Koiruutta ja muuta jäynää

[Sawaho]

Talvenselän taittuessa on mukavaa muistella vaikkapa metsästyskoirien kanssa sattuneita hauskoja sattumuksia. Vaikkapa tämä:
Rassinen oli hirviporukan nuukin mies, mikä on monesti hyväksikin vaan joskus käy riesaksi. Papparainen oli saanut jostain ilmaiseksi vihreän homeisia sokerikorppuja ja jahtitauolla tarjosi niitä muille hirvimiehille kahvin kyytipojiksi. Kiusaantuneina porukka otti korpputarjouksen vastaan yrittäen pyyhkiä homeisempia kohtia puhtaaksi.

Sitten Rassinen heltyi tarjoamaan porukan hyvin toimivalle hirvikoirallekin hyvästä työskentelystä korppua palkkioksi ja ehkä sormiaan suojellen heitti kaikkein homeisemman korpun koiran eteen kehottaen syömään harvinaista herkkua. Koira asteli nuuhkimaan korppua verkkaisesti, katsoi Rassista silmiin ja kusi korpun päälle piiitkän ruilauksen. Että siinä herkkua... Porukka päästi tempun nähtyään räkäisen naurun, mutta kiusaantuneena Rassinen otti kusisen korpun maasta tokaisten että "jumalan viljaa ei haaskata", pyyhkäisi kusta kädellään ja pani sen takaisin korppupussiin. Porukan nauru katkesi kuin puukolla leikaten. Olikohan siellä enemmänkin noita kusikorppuja?


_________________
Etsi raittiin ilman rajaa, se on mennyt metsään..

[9.3x622]

[Sawaho]

Kai sitä on muillekin sattunut koirahommissa jotain hauskaa? Kertokaa nyt, on se ajankulua.

Joten palaan aikaan, kun siru tuli koekoirille pakolliseksi. Siis koira kyytiin ja naapuripitäjän lekurille sirua asentamaan. Kun lääkäri näki karjalankarhukoiran, hän otti seinältä kuonokopan ja osoitti koiraa. Tämä koira oli oikeasti "cool", eikä elinaikanaan edes urahtanut muille koirille tai hirvikaadoilla.

Tokaisin vähän tylysti, että jos se nyt välttämättä on johonkin laitettava, voisi sen laittaa lääkäri vaikka itelleen. Epäilemättä pahasti sanottu lääkärin ilmeestä päätellen ja hän murahtikin, että takaatko varmasti, ettei pure, se maksaa? Tietysti, ei pure. Nostin koiran hoitopöydälle ja sanoin, että olepas siinä. Lääkäri otti niskasta kiinni ja painoi 3-millisen piikin nahan läpi. Koira ei edes värähtänyt.

Oho, olen asentanut näitä siruja noin 130 kappaletta ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun koira ei edes liikahtanut, onpas se hyvähermoinen, totesi lekuri ja meni pesemään käsiään. Nostin koiran lattialle ja se vilkaisi minuun; saako sen tehdä? Luki kait naamastani myönnytyksen, mitäs epäili, ja hipsi lääkärin taakse ja kusi kunnon lurauksen housunpunteille.

Tuota minä maksankin heti, kun on vähän kiire (ja ennen kuin sääressä alkaa tuntua lämpimältä). Tasaraha lääkärin käteen, kiitoksia ja samantien ulos naurua pidellen. Koiran ilme pysyi vakiona eli pokkana
_________________
Etsi raittiin ilman rajaa, se on mennyt metsään..

[valmet 412s]

Oltiin siinä hirvinuotiolla ja pari kolme vierasta oli saksanmaalta myös porukassa... Makkaraa paisteltiin lehtipuunuotiolla(tästä saksalaiset tarkkoja) ja jokuset siinä jo sai syötyä niin pisti savuiksi... Koiralle nakattiin makkaranpaloja toki ja kuorenkappaleita niin koirilla oli vähän kisaa kuka kerkee herkun napata...

Joku siinä nippasi sattumalta tumpin maahan ja eikös vanhaharmaa mennyt ja syönyt sen äkkipikaa

Tämän nähdessään saksalaisten pulina kasvoi hirmuiseksi ja hetkenpäästä tarjosivat koiralle pikkusikaria rasiasta...




_________________
Varisjahdin veteraani...

[Sawaho]

Jatketaanpa muisteluita. Nuorena poikana matka hrvijahtiin tapahtui aamulla jonkun vanhemman herran autossa, mutta illalla sain kotiutua apostolin kyydillä, äkkiähän muutama kilometri taittui hölkkävauhdilla. Yhtenä iltana kotiin oli noin kilometri, kun koira häippäisi näkyvistä ja olin kuulevani jonkunlaisen möläyksen. Ihmettelin että oliko se hirvi ja jäin kuuntelemaan jatkoa. Hetken päästä koira palasi suussaan joku kumman näköinen otus. "Näytäpäs, mikä se on"? Koira antoi saaliinsa minulle ja se osoittautui hikihisen lämpimäksi miesten karvalakiksi. "No voi sun..näytä, mistä tämän sait!"

