Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
-E- Vieras
|
Lähetetty: 17.03.2004 12:17 Viestin aihe: Kettuloukku |
|
|
Kevät tekee tuloaan ja on pienpetojen pyynnin parasta aikaa. Luonnossa on nyt mukava liikkua, saaliit ovat usein hyviä ja kannan rajoittamisenkin kannalta tämä on parasta aikaa.
Kohta jahtikausi on kuitenkin taas ohi ja alkaa muut askareet. Yksi sellainen meille innokkaille on seuraavaan jahtikauden valmistelu ja loukkujen teko. Pienpetoja on vähennetty paljon, mutta pääosin asutusalueiden ulkopuolelta. Minun ongelmani ovat ketut jotka ovat tulleet niin lähelle asutusta ettei niitä aktiivisella pyynnillä voi vähentää.
Vaihtoehdoksi on enää jäänyt loukkupyynti. Näillä sivuilla on sen verran kokemusta, tietämystä ja muilta palautetta kuulleita, että luotan asian nyt tälle raadille.
KERTOKAAHAN SIIS MIKÄ LOUKKU ON TEIDÄN EHDOTUKSENNE NIMENOMAAN PARHAAKSI KETTULOUKUKSI?
Kertokaa myös millä perustelette, mitä olette saaneet saaliiksi sekä jos on kokemusta muista malleista. Näin uskon että saamme aika hyvän keskustelun aikaan ja päädyn rakentamaan oikeanlaista loukkua johon myös viekas kettu erehtyy menemään. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
ketustelija Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 115
|
Lähetetty: 17.03.2004 13:03 Viestin aihe: |
|
|
Kettuja pyydettäessä loukuilla on muistettava, että se ei todellakaan ole helppo saalis. Sitkeys palkitaan kuitenkin silloin tällöin ja sitten on mukava fiilis ottaa ketulta turkkia talteen.
Itselläni/isällä on vireessä ns. norjalaismallinen, molemmista päistä laukeava loukku. Materiaalina käytimme kyllästettyä 50*100 lankkua. Loukusta saa näin pitkäikäisemmän, vaikka materiaalit hieman enemmän maksavatkin. Loukun koko n. 3*1.5*1. Loukku saisi olla isompikin, sillä se mahdollistaisi paremmin "supi tuplia". Loukku on ollut vireessä noin 10 vuotta ja vuosisaalis on noin 2-3 kettua ja 5-8 supia.
Muista loukkutyypeistä ei itselläni ole kokemusta, mutta käsittääkseni verkkoloukkuun kettu ei kovin halukkaasti mene.
Itse olisin myös kiinnostunut kuulemaan loukuttajien mielipiteitä KANUSTA. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
akkuporakone Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 09 Maa 2004 Viestejä: 76
|
Lähetetty: 17.03.2004 13:27 Viestin aihe: |
|
|
Kyllä kettu loukkuunkin menee, jos asiaan vihkiytyy tarpeeksi. Tietysti on varmaan yksilöitä, jotka eivät mene.
Tee norjalainen kettuloukku, joko laudasta, puulevyistä tai rankapuista. Kannattaa kysellä ja etsiä jotain edullista tapaa materiaaliin, pienellä vaivalla varmaan jokainen saa tarvikkeet jopa ilmaiseksi. Mittoja ja ohjeita löytää netistä ja ainakin kirjoista. Ainakin vanhassa riistanhoidon käsikirjassa on ohje, josta sovellat. Pääasia, että loukku on iso, kestävä ja laukuisuvarma.
Loukkua suositellaan sijoitettavaksi aukealle paikalle. Käytä apunasi tietämystäsi ketun talvisista jäljistä. Sijoita se ainakin sellaiselle paikalle, että suuaukkojen edessä ei ole metrikaupalla mitattuna mitään esteitä, jos loukku pitää kätkeä esim. sivullisilta. Myös talvella satava lumi kannattaa ottaa huomioon, jolloin välttämättä kuusten alla oleminen ei ole pahasta, tai tee jopa havuista ja puutavarasta katos loukulle.
