Loukkaantuneen/haavoittuneen hirvieläimen jäljittäminen

[9.3x622]

Blue Marlinille täydet pojot.
_________________
Polku on kulkijaansa viisaampi. !&%¤# määrä on vakio.

[BlueMarlin]

Kiitos ns. lukijapalautteista. Mukava kuulla, että asia kiinnostaa metsästäjiä. Itse koen tämän toiminnan tärkeäksi ja olen tähän ikään mennessä ampunut sen verran riistaa, että jos valittavaksi tulee oma metsästystuokio tai jäljitystehtävä niin valitsen jälkimmäisen.

Laittakaahan muutkin jäljitystarinoita näytille ja pidetään keskustelua yllä.

Alla on seurahistoriikkiin kirjoittamani juttu. Muokkasin siitä ihmisten nimet pois, koska en laita kenenkään nimiä näin näytille ilman lupaa enkä nyt alkanut lupia kyselemään.
-------------------------------------------------------------------------------------
Suurriistavirka-apu

Suurriistavirka-apua (myöh. SRVA) on kutsuttu metsästäjien VPK:ksi. Molemmat ovat tärkeitä toimijoita, mutta selkeä ero niistä löytyy: VPK saa korvauksen hoidetuista tehtävistä, SRVA henkilöt saavat kuluja itselleen esim. polttoainekuluina. Mikä saa metsästäjän tai koiraharrastajan metsään keskellä yötä huonossa säässä tarkoituksenaan tavoittaa liikenteessä loukkaantunut hirvieläin tai suurpeto? Lihanhimo vai auttamisen halu? Paneudutaan ensin hieman aiheeseen ja mietitään lopuksi vastausta edellä esitettyyn kysymykseen.

SRVA- sopimus pitää sisällään hirvieläimet, suurpedot sekä villisian.
Metsästäjät ovat auttaneet poliisia hirvieläinonnettomuuksien selvittelyssä jo 1970 luvulta asti. Alkuaikoina kolareissa kuolleita hirviä kuljetettiin joskus poliisilaitoksille. Mikäli poliisilaitokselta löytyi lihankäsittelytaitoinen poliisi, niin ruho nyljettiin ja paloiteltiin esim. autotallissa ja sen jälkeen se myytiin huutokaupalla. Toisinaan ruho myytiin tienpientareelta suoraan, jos paikalle sattui halukas ostaja. Vakiintunut rahasumma oli kaatoluvan hinta. Jos halukkaita ostajia oli useita, niin huutokauppakin saatettiin pitää tienposkessa. SRVA on saanut nykyisen toimintamallinsa vuonna 2009. Vuosi tämän jälkeen poliisi ja riistanhoitoyhdistykset (myöh. RHY) allekirjoittivat sopimukset suurriistan virka-avusta. Ruhot ovat kolarin tai jäljityksen jälkeen RHY:n omaisuutta. Mutta ei valtion karja vaihda omistajaa ihan ilmaiseksi. RHY ylläpitää valmiutta huolehtia kolarissa tai muutoin vammautuneiden sekä poliisin tehtävänannon perusteella poistettavien eläinten jäljittämisestä, lopettamisesta ja asianmukaisesta talteenotosta. Tämä taas vaatii laajaa joukkoa toimijoita, SRVA-yhdyshenkilöitä, kenttähenkilöitä, koiranohjaajia ja koiria. Loukkaantuneen eläimen etsinnässä tärkein työkalu on koulutettu ja kokenut koira. Eli melkoisen reservin valtio saa käyttöönsä tällä sopimusmallilla ja uskallan väittää tämän sopimuksen olevan valtiolle erittäin edullinen. Tosin RHY:ten valtionapua kasvatettaessa yhtenä korotusperusteena oli SRVA-tehtävien hoitaminen eli toiminta on kyllä huomioitu päättävissäkin elimissä. Mutta miltä kuulostaisi saada palkaksi kahdelle miehelle tunnin työstä 180 kiloa hirveä? Hyvältähän se kuulostaisi, jos hirvi olisi vakuumiin pakattuna paisteina ja jauhelihana. Tai kuten esimerkiksi Viialassa kesällä 2013 jauhelihaa saatiin roppakaupalla. Tosin karvoineen, luineen, lihoineen päivineen ja se oli levitetty Inter-City junan toimesta kiskoille ja ratapenkalle noin 200 metrin matkalle. Lämpöisenä kesäpäivänä tätä sotkua oli "mukava" kerätä ripeästi pois kiskoilta, että raideliikenne saatiin toimimaan normaalisti. Tai kun saman vuoden keväällä Tarpianjoesta kiskoimme sinne hukkunutta hirveä rannasta ylös. Hirvi muistutti takavuosien lastenohjelmien piirroshahmoa Barbapapaa, niin pitkälle oli ruhon käymistila edennyt. Eli välillä tehtävistä on kansallisromantiikka kaukana.