Koira lähti hölkyttelemään hieman vasemmalle pari sataa metriä minä perässä ja siellähän seisoi hämmentyneen näköinen vanha mies ilman paljaspäin. "Taitaa olla teidän hattu?" Helpottuneen oloinen mies kertoi olevansa risusavotassa ja istui juomassa kahvia, kun äkkiä iso musta koira ilmestyi paikalle. Hän ei uskaltanut koiraa peläten liikahtaakaan, kun koira tempaisi lakin päästä ja poistui samantien.

Ojensin karvalakin omistajalleen koiruuden heilutellessa häntäänsä ja yritin keksiä hyvää selitystä tapahtumalle. "Tuota, se on tämä koira ollut aina kovin tarkka pöytätavoista, ei pitäisi murkinoida lakki päässä". En tiedä, menikö selitys täydestä, mutta ymmärsin asian niin, että talomme pihalla ihmiset eivät kuulleet tai tienneet mitään naapurin metsässä olevasta savottamiehestä, mutta koiralle tämä mies oli "tuttu" tuulen tuodessa hänen hajuaan monta päivää koiruuden sieraimiin. Siitä seurasi "hattuleikki"
_________________
Etsi raittiin ilman rajaa, se on mennyt metsään..

[Sawaho]

Ettei menisi pelkäksi metsästykoirien kepposiksi.
Armeijassa 60-luvulla polttoaineen jakokaappeja vahti illat ja yöt koulutettu (=hakattu) saksanpaimenkoira, joka vaikutti lähes raivohullulta. Siinä samalla se vahti polkupyörävaraston ovea, joten sinne ei ollut menemistä,, teoriassa. Sain käyttööni h-vetin huonon pyörän, joten ajattelin vaihtaa sen armeijan hengen mukaisesti päittäin parempaan, vaan se koira..

Yleisesti ottaen olin kaikkien koirien kanssa sinut, mutta tämä tapaus vaati tarkan suunnitelman ja ajoituksen. Varastosta meisseli ja tonget taskuun rekisterilaatan vaihtamiseksi ja muutamia puolen nyrkin kokoisia kiviä taskuun. Hiivin pyörävaraston nurkalle ja tarkkailin koiraa, joka istui tympääntyneen oloisena polttoainejakaiien vieressä vahvassa juoksulangassaan. Heitin kiven alueen yli, jolloin koira paineli tutkimaan vauhdilla muksahdusta. Siinä välissä minä painelin kiireesti pyörävaraston lukitsemattomasta ovesta sisälle. Eikös siinä ollut heti melkein uusi pyörä tarjolla, joten kilvet vaihtuivat päittäin. Kokeilin vielä "uutta" pyörää ja hyvä oli. Kun varastosta piti poistua, koira istui oven takana odottamassa. Heitin taas kiven alueen toiseen päähän ja koiralle tuli kiire perään, jolloin poistuin paikalta ilman isompaa hätäilemättä.

Käytin myöhemmin samaa menetelmää ja kävin monena iltana nauttimassa hienoista maalaismaisemista. Kapiukkojakin tuli vastaan, mutta eihän pyörällä voinut ajella muuten kuin virkatehtävissä, joten tervehdimme vain arvokkaasti, kuten protokolla vaati. Jokaisessa porukassa on tyyppi, joka tietää kaiken ja jolla kaikki on suurempaa kuin muilla. Hänkin päätti lähteä pyöräilemään, vaikka varoittelin koirasta. -Jos tuallaanen saa pyärän, kyllä määkin sen sitte saan! Vajaan puolen tunnin kuluttua tämä "kova kaveri" huojui tupaan housut säpäleinä ja melkoisia palkeita jaloissa. Poika täytyi oikein kovistelemalla häätää vastaanotolle, jossa pahimmat haavat neulottiin.

Kun useampi sata varusmiestä marssi aamupalalle joukkueittain, reitti kulki noin 30 metrin päästä koirasta, joka oli vielä siinä vaiheessa aamua työssään. Kun oma joukkueeni ohitti koiran, sen häntä alkoi heilua ja pääsipä muutama innokas haukahduskin hurtalta. Ihmettelimme moista käytöstä, kunnes ymmärsin. Se oli saanut kivistä ja muutenkin minun hajuni tallennettua ja tervehti tuttua, joka jaksoi toisinaan leikkiä hänen kanssaan. Se pystyi tunnistamaan minut satojen sotilaiden joukosta. On se melkoinen laite tuo koiran hajuaisti.
_________________
Etsi raittiin ilman rajaa, se on mennyt metsään..