Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
RKMJ Kanta-asiakas
Liittynyt: 11 Lok 2010 Viestejä: 574
|
Lähetetty: 09.08.2012 22:14 Viestin aihe: |
|
|
Alkuperäiseen hieman omia ajatuksia mitkä kyllä yhtyvät jo aiemmin esitettyihin joiltain osin. Itsellä suurin parannus tapahtui aikanaan ampumisessa kun maltoin kuunnella hiukan millaista tähtäin kuvaa pitäisi saada aikaiseksi kun haulikko nousee poskelle. Ettei jo tässä vaiheessa tähdätä yli tai alle. Sen päälle kun muutaman kesän sai reenata mansikkapellon laidassa räksien puottelua, tuli kummasti erilaisia tilanteita ja samalla hyvin jahdin kaltaisi laukauksia. Ennen kaikkea tulee olla sinut omat aseen kanssa. Sitten päästiin eroon siitä nuoruuden villityksestä että kyllä se kyyhkyllekin täytyy olla 4,5mm hauli . Tietenkin se ampumamatka on se tärkein esim. kyyhkyjahdissa ja kanalintujahdissa missä ampumatkat on maltillisia, jo olosuhteiden pakosta, on osumaprosentti jo kohtalainen. Sorsajahdissa vielä ampumatkat saattaa karata, jolloin osumaprosentti on suorastaan surkea. Joskus kun jättää puristamatta saa aina kokonaisuudessaan parempia osumia  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
erämaakettu Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 18 Hei 2009 Viestejä: 101 Paikkakunta: Posio
|
Lähetetty: 10.08.2012 15:19 Viestin aihe: |
|
|
RKMJ kirjoitti: | Alkuperäiseen hieman omia ajatuksia mitkä kyllä yhtyvät jo aiemmin esitettyihin joiltain osin. Itsellä suurin parannus tapahtui aikanaan ampumisessa kun maltoin kuunnella hiukan millaista tähtäin kuvaa pitäisi saada aikaiseksi kun haulikko nousee poskelle. Ettei jo tässä vaiheessa tähdätä yli tai alle. Sen päälle kun muutaman kesän sai reenata mansikkapellon laidassa räksien puottelua, tuli kummasti erilaisia tilanteita ja samalla hyvin jahdin kaltaisi laukauksia. Ennen kaikkea tulee olla sinut omat aseen kanssa. Sitten päästiin eroon siitä nuoruuden villityksestä että kyllä se kyyhkyllekin täytyy olla 4,5mm hauli . Tietenkin se ampumamatka on se tärkein esim. kyyhkyjahdissa ja kanalintujahdissa missä ampumatkat on maltillisia, jo olosuhteiden pakosta, on osumaprosentti jo kohtalainen. Sorsajahdissa vielä ampumatkat saattaa karata, jolloin osumaprosentti on suorastaan surkea. Joskus kun jättää puristamatta saa aina kokonaisuudessaan parempia osumia  |
Yhdyn edelliseen. Ite oon huomannu että osun paremmin kun harkitsen sitä mihin paikkaan ammun. Kaikessa jahdissa on hyvä pitää mielessä se, että huonoon paikkaan ampuessa pilaa mahdollisesti myös kaverien mahdollisuudet. Esim. sorsajahdissa käy liian usein niin, että ensimmäisten lintujen kaartaessa kohti passeja joku aloittaa ampumaan ylipitkille matkoille, jolloin linnut nostavat korkeutta pilviin ja katoavat horisonttiin... Ihan sama homma kanalintuhommissa. Lintu saattaa päästää metsästäjän monesti uudestaan paremmalle hollille, jos ei heti ekaan pomppuun tyhjennä puskien läpi piippuja. Monesti istuvat jopa puuhun näköetäisyydelle.
Tietenki myös aseen tuntemus, käynti ja haulikoko yhdistettynä harjoitteluun vaikuttavat, mutta tärkeimpänä pitäisin edelleen tuota tilannekohtaista harkintaa ja etäisyydenarviointikykyä.
