Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Juunas Kanta-asiakas
Liittynyt: 14 Maa 2004 Viestejä: 2397 Paikkakunta: Joensuu
|
Lähetetty: 29.03.2011 18:23 Viestin aihe: Sienet ja riistaruoka |
|
|
Nyt on sitten tämäkin miehenalku saatu siihen ikään, että nuoruusvuosien "sienifobia" alkaa mitä ilmeisemmin olemaan takana päin ja olisi tarkoitus tulevan kesän/syksyn aikana alkaa tutustumaan tuohon sienten poimintaan ja niiden käyttöön riistaruokien lisukkeena. Riistaruuat on tullut tehtyä tähän asti itse, ettei vain emäntä pilaa vaivalla metsästä pyydettyä lihaa ja välillä tuntuu että kaipaisin noihin riistaruokiinkin jotain uutta, vaikka sitten sieniä lisukkeeksi.
Askel numero 1 lienee jonkinlaisen sienikirjan hankinta, että en nyt ihan mitä sattuu sieltä metsästä poimi. Koiranpentu on jo mitä ilmeisimmin tulossa, joten aikaa tuohon sienestykseen löytyy tulevana syksynä runsaasti jo ihan luonnostaan tuon pennun ansiosta.
Kysymys nyt kuuluukin, että mitä sieniä arvon raati poimii riistaruokiensa kaveriksi metsistä ja mitenkä niitä käytätte? Tässä nyt lähdetään siis liikkeelle ihan ummikkona, joten kaikki vinkit sienipaikkojen, -aikojen ja kerättyjen sienten jatkojalostamisen suhteen otetaan vastaan. En löytänyt kovinkaan paljon keskustelua aiheeseen liittyen haulla, joten ajattelin nyt pykästä uuden topicin pystyyn, kun sienet kumminkin hyvin monella kuuluvat olennaisena osana riistaruokiin. _________________ Ei se ota jos ei annakkaan |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Hylsysoppa Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Huh 2006 Viestejä: 2927 Paikkakunta: suomi
|
Lähetetty: 29.03.2011 18:45 Viestin aihe: |
|
|
Useampi HYVÄ sienikirja hankintaan ja opettelet kunnolla jonkun sienestystä harrastavan avustuksella kirjan kera lajin kerrallaan.
Runsassatoisia "käyttösieniä" jotka olen hyviksi todennut riistaruokien kanssa...herkkutatit, suppilo-, kosteikko- ja keltavahvero, mustavahakas, kehnäsieni, syötäväksi kelpaavat haperot, rouskut(työläämpiä kuin muut, ryöppäys)...korvasieni(myrkyllinen käsittelemättä, useampi ryöppäys).
Antoisia hetkiä sienestyksen parissa! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
flatazat Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Maa 2011 Viestejä: 1460
|
Lähetetty: 29.03.2011 19:13 Viestin aihe: |
|
|
oikeastaan sinun ei tarvitse tietää mitään muuta kuin suppilovahvero ja kanttarelli. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Latvajärvi Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Huh 2008 Viestejä: 464
|
Lähetetty: 29.03.2011 19:24 Viestin aihe: |
|
|
flatazat kirjoitti: | oikeastaan sinun ei tarvitse tietää mitään muuta kuin suppilovahvero ja kanttarelli. |
Eikös pari tattia vielä tarvis osata kyytiin ottaa? Sitten pitää ostaa keittokirja. Sieltä kun selaat vaikka herkkutattirisoton niin siinä on hyvä lisuke vaikka linnulle. Toimii kyllä ihan pelkästäänkin leivän kanssa syötynä. Ja sitten oikea risotto italialaisittain eikä mikään hernemaissipaprikariisi |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Wikke Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Elo 2004 Viestejä: 9501
|
Lähetetty: 29.03.2011 22:18 Viestin aihe: |
|
|
Joo, paremmat tatit kannattaa ehdottomasti hyödyntää jos löytää ne ennen selkärangattomia.
