Osumaprosentti metsästäjän mittariksi saalismäärän sijaan

[wilkastus]

Seuratessa foorumia en voi olla ihmettelemättä viesteistä pursuavaa saaliskeskeisyyttä. Esim. sorsastuksen osalta tietyt kaverit raportoivat suunnilleen joka päivä parista ammutusta heinurista. No jos viitsivät itse syödä muutaman kuukauden koko ajan pelkkää sorsaa, niin siitä vaan. Tuntuu vaan, että ampumalla pyritään pitämään lihassa koko suku. Sorsia tiputellaan hevi shotilla vastarannalle ja saaliksi lasketaan kaikki, jotka on saatu siipi poikki alas, vaikkei yhtään löydettäisikään. Eikä tietysti löydetäkään, jos ei malteta etsiä yritettäessä jo seuraavaa pudotusta. Sitten valitellaan, miten kallista on paukuttaa illassa tyhjäksi vyö korvaavia...

Toki itsekin on kiva saada välillä saalista, mutta mielestäni pelkän osumien metsästämisen voi jättää radalle. Jos nyt tuolla saaliilla on pakko kehuskella, niin ehdotan laukaus/saalissuhteella mahtailua. Pitäisin huomattavasti kehuttavampana suorituksena esim. 3 heinuria/3paukkua, kun 10 heinuria/reilu vyöllinen 12/89 magnumeja. Jokainenhan osaa puristaa liipasinta ja saa paukkuja kulumaan, mutta osuminen vaatii jo hieman taitoakin.

Laittakaapa siis lukuja näkyviin. Itselläni saldona sorsa-aloituksesta laukaus/heinuri, tältä päivältä 2 laukausta/2 fasaania. Kanalintuavauksesta vieläkin kummittelee ukkometso, joka ei jäänyt kahdellakaan laukauksella:( Itselläni jää ainakin paremmin mieleen ne ohiammutut...

[Jahimees]

Samaa mieltä ketjun avaajan kanssa. Eipä kiinnosta itseäkään se, että onko joku saanut ammuttua taas iltapäivällä telkän tai teeren. Metsästäjän menestymisen mittarit pitää olla (eritoten) näinä aikoina jossain ihan muualla kuin saalismäärissä. Kenellekään tässä harrastuksessa ei saa olla kyse saadun lihan määrästä vaan pikemminkin niistä metsästyksen antamista luontoelämyksistä ja virkistysarvoista. Todellinen statuskysymys on se, että osaako jahtiniekka lyödä aseen suojukseen pudotuksen tai parin jälkeen ja malttaako tämä siirtyä kahvinkeittoon. Varsinkin alkuinnostuksen kourissa ja verenkiilto silmissä taaplaavien nuorten metsästäjien suhteen kysymys on akuutti. Kokemuksen myötä tulee yleensä rutiinia, jonka myötä huomaa metsästyksessäkin olevan loppupelissä kyse ihan muusta kuin saalismääristä tai haulikon patruunan latauksen suuruudesta. Ns. fiilistelykerroin lisääntyy.

Hyvin olen ehtinyt tänä syksynä metsällä käymään todella mukavasti. Sorsapudotuksia taitaa olla seitsemän ja kyyhkyjä yksi vähemmän. Patruunoita lienee mennyt n. 20 kappaletta. Viikonloppu meni kairassa, mutta eipä tarvinut asetta liata.

[Pyymetso]

lgkv

[Tiger]

Kanalintujen ja jäniksen osalta osuma prosentti on 100. Mutta koko syksyn saldo haulikolla ammutuista on 34%.

Tässä laskutoimituksessa on jätetty pois laskuista ne parilintua, jotka jäivät löytymättä, mutta näihin käytetyt patruunat on laskettu.

[juhatapio]

Fiksu ja järkevä puheenvuoro ja tästä varmaan puhutaan ja ollaan puhuttu aiemminkin , jo alkukommentista kuultaa läpi kunnioitus harrastusta ja riistaa kohtaan sillä tavoin että riistaa ei pidetä harjoitusmaaleina vaan verotetaan sitä harkiten ja taidolla kestävien periaatteiden mukaan, riistaa haavoittuu , raanakoituu katoaa, sitä ei voida välttää mutta omalta osaltamme voimme jättää ampumatta ne laukaukset joissa matka on "saappa nähä" mittainen, meidän perheessä on noutoneuvoksena lintumetällä pitkäkarvainen saksanseisoja ja voin ylpeänä todeta tän syksyn osalta että tilanne se että saalista on tullu enempi mitä on ammuttu, kahteen mieheen, poika tosin vasta on 15 mutta suureksi ilokseni osaa ampua jo kypsästi ja varmoille holleille!!

