Tarkkuusluotien valamisesta

[Hemi]

Kun tätä kilpaluotien valutouhua aikoinaan Suomessa aloiteltiin ja jenkkilehtien sekä kirjallisuuden juttuja testailtiin, oltiin pidemmän aikaa umpikujassa. Tämä johtui siitä että homma filosofisesti ja proseduurina karkasi karkasi täysin käsistä. Muutaman "laatuluodin" aikaansaaminen vaati niin suuren työpanoksen että koko vuosittainen 15000-20000 laakin ampuminen muuttui käytännössä lyijylaakien testaamiseksi. Jossain vaiheessa kuitenkin(onneksi) alettiin ymmärtää tämän aiheen ympärillä "pilkkimisen" merkityksettömyys itse kokonaisosuntaan. Tinapitoisuuden pitäminen n.4%:n tietämillä, oikea valuseoslämpö, parafiinifluxaus, muottien vesijäähdytys sekä colt sytkällä nokeaminen sekä oikean vahan löytyminen riittiitsessään tuottamaan täysin vertailukelpoista kokonaisosuntaa suhteessa analyyttisen kriittisesti vamistettuihin luoteihin. Tähän "analyyttisesti" valmistukseen kuului seoksen pataan rakentaminen gramman tarkkuudella, osatuumille hiotut kalibrointiholkit, käyttöpäivät luodeille(suhteessa kutistumaan), asekohtaiset seos/mitoitus-suhteet, 0.1g luotivalikointi,liekkikilpien erilaiset monivaiheiset puristus-systeemit, painevalut, muottimodifikaatiot, molypinnat ym.ym.ym. Kuitenkin esim.luodin halkaisijalla on paljon vähemmän merkitystä kuin yleensä valuluodeista kuvitellaan mikäli seos ja vaha on yleisesti oikea=toimiva. Itse käytän nykyisin kaikissa tulikilvellisissä luodeissa kaliberin nimellismittaa(esim.357=.357 ja tulikilvettömissä portaan suurempaa(esim.357=358). Mikäli ongelmia syntyy on "sylttytehdas" 99%:sti muualla kuin halkaisijassa. Erilaiset tinattomat tai lähes tinattomat seokset sekä aloxpohjaiset "vahat" vaativat luonnollisesti loputonta kikkailua käynnin ja siedettävien käyttöominaisuuksien kanssa. Homma on kuitenkin paljon yksinkertaisempaa kun tuosta ylhäältä "kopsaa" seoksen ja vahan ja unohtaa kaaiken muun kuin ampumisen.

[Hemi]

Vielä muutama huomionarvoinen seikka valuhommista.
Rengaspainolyijy kannattaa tosiaan sulattaa kerralla isommassa erässä niin että kasasta "siivilöidään" aluvanteiden liimapainolyijy pois(se kun on antimoniltaan eri planeetelta kuin lyöntipaino). Kirpparilta kerätyt vanhat muffinssivuoat antavat sopivan kokoista kiekkoa Leen pohjaventtiilipataan. Seosta kannattaa fluxata ihan parafiinilla/kynttilällä jo tällöin jonkin verran. Tässähän kun ei vielä ole pelkoa tinan poistumisesta kun sitä ei käytännössä ole. Vähentyy siis fluxaustarve sitten varsinaisessa valusessiossa. Valumuottien tukkoon kalvetut/hiotut ilmakanavat täytyy ennen käyttöönottoa avata terävällä timanttiviilalla. Mattopuukonkin kärki käy hätätapauksessa. Muotit pitää myös PESTÄ rasvanpoistoaineella tai kynsilakanpoistoaineella ennen valun aloittamista. Sitten tärkein, Eli: muottien pesät noetaan huolellisesti Colt kertakäyttösytyttimellä(mikään muu ei kelpaa...). Muottien yläpuoleen ja katkolevyyn hierotaan grafittia tukkimiehen kynästä, eli valunatsan laatu on pitkälti tästä kiinni. Valmistuneet luotiaihiot pudotetaan ehdottomasti pehmeän puuvillakankaan päälle(ei veteen). Muottien jäähdyttäminenhän oli tuossa aiemmin.