Sitoutumista ja äkkilähtöjä

SRVA-tehtävien menestyksekäs hoitaminen vaatii melkoista sitoutumista tehtävien varalta. Puhelimeen pitää olla valmis vastaamaan 24/7 ja tehtäville lähdetään kellonajasta ja säätilasta riippumatta. Lukuisia ovat ne kerrat, kun minäkin olen saanut puhelun esim. Erämiesten puheenjohtajalta keskellä yötä ja puhelimesta on kuulunut: mitä teet, nukuitko? Nukuin, mutta en enää. Puhelimen vielä soidessa ja soittajan nimen näytöllä näkyessä voi jo nousta vaimon hellästä syleilystä hiipien ja hiljaa makuuhuoneen oven sulkien. Vaatteet päälle, varusteet mukaan ja sitten matkaan. Jos eläin ei ole jäänyt kolaripaikalle, niin sitten tietenkin otetaan koirakin mukaan. Kolareita koskevat tapahtumapaikkatiedot ovat välillä puutteellisia, eikä kolaripaikkaa ole helppo löytää pimeässä ja huonossa säässä. Poliisi ei nykyisin aina käy kolaripaikalla ja autoilija ei välttämättä ole paikkakuntalainen, mutta onneksi puhelimella saa kysyttyä lisätietoja, mikäli paikka ei tahdo löytyä. Kolarista on aina ilmoitettava poliisille, sillä eläin voi olla loukkaantunut, vaikka autoon ei juuri vaurioita tulisikaan. Jos eläin on kuollut tai lopetettu kolaripaikalle niin tehtävä on nopea hoitaa. Mutta maastoon jalkauduttaessa voi varautua useammankin tunnin jumppatuokioon. Joskus on jäljitetty kolmisen tuntia pimeän tuloon saakka, käyty välillä kotona syömässä, vaihtamassa kuivaa vaatetta päälle sekä hakemassa lamppuja matkaan. Sitten on palattu metsään ja jatkettu jäljittämistä. Kaiken tämän jälkeen, kun loukkaantunut eläin on tavoitettu ja sen kärsimykset on lopetettu, niin onnistumisen ilo on melkoinen.

Viialan Erämiehet SRVA-toiminnassa

Olen usean vuoden ajan käynyt auttamassa koirieni kanssa kolaripaikoilla Viialan alueella. Kahden vuoden ajan minulla oli ilo kuulua seuraan metsästävänä koejäsenä ja tammikuusta 2014 yhdistyksen jäsenenä. SRVA-toiminta Erämiehissä on hoidettu korkealla moraalilla ja tehtäville on aina lähdetty, kun on kutsu käynyt. Hikeä ei ole säästetty ja kaikki on tehty mitä on voitu, että mahdollisesti kärsivä eläin on tavoitettu. Yleisesti ottaen voisin todeta, että metsästäjät hoitavat tällä saralla osansa yhteiskuntavastuusta, kuka siis tämän asian hoitaisi, elleivät metsästäjät? Usein asetetaan vastakkain metsästäjät ja ns. luonnonsuojelijat. Tämä vastakkainasettelu on osittain tarkoitushakuista, mutta mielestäni metsästäjät ovat mitä parhaimpia luonnonsuojelijoita SRVA-toimintoineen, kosteikkohankkeineen ja pienpetoprojekteineen. Eikä SRVA-toiminta Erämiehissä ole yhden tai kahden miehen show, vaan tilanteen niin vaatiessa saadaan paikalle nopeasti isompikin porukka naapuriseurojen miehillä vahvistettuna, kuten kevät 2014 osoitti. Saimme ilmoituksen loukkaantuneesta hirvestä ja hyvä"sotasuunnitelma"ja metsästäjien tinkimättön asenne johtivat siihen, että hirvi löydettiin ja sen kärsimykset saatiin lopetettua nopeasti.