Näillä ohjeilla ainaki itellä alkanu tulla enemmän saalista ja panoksiaki kuluu vähemmän. _________________ Finnclassic 512 SD 12/76 + 6,5x55
Browning A-Bolt .338 Win Mag |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
JaniFIN Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Lok 2008 Viestejä: 335 Paikkakunta: Uimaharju
|
Lähetetty: 10.08.2012 20:32 Viestin aihe: |
|
|
simppeli kirjoitti: | Täytyy kyllä heittää tyhmä kysymys, mistä tietää että tuli "puhdas ohilaukaus"  |
Vähän vaikea selittää, mutta sen van tietää kun tulee kokemusta.
Esim jos sivusuunnassa lentävää sorsaa ammuttaessa tähtäinkuva liipasinta painettaessa on sellainen, että sorsa lentää jyvän päällä, niin tietää jo liipasinta painaessaan että ei osu vaan jää rajusti taakse. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Mc-manteli Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Lok 2007 Viestejä: 3606 Paikkakunta: Länsirannikko
|
Lähetetty: 10.08.2012 23:07 Viestin aihe: |
|
|
JaniFIN kirjoitti: | Minun taas on pakko kysyä mitä siivellisiä ammut? Fasaaneja vai sorsia, vaiko variksia tai jotain muuta, siis enimmäkseen? Mukava olis löytää vielä joskus paikka tästä lähistöltä, joilla olisi mahollisuus vaikka 30-50 sorsaan syksyssään. |
Enimmäkseen variksia ja räkättirastaita.
Riistalintuja vaihtelevasti syksystä riippuen. Kyyhkyjä useita kymmeniä. Parhaina syksyinä päälle sadan.
Sorsia muutamia kymmeniä, samoin kanalintuja.. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
simppeli Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Elo 2008 Viestejä: 1643
|
Lähetetty: 11.08.2012 08:26 Viestin aihe: |
|
|
JaniFIN kirjoitti: | simppeli kirjoitti: | Täytyy kyllä heittää tyhmä kysymys, mistä tietää että tuli "puhdas ohilaukaus"  |
Vähän vaikea selittää, mutta sen van tietää kun tulee kokemusta.
Esim jos sivusuunnassa lentävää sorsaa ammuttaessa tähtäinkuva liipasinta painettaessa on sellainen, että sorsa lentää jyvän päällä, niin tietää jo liipasinta painaessaan että ei osu vaan jää rajusti taakse. |
Itte n.40v harjoitellu haulikolla mettästystä ja jos lintua ammun niin ikään ei oo kyllä tullut mieleen puhdas huti, mutta jos haluaa niin voihan ittelle niin uskotella jos siitä paremman mielen saa... |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
JaniFIN Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Lok 2008 Viestejä: 335 Paikkakunta: Uimaharju
|
Lähetetty: 11.08.2012 08:43 Viestin aihe: |
|
|
simppeli kirjoitti: |
Itte n.40v harjoitellu haulikolla mettästystä ja jos lintua ammun niin ikään ei oo kyllä tullut mieleen puhdas huti, mutta jos haluaa niin voihan ittelle niin uskotella jos siitä paremman mielen saa... |
No, minä oon metästäny reilun 20v, mutta harjotellu AKTIIVISESTI haulikko radalla vasta 4v. Eikä minun tarvii uskotella itelleni mitään, täysin puhas huti on helppo tunnistaa nykyään, kun ampuu ajatuksen kanssa myös riistaa ja varmuus ampumiseen on parempi AKTIIVISEN rataharjoittelun myötä.
Sitten on tilanteita, kuten nyt se toistaiseksi ainoa, että olisi pitänyt sattua pois päin lähtevään sorsaan, mutta ei sattunut, 1 höyhen putosi eikä muuta. Seurasin linnun lentoa vajaan kilomerin katseella ja pysyi muun parven mukana. Ristin sen kuitenkin ehkä haavakoksi, kun olisi pitänyt osua, mutta vain se höyhen putosi, lisäksi patruuna oli liian isoilla hauleilla ladattu.
Edit: Toki aina jos ei osaa heti laukauksen jälkeen sanoa mistä meni ohi ja minkä verran, niin sillon kyseessä ei ole puhdas ohilaukaus, vaan "EHKÄhaavakko".
