hyvä lintumaa täynnä uusia tienpohjia,myllyjen jalustoja ja kohtapuoleen niitä h...tin Pekkarisen rahamyllyjä,aitoon suomityyliin raha vain valuu ulkomaisten firmojen veroparasiittitileille ja työllisyysvaikutuskin kohdistuu suurimmalta osin ulkomaisten firmojen rakennusmiehille ja asentajille.
Suomi parka miten typerät,jopa k...päiset,päättäjät olet saanut... _________________ Kertalaakiyhdistys |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Supe Kanta-asiakas
Liittynyt: 22 Tou 2014 Viestejä: 4812
|
Lähetetty: 22.04.2017 10:16 Viestin aihe: |
|
|
Tuulimyllyt ovat oma juttunsa. Miten niitä on tuettu jne. En tiedä paljonko vaikuttava maalintuihin. Ei ainakaan vaarojen päälä paljoa. Poroaidat on yksi merkittävä tekijä. Ei joka kohdassa, mutta parhailla mailla. Tämä maailman suurin katisko pyytää ympäri vuoden.
Kaivoksiin en osaa ottaa kantaa, mutta suurin bisnes tuntuu olevan konsernipankkitoiminta > ei itse kaivaminen. Vaikka voittoa tulee, veroja ei makseta suomeen. Koska on otettu lainaa omasta ulkomailla sijaitsevasta tytär- tai pääyhtiöstä. Uskomaton porsaanreikä. Hyvää tietysti on työllistävä vaikutus. Saa nähdä kuka peittää montun kun homma loppuu. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Enkeksimtn Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Mar 2016 Viestejä: 286
|
Lähetetty: 22.04.2017 10:20 Viestin aihe: |
|
|
Taitaa olla, että nykyinen kuuliainen ja lakia kirjaimellisesti noudattavat metsästäjät osa tätä hiipuvien lintukantojen aiheuttajia. Ennen muinoin petoeläimet poistettiin tavattaessa. Päättävissä elimissä pitäisi olla munaa tehdä luovia ratkaisuja esim. Petolintujen määrän harventamiseen(poikkeusluvalla). |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|