Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Kaarle Martel Sisällöntuottaja
Liittynyt: 25 Tou 2009 Viestejä: 3593
|
Lähetetty: 12.02.2013 15:25 Viestin aihe: Sinisorsakannat kasvussa |
|
|
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/tiede/985-tiede/116397-pohjoismaiden-sinisorsakannat-kasvussa
Pohjoismaissa pesii arviolta puolimiljoonaa sinisorsaparia, ja kanta on ollut viime aikoina pienoisessa kasvussa.
Sinisorsan pesimäkannat kasvoivat viime vuosikymmenten aikana kaikissa muissa pohjoismaissa paitsi Islannissa. Eniten sinisorsia pesii Suomessa ja Ruotsissa. Molempien maiden kanta on noin 200 000 paria. Sinisorsan talvehtijamäärät ovat kasvaneet Ruotsissa 1970-luvulta ja Suomessa 1990-luvulta lähtien. Moniin muihin kotimaisiin vesilintulajeihin verrattuna sinisorsan kanta vaikuttaa elinvoimaiselta.
- Sinisorsa on yksi harvoja vesilintulajeja, jonka kannat ovat kasvaneet Suomessa, kertoo intendentti Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa
Kannankasvuun johtaneita syitä voivat olla sinisorsan parantunut poikastuotto ja pienentynyt metsästyspaine, mutta yksityiskohtaisia analyyseja kannan vaihteluun vaikuttavista tekijöistä ei ole tehty.
- Sinisorsa on Suomen sorsista saalistilastojen ykkönen. Saalismäärät kuitenkin laskivat maassamme noin neljänneksen vuonna 1996 voimaan astuneen lyijyhaulikiellon jälkeen. Saalismäärät ovat laskeneet myös Tanskassa ja Norjassa, kertoo tutkimusprofessori Hannu Pöysä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta.
Pohjoismaisten sinisorsien populaatiotiedot on koottu ensimmäistä kertaa yhteen osana vesilintukantojen suojelua ja hoitoa edistävän Nordic Waterbirds and Climate Network -yhteistyöfoorumin toimintaa. Tiedot on julkaistu Ornis Fennica -tiedelehden verkkosivuilla ilmestyneessä tutkimuksessa. _________________ http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com |
|
Takaisin alkuun |
|
|
olba84 Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Syy 2005 Viestejä: 1700 Paikkakunta: Etelä-Savo
|
Lähetetty: 12.02.2013 16:44 Viestin aihe: |
|
|
Onhan ne pullasorsat varmasti lisääntyny.
Omilla vesillä kyllä vuosi vuodelta huonommin sorsia. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ollari Kanta-asiakas
Liittynyt: 30 Hei 2006 Viestejä: 12431
|
Lähetetty: 12.02.2013 19:25 Viestin aihe: |
|
|
Tuo aina silloin tällöin esille tuleva saalismäärien väheneminen neljänneksellä -96 olisi kyllä erittäin mielenkiintoinen tutkittava, olisi mielenkiintoista lukea asiaan perehtyneempää analyysiä. Että millä tavalla se oikeasti näkyy kannoissa, vai näkyykö ollenkaan. Tuo on kuitenkin sellainen syy joka saattaisi näkyä selvänä pykälänä trendeissä, toisin kuin monet muut luonnollise ja vaihtelevat tekijät. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Metsnugis Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Tou 2004 Viestejä: 806 Paikkakunta: Merikarvia
|
Lähetetty: 13.02.2013 15:07 Viestin aihe: |
|
|
Tällä hetkellä on menossa taantuvia vesilintupopulaatioita käsittelevä hanke joka loppuu 2015. Uskoisin että joku asiaa ainakin sivumennen pohtii.
Jos katsoo vesilintulaskentojen tuloksia, niin selkeitä kannanmuutoksia ei 1996 vuoden jälkeen huomaa. Tosin linkin taulukot sen verran epätarkkoja että tarkkaa tulkintaa ei pysty tekemään.
http://www.rktl.fi/riista/riistavarat/vesilinnut_vuonna.html |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|