Suosittelen ennenkaikkea rataharjoittelu ja pienempää haulikokoa lyhennetyllä ampumamatkalla, nämä ne kaikkein tärkeimmät. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
kuhaa Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 10 Hei 2012 Viestejä: 86 Paikkakunta: p-savo
|
Lähetetty: 14.08.2012 22:40 Viestin aihe: |
|
|
Jos Metsästätte metsässä , joita on moneen lähtöön esim taimikoita jne.
luulisin että jos meinaa yleesäkin ampua niin varmaankin tulee myös joku huti välillä.Lintu voi tehdä mutkan juuri kun ammut ja on haulisuihkun kannalta väärässä paikassa!Avomaastot eri juttu ja sorsahommat.Riekko voi lähteä melkoisesta pusikosta ja siellä kun tekee mutkan niin.............
, _________________ saahan sitä pyytää |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
JaniFIN Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Lok 2008 Viestejä: 335 Paikkakunta: Uimaharju
|
Lähetetty: 15.08.2012 05:52 Viestin aihe: |
|
|
Totta hemmetissä tulee huteja välillä, kuuluu harrastuksen luonteeseen
Kaikkein ihmeellisimpiä ovat kuitenkin hutit, jolloin olisi pitänyt osua. Otetaan esimerkkinä jänis, vaikka ei tähän ketjuun kuulukkaan. Mulla meni monta vuotta, että en ampunut ohi jäniksestä, sen jälkeen kun eka huti tuli, niin en ole meinannut osua jänikseen millään. Ammuin ohi jopa 15m päässä paikallaan olevasta . Tosin nyt ei ole moneen vuoteen päässyt edes yrittämään  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
762-39 Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Huh 2004 Viestejä: 1293
|
Lähetetty: 15.08.2012 07:56 Viestin aihe: |
|
|
Lainaus: | Laittakaahan kaikki tulemaan aloittelioille ja miksei kokeneemmillekin pieniä vinkkejä miten parantaa pudotusprosenttia linnustuksessa.
Omassakin ampumisessa ja osumisesssa paljonkin korjattavaa, mutta ainakin testatut ase ja patruuna yhdistelmät,rauhallisuus ja riittävä harjoittelu tuo parhaan tuloksen.Varsinkin haulukokojen pienentäminen kauttalinjan on ollut hyvä liike.Tästä keskustelua???? |
Vinkkejä en välttämättä osaa antaa mutta kerron omista kokemuksistani ja ajatuksistani.
Olennaisia asioita joista ainakin osa kaikille itsestäänselvyyksiä:
Aseen sopivuus ampujalle
- Jos joutuu tähtäämään hommasta ei tule mitään, ampumatilanteessa ei saa joutua uhraamaan ajatuksia haulikolle.
Katse seuraa kohdetta koko ajan, aseen asentoon tai tähtäimiin ei tarvitse kiinnittää huomiota vaan aivot työskentelevät hyvin hyvin lyhyen hetken ajan tunnistaen kohteen, arvioiden riittävää ennakkoa ja mahdollisuutta onnistuneeseen laukaukseen; ammunko vai en.
Liian pitkä tai lyhyt perä tuottaa pahoja ongelmia.
Tähän liittyy tietysti myös harjoittelu.
Ampumamatka
- Ei liian kaukaa
Sopiva haulikoko
- Yleensä käytetään liian suuria hauleja jos tässä kohtaa ollaan pielessä... |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
pööpöö Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Maa 2013 Viestejä: 258
|
Lähetetty: 13.11.2015 19:12 Viestin aihe: |
|
|
Ite syötän sorsalle 28g terästä koossa 3,3mm....
Epäilin itekkin kys paukun toimivuutta vaan kellopa löi elokuun 20pv 12ja hiivimme rantaan...
Sorsia nousee siiville ja poks poks ja kiire lataus sekä poks, tuloksena kolme pölähtäen tippunutta...
En mainitse millä muut ampu samasta paikasta liitureita.....
