Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
JoMaPeKa Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 01 Mar 2018 Viestejä: 60
|
Lähetetty: 03.10.2023 16:15 Viestin aihe: |
|
|
Patruuna kirjoitti: | JoMaPeKa kirjoitti: | Valto. kirjoitti: | Sinällään nuo myllyt ei tunnu juuri häiritsehän riistaa. Koko viikonlopun kuuntelin kanalintujahdissa hirvihaukkua myllyjen kupeelta ja kanalintujakin tuntui olevan hyvin. Toki se on tympeää, että jahtimaaksi jää ne kaikki pehmeät lääseiköt ja kovat kankaat on täynnä myllyjä tai teitä. Mutta minkäs teet, maanomistajat päättää mitä maillaan tekevät ja noilla hinnoilla saisivat laittaa myllyjä minunkin maille.
Silti kannattaisiin ruotsin mallia, että jos johonkin tehdään myllyjä, niin ammutaan sitten mahdollisimman täyteen aina se yksi alue. Ei tarvitsisi tehdä ympäriinsä. |
Olen samaa mieltä, myllyt ei vaikuta p...n vertaa riistan määrään tai käyttäytymiseen. Niin paljon on aikojen saatossa ammuttu lintuja, jäniksiä, hirviä tai muuta riistaa myllyjen läheisyydestä. Aivan turha vedota ainakaan mihinkään huminaan tai isoon kokoon että muka riista häiriintyy myllyistä.
Tympeintä on vaan se kaikki teistö mikä rakennetaan myllyjen myötä ja jahtialueet pienenee. |
Missä olet pyytänyt, minkä kokoisia myllyjä ja kuinka paljon? Itse en usko ettei vaikuttaisi. Niin moni sanonut että linnut hävinneet. Meillä ne tulisi myös alueelle missä keväisin ja syksyisin muuttohanhet pysähtyy. Alueella myös ainakin kolme teeren soidinta.
Mutta hyvä kuulla jos linnut eivät ole hävinneet. Vaikka saattaa olla että ne lopulliset vaikutukset eivät kovin nopeasti edes näy vaan ottaa vuosia. Jos jotain positiivista niin kotka ei välttämättä viihdy yhtä hyvin. Tällä hetkellä tuo alue on kotkien ja kanahaukkojen suosiossa. |
Oulun yläpuolella varmasti 50 myllyn tuulipuisto alueella. Ja myllyt suurimpia mahdollisia.
Siellä ei ainakaan myllyt vaikuta. _________________ ...en tiiä s....na... |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Valto. Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Kes 2014 Viestejä: 3127
|
Lähetetty: 03.10.2023 18:26 Viestin aihe: |
|
|
No meillä on 3 tuulipuistoa kaikkiaan. Koilinen, kaakko ja lounas meidän alueesta. Koilinen kaakko välillä seuran maat tulee kahden tuulipuiston väliin missä on noin 25 myllyä molemmissa ja lounaassa taitaa olla 10 myllyä. Mutta lasken itse ne yhdeksi samaksi, vaikka kaikki eri tuulipuistoja onkin. Kiertävät sitä jahtialueen rajaa melko yhtenäisesti ja pimeällä valot vilkkuu joka suunnalla. Ja parhaat lintupaikat on olleet ennen ja ovat edelleen siellä kahden tuulipuiston välissä. Puistot rakennettu kaikki viimeisen 5 vuoden sisään, joten ei ainakaan vielä ole vaikuttanut ja tuskin ovat mitään pienimpiä minimyllyjä tehneet. Eikö ne ole järkiään suurentuneet vuosi vuodelta.