Nim. Kanttikset rupeaa pidemmänpäälle tökkimään... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21124 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 29.03.2011 22:40 Viestin aihe: |
|
|
Itse poimin lähinnä vain kanttarellia, suppilovahveroa ja mustatorvisientä. Kaikki ovat aika saman tyylisiä maultaan, ainakin minun suuhuni. Mustatorvisienen kuivaan, sillä minusta sen rakenne muistuttaa kumisaappaan kumia. Mausterouheena antaa loistavan maun ja toimii hienosti. Kanttarelli ja suppilovahvero menee ihan pannulla paistaen kerman kanssa tai lisättynä suoraan riistaruokaan. Muihin sieniin en ole vielä ehtinyt perehtyä mutta pitäisi kyllä!
Hylsysopalla on antaa vinkkejä myös matsutakesta.. Ei vissiin mikään makuelämys mutta "pikkuveljen" se piristää paremmin kuin perinteiset "siniset sisut". Akathan siitä tykkää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Latvajärvi Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Huh 2008 Viestejä: 464
|
Lähetetty: 29.03.2011 23:02 Viestin aihe: |
|
|
Itellä ainakin noi sienet on se mikä saaliin puolesta aika usein pelastaa reissun, tulee edes jotain pakastimen täytettä
Tulee sillainki aikas hyvä lisäke et sipuleita ja pekoni kuutioita ruskistaa pannulla, sienet sekaan ja paistetaan kunnnes sipulit pehmenee. Timjamia, mustapippuria myllystä ja suolaa. Yksinkertanen on kaunista ja hyvää. Paras tulee tietysti herkkutatista jossa on kiva pähkinäinen aromi mutta mikä vaan käy.
Tuon päälle kun nostaa medium teeren rintafileen ja päälle vaikka portviinikastiketta niin jo kelepaa.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Wikke Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Elo 2004 Viestejä: 9501
|
Lähetetty: 29.03.2011 23:13 Viestin aihe: |
|
|
Latvajärvi kirjoitti: | Itellä ainakin noi sienet on se mikä saaliin puolesta aika usein pelastaa reissun, tulee edes jotain pakastimen täytettä
|
Toisinaan päässyt käymään että sienet pelastanut sen saaliin.
Fläpä, fläpä, fläpä vierestä kun sieniä kerännyt... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21124 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 29.03.2011 23:51 Viestin aihe: |
|
|
Wikke kirjoitti: | Latvajärvi kirjoitti: | Itellä ainakin noi sienet on se mikä saaliin puolesta aika usein pelastaa reissun, tulee edes jotain pakastimen täytettä
|
Toisinaan päässyt käymään että sienet pelastanut sen saaliin.
Fläpä, fläpä, fläpä vierestä kun sieniä kerännyt... |
Voi joskus käydä näinkin päin: tuhola kirjoitti: | Menin tuossa ehtoopäivällä suppilovahveroita hakemaan tekeillä olevan teeripaistin lisukkeeksi. Siinä tietämilleni sienille kävellessä kuulin jännän kravahduksen muutaman sadan metrin päästä. Tiesin että siellä on hyvä mettohaapa. Kuulohavainto oli hyvin epävarma mutta lähdin kuitenkin tarkistamaan.
Tulos:
Komea mutta ei todellinen isomus. Painoa 4,2kg. Harmi (tai ehkä jopa onni) etten korviini ylettyvää hymyä saanut kuvaan. |
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Weatherby Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Hei 2009 Viestejä: 1587 Paikkakunta: Länsi-uusimaa
|
Lähetetty: 30.03.2011 11:29 Viestin aihe: |
|
|
tuhola kirjoitti: | Itse poimin lähinnä vain kanttarellia, suppilovahveroa ja mustatorvisientä. Kaikki ovat aika saman tyylisiä maultaan, ainakin minun suuhuni. Mustatorvisienen kuivaan, sillä minusta sen rakenne muistuttaa kumisaappaan kumia. Mausterouheena antaa loistavan maun ja toimii hienosti. Kanttarelli ja suppilovahvero menee ihan pannulla paistaen kerman kanssa tai lisättynä suoraan riistaruokaan. Muihin sieniin en ole vielä ehtinyt perehtyä mutta pitäisi kyllä!