Leuka pystyssä voin sanoa, ettei Viialan Erämiesten jäsenistön tarvitse hävetä suorituksiaan tälläkään saralla. Haluankin esittää tässä kiitokseni Viialan Erämiesten jäsenistölle siitä intensiteetistä, millä kolarieläimiin tai metsästyksen yhteydessä tulleisiin haavakoihin on suhtauduttu. Sanonta ”kyllä luonto hoitaa” ei kuulu sanavalokoimaamme!

Ai niin, se vastaus alussa esittämääni kysymykseen. Jos vastaus olisi lihanhimo, niin ainakin meidän taloudessa olisi järkevämpää ostaa lihaa kaupasta, kuin käydä haalimassa sitä kolaripaikoilta. Jos laskee polttoainekulut, käytetyn ajan, ostetut varusteet, koiran kouluttamisen jne., niin sillä summalla perheemme söisi todennäköisesti muutaman kerran vuodessa Kobe härkääkin. Eli vastaus on: auttamisen halu!


SRVA-terveisin

BlueMarlin
koiranohjaaja

ps. Vaikka seuraava ei SRVA-tehtävä ollutkaan, niin kerron sen silti, koska samoja koiria käytetään jäljittämiseen myös metsästyksessä.

Muutama vuosi sitten sain herra X:ltä puhelun, jossa hän tiedusteli halukkuuttani tulla auttamaan peuran etsinnässä. Lähdin paikalle ja pellon reunassa odotteli herra X ja minulle entuudestaan tuntematon herra Y. Herra Y oli ampunut kytikseltä peuranvasaa, joka oli laukauksen jälkeen poistunut pellolta kohti hakkuuaukeaa kadoten pimeyteen ojanvarsipuskien taakse. Etsimme hangelta merkkejä mahdollisesta osumisesta, mutta niitä ei juurikaan löytynyt, paria pientä veripisaraa lukuunottamatta. Otin koiran autosta ja osoitin sille jäljen. Koira lähti innokkaasti kulkien samaan suuntaan mihin peura oli poistunut. Pellon reunasta hakkuuauken puolelta alkoi vahva peurapolku ja siinä vaiheessa mietin, että tehtävästä voi tulla hankala, koska verenvuoto oli käytännössä olematonta. Koira meni ojan ylitse hakkuun puolelle, mutta kääntyi heti vasemmalla sivullamme olevaan ojanvarsipuskaan kadoten sinne. Puska oli läpitunkematon pienistä kuusista koostunut tureikko. Puskan sisältä alkoi kuulumaan koiran ”latkimisen” ääni, samanlainen syntyy, kun koira juo kiposta vettä. Arvelin, että koira nuolee peurasta valunutta verta ja sanoin herra Y:lle, että peura on tuossa puskassa. Sain hieman epäilevän vastauksen, mutta pidin kiinni väittämästäni, koska koira ei oikein suostunut tulemaan luokseni vaan pysyi puskassa. Herra Y tuli viereeni, kyykistyi ja työnsi kätensä puskaan koiran kylkeä pitkin aina kuonoon saakka ja toden totta: kuono päättyi mutta käteen osui silti jotain karvaista! Peuranvasa oli hyvän osuman jälkeen lähtenyt viimeiseen pakolaukkaansa ja sen pääteeksi hypännyt kuusipuskaan. Sen löytäminen sieltä ilman koiraa olisi ollut päivänvalossakin hankalaa ellei peräti mahdotonta. Siinä seisoimme pellon reunassa neljä iloista, kolme miestä ja koira. Taas oli yksi metsästystapahtuma saanut arvoisensa päätöksen.