[Hemi]

Kalibrointi/rasvaus ehdottomasti luodin ogivesta keskittävällä top punchilla. Näitä voi teetättää sorvarilla pussillisen viskipullolla. Tulikilpien laadukas esipuristus on aivan välttämätön niillä luodeilla joissa kilpi ei mene sormivoimin täysin pohjaan. Yleensä muut kuin Saeco vaativat esipuristusproseduurin. Tätä varten on teetettävä kalibrointipuristimeen luodin takaosan keskittävä alasinnatsa. Eli kilpi ei puristu kalibroitaessa suoraan eikä edes pohjaan ilman jonkinlaista esipuristusta. Mikäli nuo aiemmat valuohjeet on otettu todesta, ei mihinkään peruskäyttöön tarvita enään punnitusvalikointia. Itse valutouhu on perin yksinkertaista ja mukavaakin puuhaa kun muistetaan vähintään suojalasit mutta myös mielellään jonkinlainen hengitys-suojain, eikä kurkistella naamari päässä pannun yläpuolelle. Tippakin vettä tässä hommassa on katastrofi. Joten tuo muottien jäähdytys vedellä on todellakin tehtävä niin että vettä ei todellakaan yhtään tippaa katkolevyssä tms. ennen uuden valuannoksen ottamista muottiin. Mikäli valuhommaa tehdään ulkona, pitää homma pystyä kuitenkin tekemään jonkinlaisen katon/katoksen alla. Tuo valuhomma ei ole ihan niin vaarallista terveydelle kuin voisi äkkipäätään luulla, mutta mitään kerrostalossa liesituulettimen alla valamista ei oikein ainakaan pitkässä juoksussa voi suositella.

[Ruutiukko]

Asiallista infoa kerrassaan!

Tukkimiehen kynää pitääkin kokeilla. Nokean tosin edelleenkin tuohella mutta ammun Coltilla . Rasvaa Leen muotit tarvitsevat ainakin toisinaan saranakohtiin, uusi lukkomutterikin on tullut johonkin saranaan laitettua.

Löytyi muuten mainio linkki, seokset on selvitetty mukavan tiiviisti:

http://www.lasc.us/CastBulletNotes.htm

[Hemi]

Joo, tuolla Lasc:n sivulla nuo seokset on myös Lymanin kirjasta kopsattuna. Sieltäkin vaan puuttuu tuo 50%mono/50%rengaspainoseos.
Mutta myös siellä kuitenkin tähdätään tuohon 4% tinapitoisuuteen silloin kun puhutaan oikeasti magnum toimivista ja muutenkin laadukkaista luodeista. Siellä on myös tuo mono seos-suhde joka ei ihan pidä paikkaansa Suomalaisessa keskivertomonossa, mutta hyvin lähellä kuitenkin ollaan(9%tina, 19%antimoni ja 72%lyijy). Täällähän aika yleisesti monossa on Tinaa hieman päälle 8%, antimoni 16% ja lyijy 76%. Yhtä kaikki. Taikasana on kuitenkin tuo 4% jolloin 50/50 seoksella antimonipitoisuudeksi Suomalaisella rengaspainotavaralla tulee n.11%.
Rengaspainotavarastakin saa ihan kelvollista "kevytlatinki" tavaraa kunhan siihen lisää reilu prosentin tinaa. Mitään kovin särmikästä/tasalaatuista tavaraa tästä ei synny, mutta kestää jo vauhteja ja painettakin jonkin verran jos vaha on edellämainittu tai RCBS:n tai yleensäkkin parafiiniton kiväärivaha.

[Hemi]

ps. Lymanin musta molyvaha on sitten suoraan ja syvältä... Tällä ei kannata edes puhdasta rengaslyijyä sutata.

[Vieras]

Mikä ero sitten syntyy tuon monon ja rengaspainojen seokselle ja pelkälle linotypemetallille? Miksi nähdä vaivaa monon ja rengaspainon kanssa jos linotype on jo valmista? Sopiva määrä koritinaa sekaan ja nuokin häilyvät prosentin erot häviää jos niistä on kiinni.

[Hemi]

Hinta. Eli se on päällimmäisin syy käyttää 50% tasapainotavaraa joka käytännössä on ilmaista/lähes ilmaista. Monon ja linon hintaero romiksella voi ja onkin usein 0mk, jolloin säästö on kohtuullisen merkittävä. Toinen syy on se että yleensä Suomesta saatava lino on sen verran jo "kierrätettyä" tavaraa että sen pitoisuudet voivat heitellä aika paljonkin. Tinaa alkaa olemaan vähemmän ja antimonia enemmän(käytännössä 2-3%tinaa ja 13-14%antimonia. Antimonin suhteen kun ollaan jo aivan maksimissa tuossa 10-11%:ssa 50/50 seoksessa. Aivan optimihan olisi hieman 10% alapuolella oleva antimonipitoisuus, mutta jos tinaa on yli 3%, on tällä aika vähän käytännön merkitystä. Monohan on pääsääntöisesti laatutavaraa ja usein löytyy jopa ylipitoisuuksia tinan suhteen.