Ja siis en missään nimessä ole iloinen että niitä myllyjä tungetaan joka paikkaan. Kyllähän siinä maisema muuttuu, ei voi tietää miten riistakannat muuttuu pitkässä juoksussa muutenkin rikkonaiset alueet silpoutuu yhdeksi metsäautotie viidakoksi kun tarpeeksi tulee myllyjä. Meidän seuran maat on tosiaan sen verran suovoittoisia, eli märkiä ja pehmeitä, joten tuskin alkavat sinne pystyttää ja hyvä niin. Toki harmi että kaikki nätit kankaat menee myllyille ja jahtimiehille jää ne märät lääseiköt. Mutta ymmärrän kyllä maanomistajia, kun tietää millaiset korvaukset saavat. Siihen hintaan saisivat laittaa meidänkin maille. Mökin ylläpitokulut saisi katettua tekemättä mitään. Eli ei auta kuin tyytyä tilanteeseen. Minun pointti on vaan siinä, että ei meiltä ainakaan ole linnut vähentyneet yhtään, vaan kannat on olleet luontaisessa kasvussa vuosi vuodelta vaikka niitä myllyjä on tullut joka puolelle enkä muista että näin hyviä vuosia olisi ollut edes edellisen huipun aikaan. Sekin on fakta, että kohta lähdetään alas oli niitä myllyjä tai ei. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Jalluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Kes 2009 Viestejä: 1368
|
Lähetetty: 03.10.2023 19:00 Viestin aihe: |
|
|
Arkoja on vähät linnut. Koira juoksi 35km. Sillä matkalla oli 3 seisontaa joista yhteen pääsi ampumaan ja riekon sai laittaa reppuun. Kahdella muulla seisonnalla lie meton sukuisia ja kuului vaan kaukaa kun siivet läpsy kun koitti seisonnalle mennä. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
rähmis Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Syy 2015 Viestejä: 778 Paikkakunta: savossa
|
Lähetetty: 06.10.2023 22:01 Viestin aihe: |
|
|
Ei osu keliä viikonlopulle käydä teeripassissa. Vettä sataa joka perhanan viikonloppu tai sitten tuulee niin että paikatkin lähtee hampaista. Onneksi alkaa hirvenpyynti viikon päästä 🙄.
Taidan mennä järven rantaan sorsia ihmettelemään aamulla... |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Jalluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Kes 2009 Viestejä: 1368
|
Lähetetty: 07.10.2023 06:14 Viestin aihe: |
|
|
Karut on kelit, mutta koittakaa kääntää se positiiviseksi asiaksi. Ajatelkaapa kuinka monta tuhatta teertä säästyy suomenniemellä tällaisten kelien ansiosta joka ikinen viikonloppu, kun suokyttääjät ei pääse kuvastamaan teeriä.
Tällä kaudellakin veikkaan, että säästö on ollut näitten kelien ansiosta ihan massiivinen.
Kun totuushan on varmasti se, että varovaisen arvion mukaan aivan helposti suurin osa koko teeri saaliista ammutaan kuvilta suolla/aukolla nököttämällä kun suuri osa pyyyäjistä ei muuten kehtaa pyytää koko mettälintuja. Onhan se ylivoimaisesti helpoin ja tehokkain tapa ampua lintuja, jos kelit on etes vähän sinne päin kelvollisia kyttäykseen.
Eli sehän on vähän niinkuin rahaa ropisisi säästötilille aina kun aamulla herätessä kuulee, että sade ropisee pirtin kattoon. Voi hyvällä mielellä kääntää kylkeä ja alkaa laskemaan säästyneitä teeriä, kun jatkaa unia. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Patruuna Kanta-asiakas
Liittynyt: 14 Mar 2022 Viestejä: 3871 Paikkakunta: Koillismaa
|
Lähetetty: 07.10.2023 08:21 Viestin aihe: |
|
|
Jalluri kirjoitti: | Karut on kelit, mutta koittakaa kääntää se positiiviseksi asiaksi. Ajatelkaapa kuinka monta tuhatta teertä säästyy suomenniemellä tällaisten kelien ansiosta joka ikinen viikonloppu, kun suokyttääjät ei pääse kuvastamaan teeriä.
Tällä kaudellakin veikkaan, että säästö on ollut näitten kelien ansiosta ihan massiivinen.
Kun totuushan on varmasti se, että varovaisen arvion mukaan aivan helposti suurin osa koko teeri saaliista ammutaan kuvilta suolla/aukolla nököttämällä kun suuri osa pyyyäjistä ei muuten kehtaa pyytää koko mettälintuja. Onhan se ylivoimaisesti helpoin ja tehokkain tapa ampua lintuja, jos kelit on etes vähän sinne päin kelvollisia kyttäykseen.