[vanha pappa]

Vilpittömiä,korkeita hatunnostoja Sinulle J.

-Pappa-
_________________
Vanha pappa

[Juunas]

Tuollaisen kulttuurin kun saisi istutettua tänne omillekin jahtialueille, että haavakot ja kolarihirvet todella etsittäisiin osaavilla jälkikoirilla pois metsästä kärsimästä. Hirvikolareiden osalta ajatusmaailma täällä on se, että "senhän löytää jokainen hirveä haukkuva koira" ja koira löysätään kolaripaikalta hirven tai pahimmassa tapauksessa hirvien jäljille ja veikkaisinpa, että melko usein koira on ottanut terveen elukan haukkuun ja kolarielukka on jäänyt haavoineen metsään terveeksi todettuna.

Sama homma metsästystilanteissa, ampumapaikalta vain koiraa irti ja jos ensimmäinen koira ottaa väärät elukat, niin eikun uutta koiraa irti ampumapaikalta ja yleensähän se on sitten sen ensimmäisen koiran perässä terveiden hirvien perässä.

Muutamia haavakkotilanteita olen päässyt selvittelemään kytketyn koiran kanssa hirvenmetsällä ja aina on tullut vähintäänkin selvyys siitä, mihin haavakko on mennyt, jos seuraamista ei ole pystynyt jatkamaan. Noihinkin tilanteisiin pääsee valitettavan usein vasta sitten, kun haavakon perään on laskettu ensin pari kolme koiraa tilannetta "selvittämään", eli käytännössä on hukattu vain aikaa ja hankaloitettu jäljen selvittelyä kytketyllä koiralla.
_________________
Ei se ota jos ei annakkaan

[Tikkamies]

Oikein vanha määrä että pitää kaikki mahdolliset koirat ja miehet käyttää koettamassa onneaan. Joskus nämä teettää sitten töitä oikein kunnolla sillä hihnakoiralla selvittää.Ja
ainakin ottaa oman aikansa.
_________________
Eräelämä on oikeaa elämää.

[9.3x622]

[vanha pappa]

Hyviä kannanottoja edellä
Yksi suurimpia virheitä noissa raanakkojen hauissa on juuri se,jotta jäljelle usutetaan heti näitä ns normi hirvikoeria ja muita joukkoja. Tuollainen pysäyttävä irrallaan oleva koera ei toimi hyvin tilanteessa,jossa leimattu elukka on pötköllään henkipois tilanteessa hiukankin kauempana ampupaikasta. Hirvielukanjahtuukoera käy poikkeuksetta vain kuittaamassa mahdollisesti löytämänsä kalmon ja hakee uuden elävän hirvielukan ja taas jää mettään rietoille ruokaa.No, täytyyhän riettojenkin syödä. Ensin rauha,sitten suunnitelma mahdollisista etäpasseista oletettuun etenemissuuntaan ja sitten jälkimies kytketyllä koeralla. Jäljittäjä antaa tottakai tietoa kokoajan etäpasseille suunnista ja vauhdista,mikäli elukka olisikin kulkeva elukka. Voidaanhan nykyään jäljittäjää myös seurata esim Trackerilla jne. Ja vot, hyvää tulee
_________________
Vanha pappa

[valmet 412s]

lueskelin juuri tässä muutama päivä sitten näitä bluemarlinin kirjoituksia jäljityksistä...

no tänään kesken rauhallisen perjantai-illan puhelin soi ja kaveri siellä näkys soittavan... no isäukkonsa oli ampunut peuraa ja karvoja oli kuulemma jäänyt pellolle....
-liki 60-v mies ja tainnut ampua ehkä kytiksestä yhden peuran ennen tätä elämässään... eli rookie sillä saralla.

puhelun päätyttyä sanoin koiralle että lähdetäänkö mettälle niin kyllä oli matot rullalla kämpässä ja häntä vispasi pienellä niin että hyvä ettei ilmaan noussut takapää... nopeesti otsalamppuun uudet patterit ja matkaan.
vettä on tihkuttanut pitkin päivää ja metsä ja heinikot kiiltelivät kosteutta kaartaessani pohjiksen kanssa pelipaikalle. pellolla ampumapaikka löytyi suht helposti ja valkoiset karvat kiinnittivät heti huomioni... nyt on reikä jossain missä ei pitäisi...