. |
Aika samoilla linjoilla menen itsekin, suppilovahverot kuivaan kanssa yleensä. Lampaankääpä, vaaleaorakas ja jokunen tatti on kanssa aika varmoja, niin metsästä etsiessä kuin ruokaa laittaessa.
Sienet tulee sitten käytettyä paistettuna lisukkeena, kastikkeena, keittoina ja aika usein vaan rouheena muun ruuan seassa makua antamassa. Sopii varsinkin riistan kanssa erittäin hyvin. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21124 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 30.03.2011 12:28 Viestin aihe: |
|
|
Tuo kuivattu sienirouhe on kyllä mainio mauste vähän ruokaan kuin ruokaan. Mustatorvisienestä tulee paras mutta ei suppilovahverostakaan huono. Kanttarelli on minusta niin hyvää tuoreena että ne tulee melkein syötyä sitä mukaa mitä niitä löytää. Täältä meidän mäntykankailta ei kanttarellia suuria määriä tahdo edes löytyä. Suppilovahveroita löytää likimain niin paljon kuin viitsii kotiinsa kantaa. Arvioittin viimesyksynäkin hirvijahdin yhteydessä yhdeen paikkaan suppilovahveroa +100 litraa. Perkule sitä oli paljon ja leviälti. Piti kovaa lähteä poimimaan niitä mutta sinne ne kuitenkin jäivät.. Pitäs olla olla joku aasialainen emäntä joka kävis ne poimimassa ja laittaisi kotona säilytykseen.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Weatherby Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Hei 2009 Viestejä: 1587 Paikkakunta: Länsi-uusimaa
|
Lähetetty: 30.03.2011 14:55 Viestin aihe: |
|
|
Joo vielä niitä poimii pari ämpäriä nopeasti, mutta putsaamisessa meneekin sitten hermot aika paljon nopeammin. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Hylsysoppa Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Huh 2006 Viestejä: 2927 Paikkakunta: suomi
|
Lähetetty: 30.03.2011 16:47 Viestin aihe: |
|
|
tuo weatherbyn mainitsema lampaankääpä on erinomainen ja helposti löydettävissä. Valmistu siivuttaa vaan pannulle, paistaa ja tekee kastikkeen. Ai että on hyvvee kastiketta vaikka mille elukalle!
Ja tuholalle, matsutaket kannattaa myydä...viimeksi poimimani satsi meni tokioon huutokauppaan. Liippaläski ajaa saman asian ku siniset sisut. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Twist Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Tam 2005 Viestejä: 1419 Paikkakunta: Suomineidon navan alla
|
Lähetetty: 30.03.2011 20:00 Viestin aihe: |
|
|
älkää hyvänen aika jättäkö korvasieniä keräämättä, mitä olisikaan kevät ilman korvasienireissuja, saatikka äitienpäivän lounas ilman korvasienikeittoa...
Muutenkin tulee käytettyä kaikkia tunnetuimpia ruokasieniä rouskuista lähtien, suppilot, kanttarellit ja herkkutatit noiden korvasienien ohella kärkipäässä. _________________ TRTT,!&%¤#"! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Koukkupolovi Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Jou 2004 Viestejä: 6824 Paikkakunta: Kainuu-Koillismaa
|
Lähetetty: 30.03.2011 20:24 Viestin aihe: |
|
|
Minä oon taktikoinu sienihomman niin, että kun Rouvashenkilön kanssa sienimehtään meemmä, otan tietysti haulipyssyä ja lintuniuhaa matkaan "itsepuolustukseksi".
Sitte kerrään kauhiaa vauhtia kaikki vastaan tulevat sienet saaviin tahi säkkiin, kaajan ne R:n viereen ja sanon, että kun Sinä tunnet nämä sienet paremmin, niin perkaatko ne tässä, pliis.. Minä menen tuonne harjulle vahtimaan, ettei otsjakit yllätä.
Näin kerkiän tehdä sienireissun ohella parin tunnin "oman pyörähdyksen".
Toki aina sieniruoissa saa Rh maistella ensiksi....
_________________ Hoc iam omni varietate caret. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|