Kenraali Harald Öhquist aseistetusta kansasta

[Trilisser]

Talvisodassa AK:n komentajana toiminut kenraaliluutnantti Harald Öhquist kertoo muistelmissaan aseistetun kansan merkityksestä mm. näin (otteet Suomi Taisteli osa 1, sivut 28-29):

-"Myös kaikkien näiden yli- ja alaikäisten suojeluskuntalaisten olisi pitänyt olla aseistettuina sotilaskivääreillä, mutta aseiden puutteesta johtuen monienkien täytyi tyytyä metsäswtys- tai pienoiskivääriin, pistooliin, jopa hjätätilanteessa pelkkään puukkoon. Kuitenkin oli tuollaisia "kotiseudunpuolustajia" ainakin Viipurin suojeluskuntapiirissä valppaan suojeluskuntaharrastuksen ansiosta siksi runsaasti tarjona, että joka kylässä, kaikkein syrjäisimmilläkinn perukoilla aina oli ainakin muutamia-enemmän tai vähemmän alkeellisesti aseistettejua-miehiä saatavissa jalkeille tarpeen tullen. Tämä seikka oli suureksi avuksi otettaessa kiinni ns. laskuvarjohyppääjiä, s.o. sekä vihollislentäjiä, jotka yrittivät laskuvarjon avulla pelastautua maahan syöksyvistä koneistaan, että sellaisia miehiä, joita pudotettiin koneista tuholais- tai vakoilutehtäviin. Nämä eivät voineet missään toivoa joutuvansa aseettoman, avuttoman siviiliväestön joukkoon, jota olisivat voineet terrorisoida konepistooleillaan, vaan heidät tavallisesti aina pian keksittiin ja löydettiin, saarrettiin ja tehtiin vaarattomiksi."

ja

-"Totaalisen sodan aiheuttamia monia uusia vaatimuksia on mm. se, ettei maan mikään osa saa olla aivan vailla aseistettuja miehiä..."

ja

-"Ehkäpä eräänä syynä siihen, etteivät venäläiset käyttäneet suuresti mainostamiaan laskuvarjohyppääjiään suuremmassa mitassa kuin tapahtui, oli juuri se että heillä oli sellainen tuntu, että meidän kansamme oli sanan kirjaimellisessa merkityksessä aseistautunut kansa."

Korostukset Trilisserin.

Aseenomistajien asema on ja tulee olemaan tukala niin kauan kun sitä pidetään pelkkänä harrastuksena eli helppohan on populistin vaatia pelkän harrastuksen kieltämistä. Sen sijaan aseharrastuksesta pitäisi tehdä kansallisen puolustaumiskyvyn olennainen osa myös aseharrastajajärjestöjen propagandassa kautta linjan.

[jeisson]

Aseharrastuksen näkökulmasta koko 1939-1945 ponnistelu oli täysin turhaa. Paremmin menisi tällä hetkellä, jos olisi Baltian maiden tapaan vapauduttu parikymmentä vuotta sitten.

[Kaarle Martel]

[pekkis]

[Anttiman]

[Trilisser]

Onko tietoa sitten millainen aselaki on mm. Latviassa, Liettuassa, Ukrainassa? Jos nyt en ihan väärin ole ymmärtänyt, on Viro kuitenkin poikkeus.

[Trilisser]

[Tupella]

Harald puhui kokemuksistaan. Maahanlaskudesanttien huono teho oli yhtenä syynä siihen, ettei niitä "suuresti mainostettuja laskuvarjohyppääjiä" paljoa käytettykään jatkosodassa, vaikka niitä oli koulutettu divisioonittain. Moni desantti sai haulikosta Suomen saloilla. Aseita oli totuttu pitämään kotona jo punakapinan opetusten takia. Balttimaissa tällaista opetusta ei oltu saatu, vaan uhka oli tullut ulkomailta. Samahan se koskee Norjaakin. Maanpettureille, kuten Vidkun Quislingille löytyi kyllä luoti. Silloisessa ilmapiirissä tämä nykyinen pyssyjehukin olisi saanut tuomionsa aika lyhyen kaavan mukaan.

Toisaalta laskuvarjojoukkojen kokemat kovat maahanlaskun ja sitä välittömästi seuranneiden taistelujen huono kustannus-hyötysuhde Euroopan sotakentillä johti rättikupujen kysynnän romahtamiseen 40- luvulla. Hyvän jalkaväkikoulutuksen saaneita päättäväisiä ja improvisoimiskykyisiä joukkoja kyllä käytettiin niin Saksan kuin liittoutuneidenkin puolella tiukoissa paikoissa ja käytetään edelleenkin. Esimerkkejä on kaikista armeijoista; amerikkalaisten ensimmäinen lsv-divisioona, 101D on nähnyt Carentanin päivien jälkeen Vietnamit, Irakit ja Afghanistanit.

Ja kuten Anttiman olen sitä mieltä, että aseet eivät ole vain harrastusvälineitä. Olemme osa elintarviketuotantoa jossa tarvitaan sopivia työkaluja, siitä kannattaa pitää kiinni.