Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Juego Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Jou 2004 Viestejä: 2598 Paikkakunta: Kuikkapanta
|
Lähetetty: 08.12.2015 22:45 Viestin aihe: |
|
|
Tällä hetkellä rautoja 12kpl vireessä ja 7 näätää saaliina. Tänään viimeksi päästelin 2 sankojen otteesta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Gänkkäränkkä Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Elo 2015 Viestejä: 310
|
Lähetetty: 08.12.2015 22:47 Viestin aihe: |
|
|
Mulla on viisi rautaa tällä hetkellä. Kolme suran mailla ja kaksi on mökkipihassa. Pari pienpetoa/talvi. Parhaana kolme näätää mökkipihasta. Viime talvena oli vasta ensinmäistä kertaa seuran mailla raudat ja saaliina oli yksi kultakurkku, mökkipihasta sain kaksi minkkiä. Eli ennen viime talvea pyysin vain kaksilla raudoilla ja läheltä toisiaan yllättävänkin hyvällä menestyksellä. Ajattelin talven aikana vielä parit raudat viedä seuran alueelle. Kahdelle laatikolle vaihdoin paikkaa tälle talvelle, sen millä ekana talvena seuran alueelta näädän sain kätin toki samoille sijoille.
Innostus lähti lentoon aika kivasti muutama talvi sitten kun sain kaverilta lahjaksi valmiin pyyntilootan. Laitanpahan talveksi mökille pyytämään, ajattelin. Ekana talvena tuli kolme kultakurkkua vähälle aikaa tiedä sitten oliko aloittelijan tuuria. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Hitleri Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Kes 2006 Viestejä: 4746
|
Lähetetty: 09.12.2015 11:55 Viestin aihe: |
|
|
Tokkos täällä oo jäläkimiehiä ollenkaan ennää, vai onko kaikki niin laiskistuneet, että vain rautojen kanssa värkkäävät? Vai onko lumitilanne niin kehno, ettei jotoksille ole päässyt? Täällä meinaan on. Ja rautoja en pikkukummassa ala virittelemään... _________________ Vaan varmoilta paikoilta ohi! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhertaja Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Tou 2015 Viestejä: 164
|
Lähetetty: 09.12.2015 16:44 Viestin aihe: |
|
|
lunta oo ollukku välillä maassa ja sillonki max 10cm ja seuraavana päivänä oikeestaan jo sulanu .nyt on rautoja kuskattu mehtään ku ei jälelle pääse |
|
Takaisin alkuun |
|
|
slapshot- Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Hel 2011 Viestejä: 1063 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 09.12.2015 17:37 Viestin aihe: |
|
|
Ei ole lunta eikä varmaan enää tulekkaan. Rautoja vaan pyyntiin jos meinaa näätiä saada... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Alpertti Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Lok 2015 Viestejä: 1013 Paikkakunta: Pohjos-Pohjanmaa
|
Lähetetty: 09.12.2015 17:42 Viestin aihe: |
|
|
Hitleri kirjoitti: | Tokkos täällä oo jäläkimiehiä ollenkaan ennää, vai onko kaikki niin laiskistuneet, että vain rautojen kanssa värkkäävät? Vai onko lumitilanne niin kehno, ettei jotoksille ole päässyt? Täällä meinaan on. Ja rautoja en pikkukummassa ala virittelemään... |
Onko miten toivotonta jälestää ilman koiraa? Aattelin että vois tässä talven mittaan kokkeilla ku jälkiin joskus törmää |
|
Takaisin alkuun |
|
|
andes Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Syy 2009 Viestejä: 1078 Paikkakunta: Sodankylä
|
Lähetetty: 09.12.2015 18:01 Viestin aihe: |
|
|
Kyllä täällä lunta on riittämiin. Vieläki jaloissa tuntuu toissapäivänen 6 km:n rämpiminen jalkasin hangessa. Talven toinen jälitysreissu, eikä tarvinnu kahloa ku reilu 3km, niin alko kuulumaan Nellan haukku 300m:n päästä. Äkkiä esiin kaivetut eväät takasi reppuun, mutta paikalle päästyä, oli näätä jo koiralta karannu. Eikun perään ja jälet kaarto onneks takasi kohti tietä, jonka varressa auto oli. Tien yli oli koiraki jatkanu perässä, mutta kaverin kanssa päätettiin luovuttaa. Sen verran rupes jo voimat kintuista hupenemaan. Reilun tunnin päästä tuli koirakin viimein pois..ei kuulunu tyynessä kuulakkaassa pakkasillassa haukkua..näätä meni menojaan..
