stressitön liha, ja miten sitä tehdään

[nippon1]

Viimeaikoina on pulpahdellut milloin miltäkin taholta pohdintoja lihan stressittömyydestä. Lähes poikkeuksetta stressitason alentajaksi on suositeltu suurempi kaliberisen aseen hankintaa. Vakaa aikomukseni on kuitenkin todistaa tämä uskomus täysin paikkaansa pitämättömäksi useimmissa tapauksissa.

Lihan kokonaisvaltainen stressikerroin (stressfactor) koostuu pääosin kolmesta tekijästä. Ampujan kokemasta stressitasosta, eläimen kokemasta, ja seuratovereiden kokemasta stressistä. Stressikerroin saadaan alla olevan kaavan mukaisesti.

Str=L*3,52388^D (1)

,missä Str on stressikerroin, L on hylsyn pituus [mm], ja D on piipun halkaisija [mm]

Ensin perustelen minkä vuoksi suurempi kaliiberisen aseen hankkiminen nostaa stressikerrointa kokemusperäisesti oikeaksi todetun kaavan (1) mukaisesti. Ensin lähdetään ampujasta, joka ostaa uuden entistä jämerämmän ja toimivamman aseen. Hän tekee valinnan ehkäpä täysin vilpittömästi, mutta ei aavista seurauksia. Ensimmäisenä on uuden aseen hankinnan aiheuttama rahan meno. Tämä lisää ensin työperäistä stressiä, lisätienestien tarpeen vuoksi. Seuraavana roihahtaa stressikotona, kun vaimo/tyttöystävä saa kuulla uudesta tuiki tarpeellisesta hankinnasta. Pahimmillaan tähän soppaan sotkeutuu myös sukulaiset anoppia myöten, appiukon mutistessa taustalla "on sitä 7.62*53R:llä ennenki hirvet kaatunu". Tämän jälkeen tulee valtaisa stressi, kun pitää puolustaa kaliiberi valintaa kaikille seuran vannoutuneille ukkeleille. Kaikki huipentuu siihen kun hirvi sitten tulee kohdalle. Kaiken hmm pienen ystävällisen naljailun jälkeen, on suorituspaineet ihan eri tasolla. Jos laukaus on onnistunut, hirvi on sopiva, lihat on hyvät, ja eläin kaatuu sijoilleen. Voi stressi aseen omistajalla viimein laskea. HUOM tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kokonais stressitasokin laskisi. Ei suinkaan vaan nyt se vasta nousuun lähtee.

Kaikki arvostelijat, kokevat hirveää, miehen tyystin kyvyttömäksi tekevää ahdistusta ja stressiä "tykkimiehen" onnistumisesta. Alkaa yö unet vievä pohtiminen siitä voisinko sittenkin olla väärässä. Sitten on se joukko, joka joskus on tehnyt haavakon. He alkavat kuumeisesti pohtia uuden aseen hankintaa. Olisiko se muuttanut tilanteen silloin 6-vuotta sitten?? Mistä saisin rahat?? Miten tämän saisi perusteltua vaimolle?? jne.

Edellä mainituista seikoista johtuen stressitaso metsästäjien keskuudessa on noussut jo niin korkeaksi, ettei mahdollinen vähäisen hirven kokeman stressin väheneminen vaikuta juurikaan kokonais tilanteeseen.

MITEN KAIKKI SITTEN TULISI TEHDÄ??

No kaikki tulee aloittaa lääkityksen hakemisella. Eli mennään valtion viralliseen lääkekauppaan, otetaan mieluista, kuitenkin kernaasti varsin efektiivistä nestettä. Metsästys aloitetaan siten, että reiskan rattikeppi hiaceen lastataan kaikki aseet. Niin juuri siihen valkoiseen, ruskein merkein. Auto lukitaan, ja se kenen dementia on pisimmällä laittaa avaimen talteen. Tämän jälkeen voidaan lääkitys aloittaa. Varotoimet ovat tarpeen, koska lääkeaine tyypillisesti nostaa kiivaan väittelyn eri kaliiberien kaatotehosta ja paremmuudesta ylimalkaan. Tällöin ei kuitenkaan stressitaso pääse nousemaan kuin hetkellisesti. Paras teho saavutetaan seuraavana päivänä, kun haeskellaan niitä hiacen avaimia. Sitten kun ne viimein löytyvät, ei ketään enää kiinnosta kaliiberi. Suurin ponnistus on löytää oma tuliputki muiden joukosta, tai edes sellainen jota osaa käyttää. Kun sitten päästään metsään, ei kukaan jaksa jännittää hirven passiin tuloa tai tulematta jättämistä. Aika kuluu katsellessa kuinka naapuripassi maalailee kanervikko karjahdellen mahtipontisesti. Tuokaan ei tosin aiheuta edes ivallista hymyä, kun itse pyyhkii kuudetta kertaa sammaleeseen. Lopulta kun hirvi lopulta kaatuu, kaikki haluavat jo kotiin tai lisälääkitykselle. Kenellekkään ei juolahda mieleen moittia lihan laatua, saatikka miettiä minkä kokoisesta putkesta se luoti sitten tulikaan. Kaikki ne putket on lopulta samanlaisia, liipaisin, putki ja muuta sälää.
_________________
Rauhasa hissun kissun