koira alkoi merkkaamaan oitis jälkeä ja asemies jäi heti kättelyssä taakse... otin aseen ja koira veti kuin juna jälkeä. noin 80m mentyä koira merkkasi että lähellä on ja samalla kuulin kun peura lähti edestä kuusten takaa näkymättömissä. makuun koira merkkasi ja siitä löytyi aimo laimiska verta...

matka jatkui ja noin 70m päässä koira merkkasi etuoikealta tulevän äänen... käänsin lamppua ja peura makasi jalkojensä päällä 20m päässä koivuntaimikossa. nopeasti ristikko päähän ja luoti matkaan... pää retkahti ja totesin homman olevan valmis.


-suolilla oli osuma ja jäljitystä siis noin 150-200m.



oli pohjiksen 3. jäljitys peuralla ja pienintäkään epäselvyyttä ei ollut minne peura oli kaartanut kun jälkeä edettiin.

nyt pistän kunnon otsalampun kyllä tilaukseen, ihan vaan vaikka näitä hommia varten.
_________________
Varisjahdin veteraani...

[BlueMarlin]

Oletko 412:nen tehnyt paljon harjoitusjälkiä koirallesi ja mikä on pisin jälki minkä päästä eläin on löytynyt? Onko nämä kaikki kolme löydettyä metsästyksen yhteydessä tulleita? Niin ja onnittelut onnistumisesta!

Jälkihommissa kannattaa kyllä panostaa hyviin lamppuihin. Ostin kesällä Lumilight otsalampun ja tyytyväinen olen ollut. Alkusyksystä olin auttamassa haavakon etsinnässä ja laittaessani varusteita ylleni ampuja totesi ettei noilla otsalampuilla mitään tee ja kehaisi samalla omistavansa todella hyvän ja kirkkaan valaisimen. Kuola suusta valuen odotin näkeväni jotain todella hienoa, kun herra alkoi autonsa peräluukkua kaivamaan. Ja sieltähän tupsahti, mikä muukaan, kuin 4-D MagLite! Lähdimme kulkemaan kesantopeltoon ja molemmilla oli lamput päällä. Tosin MagLite meni sammuksiin hetken päästä, kun sen valokiila ei näkynyt otsalampun vaikutusalueella . No peura löytyi kuolleena ja minulta kysyttiin mistä tuollaisia lamppuja voi ostaa?

[MikaS]

Valoa ei saa koskaan tarpeeksi jäljityshommissa, kannattaa pitää aina vara-akkuja ja varalamppuakin mukana. Itsellä lamppuja on "päässä", taskussa ja aseessa.

[Tikkamies]

Heitetään välikommenttia. Itsellä pisin löytynyt peura on noin 1000-1500m. Ja se löytyi kuolleena. Hihnakoiralla mentiin kaverin harmaalla noin kuusi tuntia hirven perässä kunnes pääsin paukut. Vasikassa mahassa ja kaulalihoilla reikä. Ei päästetty koiraa irti kun alueella kymmenkunta muuta hirveä.
Lamppuja pitäisi itsellekin hommata kun vaan raaskisi vähän ivestoidan hyvään lamppuun
_________________
Eräelämä on oikeaa elämää.

[fr0z]

[BlueMarlin]

Tikkamies ja kaveri ovat toimineet poikkeuksellisesti, kun on jäljitetty kytketyllä hirvikoiralla noin pitkään. Hienoa, että päättyi onnistuneesti. Valitettavan usein sinne perään lasketaan hirvikoira vapaaksi ja toivotaan, että koira pysyisi haavakon perässä.

[9.3x622]

[valmet 412s]

En ole pahemmin tehnyt, mettästyksen yhteydes nämä. Pisin jälki mitä on menty on noin 3km ja aikaa taisi mennä 3-4h....

-silläkertaa osuma niin lievä että ei saatu kiinni yöllä.

-tilasin fenix ht 30 premiumin eile, paperilla paras.
_________________
Varisjahdin veteraani...