Kun olet tehnyt loukun ja sijoittanut sen maastoon, tee siihen välittömään läheisyyteen...esim. 5-10 metrin päähän maahan haaska kalanjätteistä tai muista lihajätteistä ja putki ylös kuopasta. Älä kuitenkaan tee liian haisevaa haaskaa, jos naapuri asuu 200 metrin päässä. Jos naapurilla on tapana vastoin asetuksia pitää koiraa kävelylenkeillä vapaana, ilmoita loukustasi heille. Tietysti, jos voisi ajatella hajujen ohjattavan suoraan loukkuun, jolloin haaska olisi jopa suoraan loukun alla, ainakin saat pahalle haisevan ketun. Haju peittäisi pelottavaa ihmishajua.
Käyt viskomassa loppukesästä makupaloja aivan loukun läheisyyteen. Esim. pieneksi leikattua kalaa tai pikkukaloja. Totutat pedot loukkuun ja maastoon hyvissä ajoin. Varislinnun alkavat lehahtelemaan paikalla ja naapurin voivat ihmetellä asiaa.
On makuasia aloittaako loukutuksen elokuussa, syyskuussa tai lokakuussa. Itse en yrittäisi kovin aikaisin kun ketut saattavat liikkua vielä perheittäin. Yksi loukkupyynnin ongelmista on muiden petojen tekemät päätelmät loukussa pyristelevästä pedosta. Poikanen on tietysti helppo saalis, mutta aivan nulikkaa en ilkeisi alkaa pyytää.
Sitten alat syötittämään loukkua. Laitat syötiksi mitä löydät...ammutun variksen, päälleajetun rusakon, verkkolahnan tai peuran pään jne. Veri houkuttaa kettua ja supia. Eläin ja liha on mielestäni houkuttelevampaa ketulle kuin kala, mutta kyllä kai kalallakin ketun saa. Ota huomioon mahdollinen syötin jäätyminen loukkuun ja sen estäminen.
Suurin ongelma citykettujenkin pyynnissä on niiden epäluuloinen suhtautuminen ihmishajuihin. Kun käyt virittämässä loukun yrität tietenkin jättää itsestäsi mahdollisimman vähän hajua. Hajuthan jäävät loukkuun ja maahan. Äärimmillään ihminen voisi tehdä itselleen jopa erilliset kengät, joilla käydä virittämässä loukku, jos saalista pitää saada pian(kettuja). Voisit totuttaa ketut myös järkyttävään kalaliemihajuun jo kesällä, jota kaadat kulkemillesi paikoilleloukun lähistölle loukkua viritettäessäsi. Voit myös kokeilla tehdä kaupoista saatavilla ketunhajuilla hajupostin loukun eteen jo totutteluvaiheessa ja lorauta muutama tippa loukkuunkin silloin tällöin. Jos saat saalista, ota virtsa talteen ja mahdolliset hajurauhaset, joilla hajustat taas joskus.
Loukun koet siten, että et jätä hajujälkiä sen läheisyyteen. Ota huomioon, että kettu ei syö itseään laudoista läpi paetakseen, jotkut tekevät verkkoloukun varsinaiseen loukkuun kiinni ja hätääntynyt kettu juoksee aukosta suoraan verkkoloukkuun, josta lopettaminen on paljon helpompaa kuin umpinaisesta puulaatikosta.
Elimet ovat järjeltään kuitenkin vain eläimiä.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Mika2 Vieras
|
Lähetetty: 18.03.2004 16:41 Viestin aihe: |
|
|
Kuulopuheitten perusteella norjalaismallista on kehuttu parhaaksi. Omakohtaista kokemusta ei ketuista ole. Joku tosin puhui että kettu menisi KANUunkin jos "naamiointi on oikea". Mitä lie tarkoittaakaan... Oletan että ainakin loukun pohjalla pitää olla pehmikettä. Muuten en tiedä pitääkö sen olla aukealla vai ryteikössä jne. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ruutiukko Vieras
|
Lähetetty: 18.03.2004 17:50 Viestin aihe: |
|
|
Norjalaisen mekin teimme, kokeneemmat pitivät parhaana. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
valmet 412s Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Maa 2004 Viestejä: 17155 Paikkakunta: pohjois-stakunta
|
Lähetetty: 18.03.2004 18:27 Viestin aihe: |
|
|
juu itsellä samanlaisia suunnitelmia nyt keväällä. taidan tehdä pari-kolme heti samaan syssyyn, sarjatyönä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Heppu Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 14 Maa 2004 Viestejä: 67
|
Lähetetty: 18.03.2004 19:49 Viestin aihe: |
|
|
Tuolla wanhassa foorumissa esitettiin idea kokonaan ilmassa olevasta loukusta. Näkisi kettu makupalan yli/läpi jokapuolelta..
