Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Nimrod Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Elo 2005 Viestejä: 15062
|
Lähetetty: 01.08.2013 07:34 Viestin aihe: Kyselyt foorumilaisille |
|
|
Kun tässä on nyt täräytetty muutamia kyselyitä ja äänestyksiä foorumilaisille, niin aina tuntuu olevan jonkinlaista epätietoisuutta näiden kyselyiden motiiveista. Osa näkee niiden taustalla varsin synkkiä piirteitä ja tarkoitushakuisuutta, joten avaan hieman asiaa.
Tällä foorumilla on hyvin usein tyypillistä, että keskustelut käydään todella vahvasti asiakokonaisuuksista irrotetuilla, erikoistuneemmilla säikeillä. Tämä antaa usein hyvin suppean kuvan mielipiteistä ylipäätään ja osittain jopa foorumilaisten mielipiteistä. Tämän vuoksi näen aina välillä hyväksi sen, aivan foorumin informaatioarvoakin ajatellen, että foorumilaisten jakaumaa mielipiteiden ja touhuamisten perusteella hieman selvitetään.
Ensimmäinen äänestys, joka avasi silmiä ja jonka perusteella innostuin asioita selvittämään, oli hirvenmetsästyksessä eniten käyttämä kaliiperi. Tämän kyselyn tulos oli toisaalta ennakoitava, mutta toisaalta myös vähän yllättävä. Ensinnäkin en olisi uskonut foorumien perusteella, että .30-kaliiperiset olisivat niin suurella enemmistöllä foorumilaisten eniten käyttämiä hirviaseita. Toisaalta en olisi uskonut, että .45-kaliiperi oli niin suosittu kuin se oli. Ehkä vielä suurempi yllätys oli se, että 6,5 mm ei sitten ollutkaan kovin monella ensisijaisessa käytössä hirvihommissa vaikka sen kuvan on joskus keskusteluista saanutkin.
Jatkan näitä kyselyitä ja selvityksiä (joihin osallistuminen on vapaaehtoista) ja joskus sitten kokoan näitä vähän yhteen. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jartsu Banned
Liittynyt: 08 Maa 2004 Viestejä: 30047 Paikkakunta: keski pohjanmaa
|
Lähetetty: 04.08.2013 00:10 Viestin aihe: |
|
|
45 on ollu eteläs jo pitkään käytös, et vaa nää sitä sieltä komerosta, täällä on paljon jannuja jokka ei kirjottele siittä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Nimrod Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Elo 2005 Viestejä: 15062
|
Lähetetty: 04.08.2013 10:53 Viestin aihe: |
|
|
Jartsu kirjoitti: | 45 on ollu eteläs jo pitkään käytös, et vaa nää sitä sieltä komerosta, täällä on paljon jannuja jokka ei kirjottele siittä. |
Oli miten oli, niiden määrä on suhteellisen pieni, joka tapauksessa. Niitä on aktiivisilla hirvimiehillä, mutta uusia hankitaan vähemmän kuin Marlin 1895 -buumin hehkeimpänä aikana.
Useimmin siellä komerossa ovat ne, jotka harrastavat hyvin pienessä porukassa ja näkevät maailman vain sitä kautta. Itselläni silmät aukesivat kun myin aseita ja patruunoita. Luulin tietäväni jotain harrastajien asevalinnoista jne, mutta aivan ensiksi huomasin, että en tunne prosentuaalisesti kovinkaan suurta osaa oman lähialueeni metsästäjistä ja toisekseen, suurin osa on sitä harmaata massaa, joka hommaa hirvipaukut kaupasta ja ostaa sitä sorttia Sakon, Lapuan tai Norman patruunaa, joka on edullisinta. Tätä ennen olin komerossa ja luulin, että metsästäjät ovat keskimäärin lähempänä sitä harrastunutta porukkaa jonka kanssa itse olin tekemisissä enemmän. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
temestikki Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 01 Lok 2008 Viestejä: 50 Paikkakunta: 01900 Nurmijärvi
|
Lähetetty: 04.08.2013 20:26 Viestin aihe: |
|
|
taitaa suurimman osan hirvistä kaataa se" harmaamassa"
308/30-06 sakon,lapuan ja norman halvimmilla kuteilla.
suurin osa hirvistä myös kuolee!!!???
täältä kun lueskelee niin tänne pääosin kitjottelevat ovat
vieneet ton luoti ja lataus/kaliperi hommat viimesenpäälle
kohilleen. välillä tulee tunne että on metissä tosi sitkaita
otuksia.!!!! ei pahalla,harrastetaan.
t:jari 6,5x55 + oryx itteladattu. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
EAn Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Syy 2010 Viestejä: 672 Paikkakunta: Varsinais-Suomi
|
Lähetetty: 04.08.2013 22:08 Viestin aihe: |
|
|
Mukava näitä on seurailla. Itseäni kiinnostavia aiheita teemaan yleiskivääri:
Yleiskiväärin sopiva paino varusteineen (kiikari + mahdollinen vaimennin). Mutuna suomalaisilla on aika raskas maku, johtunee jahtitavoista ja yleiskiväärille usein sälytetyistä tehtävistä (rataharjoittelu).
Yleiskiväärin riittävä tarkkuus. Netistä löytyvät tarkimmat kiväärit, mutta mikä käytännössä riittää suurelle yleisölle? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
hellokitty Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Jou 2012 Viestejä: 3479
|
Lähetetty: 04.08.2013 22:19 Viestin aihe: |
|
|
Lainaus: | Ensimmäinen äänestys, joka avasi silmiä ja jonka perusteella innostuin asioita selvittämään |
Onkos Nimrod selvitellyt montakos promillea metsästäjistä yleensä kirjoittelee kyseisellä foorumilla?
Vaikka tavallaan,tuleepa itselläkin näitä silloin tällöin lueskeltua. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Nimrod Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Elo 2005 Viestejä: 15062
|
Lähetetty: 04.08.2013 22:51 Viestin aihe: |
|
|
hellokitty kirjoitti: | Lainaus: | Ensimmäinen äänestys, joka avasi silmiä ja jonka perusteella innostuin asioita selvittämään |
Onkos Nimrod selvitellyt montakos promillea metsästäjistä yleensä kirjoittelee kyseisellä foorumilla?
Vaikka tavallaan,tuleepa itselläkin näitä silloin tällöin lueskeltua. |
Jotenkin sellainen perstuntuma on, että tämäk foorumin aktiivinen osa koostuu muutamasta sadasta henkilöstä. En usko, että puhutaan nelinumeroisista lukemista. Ja aktiivisuuskin jakautuu aihealueittain. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|