Upotusta saa olla sekä vauhtia, lyijyllä rajana n 420m/s muuten alkaa luvio ja upotus heiketä - teräksellä vauhtia kelataan viidensadan pintaan niin painaa 3,3 teräs vielä 40m läpi tai osa hauleista läpi.
Nim jänispassiin 3,8 terästä tänävuonna  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
pööpöö Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Maa 2013 Viestejä: 258
|
Lähetetty: 13.11.2015 22:42 Viestin aihe: |
|
|
Ite syötän sorsalle 28g terästä koossa 3,3mm....
Epäilin itekkin kys paukun toimivuutta vaan kellopa löi elokuun 20pv 12ja hiivimme rantaan...
Sorsia nousee siiville ja poks poks ja kiire lataus sekä poks, tuloksena kolme pölähtäen tippunutta...
En mainitse millä muut ampu samasta paikasta liitureita.....
Upotusta saa olla sekä vauhtia, lyijyllä rajana n 420m/s muuten alkaa luvio ja upotus heiketä - teräksellä vauhtia kelataan viidensadan pintaan niin painaa 3,3 teräs vielä 40m läpi tai osa hauleista läpi.
Nim jänispassiin 3,8 terästä tänävuonna  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
pööpöö Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Maa 2013 Viestejä: 258
|
Lähetetty: 13.11.2015 23:43 Viestin aihe: |
|
|
Ite syötän sorsalle 28g terästä koossa 3,3mm....
Epäilin itekkin kys paukun toimivuutta vaan kellopa löi elokuun 20pv 12ja hiivimme rantaan...
Sorsia nousee siiville ja poks poks ja kiire lataus sekä poks, tuloksena kolme pölähtäen tippunutta...
En mainitse millä muut ampu samasta paikasta liitureita.....
Upotusta saa olla sekä vauhtia, lyijyllä rajana n 420m/s muuten alkaa luvio ja upotus heiketä - teräksellä vauhtia kelataan viidensadan pintaan niin painaa 3,3 teräs vielä 40m läpi tai osa hauleista läpi.
Nim jänispassiin 3,8 terästä tänävuonna  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Havumetsä Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Syy 2012 Viestejä: 1136 Paikkakunta: Lappi
|
Lähetetty: 14.11.2015 22:38 Viestin aihe: |
|
|
Pitkään jo enon kans mietitty et on se kumma kun ampuu ihan vaistolla, mitään ajattelematta, yhtään tähtäilemättä niin aina tippuu kuin eilennä kuollut
Heti kun tilanne jossa näkee jo linnun kaukaa notta nyt tulloo hyvä holli hymyillen pyssyä poskelle ja lintua kenttään niin ei ikinä osu mihinkään.  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
leverman Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Syy 2005 Viestejä: 1373
|
Lähetetty: 15.11.2015 17:48 Viestin aihe: |
|
|
Kyllä nuo JaniFinin ohjeet ovat aika yleispäteviä, väitän että jos kaikki noudattaisivat niitä, niitä pudotusprosentit nousisivat ja haavakot vähenisivät rajusti...itse noudatan aika pitkälti samaa linjaa, eli näin:
-lintujahdissa haulikoko 2,5-3 mm, ei koskaan 3,2-millistä suurempaa
-ampumamatkat 25-30 metriä, ei koskaan yli 35 m
-kaikki risukkotilanteet tai "pitäsköhän tuosta yrittää"-paikat ampumatta
-radalla n. 2-3000 laukausta vuodessa, suurin osa kainalotrappia
-AINA testatut patruunat piipussa jahtitilanteissa
Kanalintujahdissa viimeisen kolmen vuoden aikana tullut 2 ohilaukausta (molemmat hätiköintiä, pudotin linnun toisella paukulla) ja saalista yhteensä 31 lintua, ei haavakoita. En ylipäätään ymmärrä miksi sinne risujen sekaan tai muihin epätoivoisiin tilanteisiin pitää ampua, jos ei ole kunnon paikkaa, niin antaa linnun mennä, niin helppoa se on. Ehkä tässä on iän tuomaa ajattelua mukana, nyt on menossa 36. jahtisyksy, toki sitä aiemmin tuli ammuttua melkein joka tilanteessa missä vähänkin siivet vilahti... |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|