Aloin miettiä josko maksaa vaivan rakentaa sellainen?
Helkutin iso häkki vaan tippuisi otuksen ympärille kunhan on nykäissyt laukaisunarusta. Onko kellään ideoita/kokemuksia? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
akkuporakone Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 09 Maa 2004 Viestejä: 76
|
Lähetetty: 18.03.2004 23:01 Viestin aihe: |
|
|
Kokonaan ilmassa ja oleva ja romahtava jättilaatikko on mielenkiintoinen ajatus, toteutus saattaa olla melko vaikeaa, mutta tehokas sellainen olisi. Vain esim. neljä palkkia kiskoina reinoissa ja muuten esteetön näkymä...jos ei katso ylös.
Joskus tuli mieleen jos tekisi loukun läpinäkyvästä kovasta muovista, tai ainakin jotkut osat siitä. Esim kanu, jonka peräseinä olisi sellaista. Mitäköhän kettu silloin tekisi? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Heppu Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 14 Maa 2004 Viestejä: 67
|
Lähetetty: 18.03.2004 23:25 Viestin aihe: |
|
|
Vois tuo muovinen takaseinä auttaa. Voi vaan syksyisin likaantua tuulella ja sateella, jolloin idea saattaa vähän kärsiä.
Mutta tuota Ilmassa_Roikkuva_Kanu- loukkua (tm) taidan kokeilla ens kaudella. Kerta kukaan ei sitä oo (vielä) ainakaan täysin tuominnut turhana hökötyksenä. Täytyy laittaa tänne kuvia kuhan saa tehtyä sen. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janneh Vieras
|
Lähetetty: 19.03.2004 00:29 Viestin aihe: Ilmakanu |
|
|
Lokalahden porukalla taitaa olla tommonen häkki joka roikkuu täysin ilmassa. Jos joku on sieltäpäin vois vähän kertoa härvelistä! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
janne Vieras
|
Lähetetty: 19.03.2004 15:30 Viestin aihe: |
|
|
Mitäs työ sanotte seemosesta loukusta, joita on nähnyt elokuvissa sun muissa. Elikkä verkko maahan ja lehtiä päälle ja kun eläin astuu siihen, se joutuu verkosta muodostuneeseen pussiin ja linkoutuu puuhun odottamaan. Onko kokemuksia. Itse en ainakaan ole kuullut, että näitä suomessa olisi. Onko edes laillinen. ? [img][/img] |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Vonkamies Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 1471 Paikkakunta: Suomi
|
Lähetetty: 19.03.2004 17:58 Viestin aihe: |
|
|
hahahahaa janne on tainnu kahtoo muutaman pikku-hukka sarjakuvan liikaa _________________ Sako Finnlight aito Suomalainen |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Fox Camper Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 1379 Paikkakunta: Koillis-Savo
|
Lähetetty: 19.03.2004 18:05 Viestin aihe: |
|
|
Tyo juttu olis sopinu paremmin huumori tuopickiin _________________ Teoriaan uskotaan vain käytännössä |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Makke Vieras
|
Lähetetty: 19.03.2004 18:59 Viestin aihe: |
|
|
Jos joku haluaa piirustukset sellaisesta loukusta kun täällä lokalahdella on käytössä niin voi laittaa sähköposti osoitteensa näkyviin. Kyllä siitä vehkeestä on kettuja tullu. Mistä päin Janneh olet? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Esa Vieras
|
Lähetetty: 19.03.2004 19:50 Viestin aihe: |
|
|
Kysymys Miksipä et pyydä niitä kettuja jalkanaruilla, tohtisin väittää tuloksen olevan mycket parempi kuin loukuilla. Kanulla luulisi kettujakin saavan, kunhan tekee vain riittävän ison loukun. Yhden ketun olen saanut kanusta, oli saman vuoden nuori kettu.
Tosin tälle keväälle ei enään jalkanarupyynti onnistune. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|