[Lyrurus]

Minä olen tarkkaillut jo kohta parikymmentä vuotta lintujahtiani kahdella tunnusluvulla. Ensimmäinen on käytettyä patruunaa/saalislintu ja toinen on se, kuinka monta lintua olen saanut reppuun asti niistä, joita kohti olen pyssyni laukaissut. Ensimmäisestä syntyy desimaaliluku ja toisesta prosenttiluku.

Ensimmäinen on ollut parhaana syksynä alle 1,6 ja huonoimmillaan 2,9. Keskiarvo on hiukan yli kaksi. Toinen on ollut parhaalla kaudella 85% ja huonoimmillaan 55%. Keskiarvo on noin 68%.

Tämä vaatii tietysti kirjanpitoa, eikä sen ylläpito ole aina miellyttävää. Ei varsinkaan huonojen pyyntipäivien jälkeen. Mutta toisaalta tämänlainen tarkkailu saattaa myös parantaa metsästystä. Olen huomannut, että varsinkin jälkimmäinen tunnusluku on kivunnut pikku hiljaa ylemmäs.

[Lahtinen]

Tästä on ennekin keskusteltu ja itse lähestyn asiaa hieman eri tavalla, mitä keskustelun avaaja:

Oman järkeni mukaan kaikki lähtee hollin valinnasta. Vastuullinen jahtimies ampuu vain ”järkeviin holleihin” ja kun ampumapäätös on syntynyt, henki koitetaan poistaa ilman ”panosmääräelvistelyitä”.


Esimerkiksi nykypäivän sorsaviikissä näkee silloin tällöin näitä ”laaki ja vainaa” yrityksiä ja korvaavilla tuo ongelma saattaa vielä korostua. Eli ensimmäisellä paukulla saadaan osuma, mutta paikkoa pihdataan jostain kumman syystä. Sitten ihmetellään linnun putoamispaikalla, että mihinkä se nyt meni…

Ongelmatilanteisiin saattaa johtaa tuo ”patruunoiden laskeminen”, jos yksikin paikkolaukaus myöhästyy sen takia, että halutaan kikkailla pienellä panosmäärällä suhteessa saaliiseen. Tuolloin kyseessä on yleensä vielä erittäin hyvä ampuja ja ongelman juurisyy on pelkkä elvistely.

Jos kirjaa haluaa pitää, niin järkevin tapa on mielestäni seurata:

Moneenko holliin on ampunut ja montako noista on päätynyt reppuun asti.

Itse en ainakaan panosta säästä, jos on pienikin mahdollisuus että saalis menetetään tuollaisen kikkailun johdosta.

[Sämpy]

Kaikki elukat mitä kohti ammuttu tämän kalenterivuoden puolella on saatu. Maalintuja ammuttu kaksinumeroinen määrä, jokaista kohti mennyt yksi panos, eli panokset/reppulintu-suhde 1/1. Ootellaan tässä !&%¤# jäykkänä, että koska tulee se Ohilaukauksen Piru istumaan olokapäälle ja yllyttää epävarmaan paikkaan ampumaan.
_________________
"Susi syö sunnuntaina ja mato pistää maanantaina"

[Tiger]

Lahtisen kans samaa mieltä tuosta, että kun on ammuttu, niin ammutaan sitten niin, että kuolee kans. Meni siihen paukkuja sitte 1 tai 5 tai 10.

Osittain oma kohtuullisen heikko osuma prosentti johtuu juuri siitä, että tiettyjä tapauksia joissa ei ole ensimmäisellä saanut kuolettavaa osumaa. Ja parsimiseen kuluu useita panoksia.

Yleensäkkin haavoittuneeseen lintuun on vaikeampaa saada kuolettavaa osumaa, kuin terveenä lentävään.