[Vieras]

mikä noista olisi sitä pehmeää lyijyä, tuo mono vai mikä.

Mistä sit yli päätään erottaa monon jostain toisesta klimpistä pois lukien rengaspainot merkkintä tai joku?

[Hemi]

Siis hetkinen... lino ja monotypen kirjasinmetallit ovat seostettu tinalla ja antimonilla jotta tietty mekaaninen lujuus ja erinomainen valettavuus saavutettaisiin. Nämä eivät siis ole varsinaisesti edes "lyijyjä", vaan seosmetalleja. Lähes puhdasta ja pehmeää 99.5% lyijyä saadaan mm.kaapelikuorista joka on kovuudeltaan ihan eri planeetalta verrattaessa sitä näihin painometalleihin. Eli esim.monotyypin kirjasinmetallissa on kallista tinaa 8-9%, antimonia 16-19% ja varsinaista lyijyä n.75%.

[Vieras]

mitä noi haulit on kovuudeltaan jos sitä sulattaa vai onko niissäkin eri asteita

[Vieras]

edelliseen.

olis tarkoitus tehdä supuja 458 ja saada ne laajenemaan vai onko kairaus ainoa apu

[äRPee]

Hmm. No uskon kuitenkin toistaiseksi vakaasti, että seuraava projekti, eli oma vanha Finnbear kun saa ammuttavaksi tuon uuden Leen viistonenun ja 311466:n, niin nopein ja varmin tulos löytyy muualta kuin nimelliskaliberiin .308-halkaisijasta ja vaha-vahasta ja linometallista. Linometallista kyllä ehkä, mutta sehän tekeekin .308-holkilla nimellistä .308:ia isomman kuulan. Poraus on 7,84 ja kurkkuun sopii selvästi vahvempikin, joten viritettävää riittää, mutta sitähän se harrastaminen on, oli kohteena auto tai pyssy. Autot on jo unohtuneet maailman typerimpänä sijoituskohteena, mutta niidenkin kohdalla tuli jo aikoinaan selväksi, että vanha kosla on hauskempi kuin isin ostama taatun speksin mukainen gtgsi-hirmu. Valmiita speksin mukaisia linokuulia saa kaupastakin. Jemmassa on linoakin kotona ja kaukana, mutta renkkupaino on kuitenkin niin lähellä täydellistä riistakuulaa .45:ssä, että saa se kelvata Finnbeariinkin ja jos tinaa tarvitaan, niin vain valun takia. Lino toki valaa hyvää jälkeä helpoimmalla mahdollisella tavalla ei siinä mitään, mutta erikseen harvinaisuuden perässä juokseminen (monotyypistä nyt puhumattakaan) ja siitä maksaminen ei ole kustannustehokasta, eikä omalla kohdalla vastaa tarkoitustaan. Itse en voi kokemuksella kehua, mutta jos 30-40 vee ja jopa kauemmin asialle omistautuneet sanovat että "still learning", niin melkein olisin kallistumassa kannalle että taikasanaa ei kuitenkaan ole olemassa tässäkään asiassa, kuten ei muissakaan. Tätäkään tosin en uskalla sanoa aivan varmasti, aika näyttää.

[Vieras]