Piti kävästä äsken ostamassa tokmannilta halvat lumikengät, jospa ne vähän keventäs kulkua, ennen kun tulee lunta riittämiin pitkillä suksilla kulkea. Kyllä ne näköjään tosiaan kulkee ihmeen lyhkäsiä matkoja näin alkutalvesta, niin lumikengilläkin ehättää. Maaliskuussa ne on kyllä liian hitaat 10-20 km:n jälityksiin. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhertaja Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Tou 2015 Viestejä: 164
|
Lähetetty: 09.12.2015 19:34 Viestin aihe: |
|
|
Albert_Saarnio kirjoitti: | Hitleri kirjoitti: | Tokkos täällä oo jäläkimiehiä ollenkaan ennää, vai onko kaikki niin laiskistuneet, että vain rautojen kanssa värkkäävät? Vai onko lumitilanne niin kehno, ettei jotoksille ole päässyt? Täällä meinaan on. Ja rautoja en pikkukummassa ala virittelemään... |
Onko miten toivotonta jälestää ilman koiraa? Aattelin että vois tässä talven mittaan kokkeilla ku jälkiin joskus törmää | monet kerrat ilman koiraa saatu näätä oravanpesästä,koiraa ei kyseiseen hommaan ole! sen sanon että tarkkana saa olla puittamis kohdissa! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
wingmaster Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Tam 2005 Viestejä: 811 Paikkakunta: perämeren rannikko
|
Lähetetty: 09.12.2015 22:17 Viestin aihe: |
|
|
tuhertaja kirjoitti: | Albert_Saarnio kirjoitti: | Hitleri kirjoitti: | Tokkos täällä oo jäläkimiehiä ollenkaan ennää, vai onko kaikki niin laiskistuneet, että vain rautojen kanssa värkkäävät? Vai onko lumitilanne niin kehno, ettei jotoksille ole päässyt? Täällä meinaan on. Ja rautoja en pikkukummassa ala virittelemään... |
Onko miten toivotonta jälestää ilman koiraa? Aattelin että vois tässä talven mittaan kokkeilla ku jälkiin joskus törmää | monet kerrat ilman koiraa saatu näätä oravanpesästä,koiraa ei kyseiseen hommaan ole! sen sanon että tarkkana saa olla puittamis kohdissa! |
Siinä vaiheessa koiran rooli on suurimmillaan, kun otus on menny maan alle. Ilman koiraa se on monesti tekemätön paikka, vaikka räjäyttäs koko sen maapenkan auki missä näätä on, jostakin se vaan kolon aina itelleen löytää. Ja koirahan haistaa. Kivirakat ja louhikot on kuiten koiranki kanssa usein semmosia, että siinä jää hopialle.
Johan tuo jäljille polttelis päästä. Kelit ei oo vaan toistaiseksi suosineet harrastusta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
pohjanmaanpoika Kanta-asiakas
Liittynyt: 18 Kes 2005 Viestejä: 603
|
Lähetetty: 10.12.2015 08:43 Viestin aihe: |
|
|
Hitleri kirjoitti: | Tokkos täällä oo jäläkimiehiä ollenkaan ennää, vai onko kaikki niin laiskistuneet, että vain rautojen kanssa värkkäävät? Vai onko lumitilanne niin kehno, ettei jotoksille ole päässyt? Täällä meinaan on. Ja rautoja en pikkukummassa ala virittelemään... |
Saman pistäny merkille, että eikö kukaan enään PYYDÄ näätää..
Lunta odotellessa... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Juego Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Jou 2004 Viestejä: 2598 Paikkakunta: Kuikkapanta
|
Lähetetty: 10.12.2015 16:55 Viestin aihe: |
|
|
Näätää pyydetään kelien mukaan, pyyntitavat vain vaihtelee. Raudoilla ja koiralla, sen kummemmin kumpaakaan pyyntitapaa karsastamatta!
Nyt ei oiken tuota tulosta lumettomalta keliltä pyynti, tosin ammuin viimeksi kun raudoilla kävin, koiralle haukusta kollinäädän, samalta kankaalta missä loukku pyynnissä. Nykyinen kun hakee näädän sulaltakin keliltä, mikäli jäljen löytää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
poikamehto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Mar 2006 Viestejä: 2228 Paikkakunta: Koillismaa
|
Lähetetty: 10.12.2015 19:34 Viestin aihe: |
|
|
Hitleri kirjoitti: | Tokkos täällä oo jäläkimiehiä ollenkaan ennää, vai onko kaikki niin laiskistuneet, että vain rautojen kanssa värkkäävät? Vai onko lumitilanne niin kehno, ettei jotoksille ole päässyt? Täällä meinaan on. Ja rautoja en pikkukummassa ala virittelemään... |
sen verran aikaa vaativaa puuhaa että tahtoo olla enemmän työttömien etuoikeus. kaks kertaa on jälelle ehtiny/löytäny. ekalla kertaa pirulainen juoksi päivän eellä ja toisella kertaa eri elukka ja onnistuminen.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
berija Kanta-asiakas
Liittynyt: 30 Jou 2010 Viestejä: 258 Paikkakunta: Pudasjärvi
|
Lähetetty: 12.12.2015 16:44 Viestin aihe: |
|
|
Ei tarvi ite enää ees nylykeä...
_________________ Kaikkia se leipä elättää.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Alpertti Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Lok 2015 Viestejä: 1013 Paikkakunta: Pohjos-Pohjanmaa
|
Lähetetty: 12.12.2015 17:10 Viestin aihe: |
|
|
Tänään löyty jälet aika läheltä rautoja. En ehtiny lähtä jälestään ku alko hämärä laskeutumaan. Toivottavasti haksahtais rautoihin! Kuvasta n. 0.5km raudoille.
picture uploading |
|
Takaisin alkuun |
|
|
andes Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Syy 2009 Viestejä: 1078 Paikkakunta: Sodankylä
|
Lähetetty: 12.12.2015 18:19 Viestin aihe: |
|
|
Suotta olisit lähteny jälestää..nuo on oravan jälet |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|