Aikaisempina vuosina on itselle tai kavereille sattunut sitä, että sorsa on siipikatkenneena uinut korteikossa esim. kolmen metrin päässä, eikä yksinkertaisesti viitsi ampua, koska pelkää lihojen menevän piloille. Harmi vaan, monesti se sorsa on kerenny karkuun, koska jätettiin ampumatta. Vastaavissa tilanteissa tarkka päälaukaus pelastaa tilanteen, mutta aina sekään ei ole mahdollinen.

Täytyy myöntää että kerran on tullu koitettua ylipitkälle matkalle tänäsyksynä.

[Metsola]

[Pohjolanmies]

Kyllä minullakin on se periaate, että ammutaan vain holleille ja sitten jos saalis ei jostain syystä tipu/kaadukkaan ensimmäisellä laukauksella ja näkee
että siihen on ottanut niin jatketaan sitä ampumista. Tämä sen takia, että silloin on suurempi mahdollisuus saada jotain reppuunkin kun, että juoksee jonkun siipirikon teeren perässä pitkin kankaita kun ei ammuta, koska prosentit menee päin !&%¤#"!!

[Jahimees]

No heh, eiköhän kaikki kuitenkin sen verran tajua, että raanakkoa pyrkivät lisälaukauksilla lopettelemaan luvuista välittelemättä. Idea tuossa osumaprosenttien laskussa on automaattisesti siitä seuraava inhimillinen metsästystapa. Ammutaan holleille ja varmasti tähdättyjä laukauksia ylipitkille matkoille räiskinnän sijaan jne.

Huomattavasti lukuja tärkeämpää on totta kai riistan kunnioitus ja sairaalloisesta tappamisenhimosta/saaliin janoamisesta eroon pääsy. Ei ole kenenkään tarvis saalismäärillä retostella. Sen sijaan metson tai hanhen tiputtaminen on aina kehujuttu. Eli ei määrä vaan se laatu tms. Prosentit kertovat kaikesta em. kritiikistä huolimatta aika paljon metsästäjän jahtitavoista. Sitä ei käy kenenkään kiistäminen. Asiaa kannattaakin ajatella tästä perspektiivistä sen ampumataidon mittarin sijaan (toki se sitäkin kuvastaa). Toki on täysin makuasia, että miten haluaa jahtireissun onnistumista arvioida. Reissu voi olla täysosuma, vaikkei laakiakaan ampuisi. Toki riistahavainnot ja välillä saaliin saaminen pitää mielen virkeänä ja tuo hommaan mielekkyyttä. Tappaminen on olennainen, mutta loppupelissä sangen pieni osa metsästystä. Tai ainakin asian tulisi olla näin.

[Sämpy]

No on se itse kullakin hyvä hieman tarkkailla omaa saaliin saamisen varmuutta, olipa prosenttien laskutapa mitä hyvänsä. Joillakin ihmisillä näyttää olevan ilmiömäinen kyky muistaa vain hyvät tilanteet/lopputulokset ja niillä kehua, samalla unohtaen, että kokonaisuutena ovat melkoisia tunareita, joitten jäljiltä jää reippaanlaisesti hylsyjä ja raanakoita elukoita. Vai mitä sanotte eräästä aloittelijasta, joka osti viime syksynä huipputarkan lintukiväärin .243 (alle 10mm@100m): pisin matka jolta tipahti oli 340 metriä. Mukavahan tällä on vaahdota, mutta totuus oli se, että 15 panoksella ko. huipputarkalla kiväärillä tuli vain 7 lintua. Monella muulla olisi pisin matka ollut paljon maltillisempi, mutta tuloksena 15 reppulintua.
_________________
"Susi syö sunnuntaina ja mato pistää maanantaina"

[erämies.]

[juhatapio]

koittakaapa joskus sellasta konstia ku minä nuorempana pystykorvien kaa kun riistaaki oli vähä enee ja into oli kova eika aina maltanu olla ampumati ku lintu läks niin aloin aina ihan tarkoituksellisesti jättään paukut pois piipusta ja latasin vasta silloin ku koiralla oli lintu haukussa, kasvatti kummasti itsehillintää ja alkoi saamaan harrastuksesta aika paljon enee irti kun se oli sellasta koiran ja miehen yhteistöytä alusta loppuun saakka, ja jos ei lintujä näkyny ei käyny paukkukaa piipus, elikkä se oli sillon vaa ulkoilua pyssyn ja koiran kaa, siltiki kivaa!!