Edellinen vieras, tsekkaa tarkoin tuo aihealueen "aloituskuvan" ensimmäinen 38:iin nojaava .452:nen reikäpää. Laajenee muuten ihan taatusti vaikka 200m/s nopeuksilla. Ontelon syvyys on portaattomasti säädettävissä, mutta mm.kuvan luodissa se ylettyy yli puolen välin luodin kokonaispituutta. Eli tässä tapauksessa ontelo on niin laaja että 300gr:n luodin paino on pudonnut alle 270greiniin. Palataan metodiin myöhemmin.
äRPee:lle: Luodin saa varmasti aikaiseksi myös ilman tai lähes ilman tinaa, Leen alox "vahalla" ja tosiaan varmemmin em.edellytysten täyttyessä muualta kuin nimellishalkasijasta, jne. Kysymys ei suinkaan ole siitä etteikö ammuttavia valuluoteja saa tehtyä toisinkin. Metodeja on niin monta kuin on valuriakin. Nyt olikin kuitenkin kysymys tarkkuusluodin valamisesta, jolloin tavoittellaan muutakin kuin pelkkää kustannustehokkuutta. En kuitenkaan oikein ymmärrä tätäkään väitettä kun/jos kysymys on 50/50 seos. Kilohintaa tälle tulee n.50-70senttiä ja punnitusvalikoinnissa susikappaleita on mitätön määrä suhteessa ilman tinaa valettuun tavaraan, josta löytyy sisältä mm.valtavia onteloita/sulkeumia erityisesti syvillä rasvaurilla varustetuilla luotimalleilla ja pitkissä kivääriluodeissa. Itsetehty mehiläis/elintarvikevaha taas säästää tuon saman summan verrattaessa mihin tahansa kaupalliseen vahaan. Eli kysymys on kuitenkin vaatimustasosta/asenteesta kuin kustannustehokkuudesta. Muistutan kuitenkin esim.tuosta minun ja monen muun paljon ja kilpaa ampuvan valuproseduurista juuri sen, että se on kokonaisuus josta ei voi oikein poimia mitään yksittäistä. Nuo kalibrointihalkaisijat toimivat siis vain tällä maksimi kova/sitkeä suhteisella seoksella. Pari prosenttia tinaa pois ja kalibrointihalkaisijaa on nostettava pykälällä ja vauhteja/painetasoa pudotettava selkeästi.

[Hemi]

Eli nyt päästään siihen miksi tuo kalibrointihalkaisija eniten rasitetuissa luodeissa on juuri/vain nimellishalkaisija, vaikka yleisesti ajatellaan hieman suuremman halkaisijan toimivan paremmin? Otan käytännön esimerkin. Tuo esimerkkikuvan vahaamaton/kalibroimaton 180gr SIL RCBS ammutaan kilpakäytössä 9"piipulla varustetusta 357mag Casulista 510m/s !!! Aseella pitää pystyä silti 50-70laakia perä jälkeen revolverista alle 2-moan käynnissä. Eli piipun pitää silti pysyä peilikiiltävänä laukauksesta toiseen. Painetaso kun on kuitenkin "pikkuisen" kovempi kuin cip tehdasmaksimi. Miten tämä on mahdollista? No, ensiksi pitää ymmärtää se miten tuo piipun lyijytysmekanismi tapahtuu? Kun unohdetaan kaikki "ohipuhallus" vaikutukset tai paineesta/kuumuudesta johtuva "sulaminen" ja keskitytään vain luodin ja piipun pintojen väliseen elämään, ollaan ratkaisun lähteillä. Joka kerran kun puhdas valulyijy leikkaa kiinni piipun teräspintaan, jää siihen luodista tasan varmasti tavaraa. Seuraavalla laakilla tässä kohdassa on hieman ahtaampi paikka, ja taas jää tavaraa jne,jne, kunnes piippu on "tukossa" ja mekaaninen käynti tiessään. Tulikilvellisissä luodeissa piippu "harjataan" luodin peräosassa sijaitsevalla kilvellä puhtaaksi jolloin katastrofaaliselta tukkeutumiselta vältytään. Jos käyntivaatimus on revolverista alle 2-moa, on se sellainen vaatimus että piippuun ei saa jäädä yhtään mitään.
Tähän päästään sillä että piipun ei tarvitse toimia luodin kalibroijana, jolloin pintojen "leikkaaminen" vältetään. Jos/kun seos on riittävän kova ja sitkeä, ei rihloilta ylimenemistä/twistaamisesta ole pelkoa vaikka luoti ei olekkaan ylikokoinen. Normaali/kovahko painetaso pitää huolen luodin tulikilvellisen peräosan tiivistymisestä piippuun, jolloin sen "harjausmekanismi" toimii ilman että lyijyn tarvitsisi koskettaa piippuun. Luotivahan tarkoitus on vahata piippu koko matkalta sitä seuraavaa luotia varten jne.jne. Laadukas mehiläisvahapohjainen vaha kestää hiiltymättä kovissakin kyydeissä mikäli luoti ei ole isokaliberin suhteen ylikokoinen, jolloin vahakalvolle ei jää riittävää kerrosvahvuutta piippuun. Pelkkä tulikilven/luodin peräosa ei saa mennessään vietyä vahakalvoa piipun sisäpinnasta, mutta ylikokoinen pitkä luoti helposti saa ja varsinkin piipun alkutuumilta.