Eli sehän on vähän niinkuin rahaa ropisisi säästötilille aina kun aamulla herätessä kuulee, että sade ropisee pirtin kattoon. Voi hyvällä mielellä kääntää kylkeä ja alkaa laskemaan säästyneitä teeriä, kun jatkaa unia. |
Kyllä kait seisojilla helposti isommat saaliit saa kun päivän käy metsässä. Soitimella on yleensä muutama paikka että voit ampua, mutta hyvällä kelillä koirien kanssa voi olla kymmeniä. Soidinhommassa keli vaikuttaa paljon siihen miten lintuja lentää. Jos et tiedä oikeaa paikkaa, kyttäät tyhjää, niin kuin heiluri. Miten se sinun edellinen reissu menikään? Ei se Jalluri niin toimi että teeret soivat jokaisella suolla. Niillä on se tietty suo joka sekin voi vaihdella eri vuosina ja lintukannan mukaan. Se että täydellisellä kelillä tieto paikasta saa lintuja niin eihän se koko totuutta kerro. Naurettavan helppoa se on pystärilläkin alkukaudesta tai niillä tököttäjillä. Eikös täälläkin yksi kehu että voisi joka reissu ampua repullisen? Ei suolla sellaisiin saaliisiin pääse kuin hyvällä tuurilla. Kuvat pelaa kerran, sitte oppivat, haukat haitolle jne. Kaikki pyynti on helppoa jos osaa. Sitte jos alkaa miettimään ketkä ne niitä lintuja eniten kaudessa saa, niin sehän on täysin selvää. Ne tököttäjä ukkelit Ei kait kukaan koiria pitäis jos ne ei hommaa tehostaisi. Nehän on aikojen saatossa sitä varten jalostettu että ne helpottavat pyyntiä ja sen ne tosiaan tekevät.
Työkaveri otti jonku mopin näköisen "metsästyskoiran". Jopa se on tehostanut pyyntiä kun koira hämmentää lintuja puihin ja ukko ampuu kiväärillä alas tai haulikolla jos vierestä lentävät. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Meton vonkaaja
Liittynyt: 01 Jou 2022 Viestejä: 5 Paikkakunta: Päijät häme
|
Lähetetty: 07.10.2023 09:27 Viestin aihe: |
|
|
Tyyli vapaa,kunhan omistetaan maalais järkeä.suurin ongelma ,kun aina pitää saada vähän enemmän kuin naapuri.(itse pyydän pomppuja ja joskus kyttään) _________________ Jp74 |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Patruuna Kanta-asiakas
Liittynyt: 14 Mar 2022 Viestejä: 3871 Paikkakunta: Koillismaa
|
Lähetetty: 07.10.2023 10:09 Viestin aihe: |
|
|
Meton vonkaaja kirjoitti: | Tyyli vapaa,kunhan omistetaan maalais järkeä.suurin ongelma ,kun aina pitää saada vähän enemmän kuin naapuri.(itse pyydän pomppuja ja joskus kyttään) |
Näinhän se on. Sehän on totta että soitimella jos sattuu se hyvä päivä niin siellä voi saada pahaa jälkeä. Osalla edelleen tärkeintä saada mahdollisimman paljon raatoja. Soitimelle kuvat, puolari haulikot ja kiväärit. Rakennellaan kunnon suojat mistä saa tulittaa. On kuin jotain variksia ampuisi kaatopaikalla. Osa ei vissiin kaipaa haastetta ollenkaan. Itse ihmettelen nykyään sitäkin että miten joka kehtaa kantaa kahta asetta metsässä  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Jalluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Kes 2009 Viestejä: 1368
|
Lähetetty: 07.10.2023 10:29 Viestin aihe: |
|
|
Tänä vuonna on oma luppakorva ura ollut semmoista viadolo rosaa, että ei ole repun olkaimet paljoa painanut autolle tultaessa, eikä nauttimisesta ole tietoakaan ollut mitä uhkasin tehdä. On memnyt enemmän sinne vitu*#ksen puolelle koko homma hyvin vahvasti.  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
rähmis Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Syy 2015 Viestejä: 778 Paikkakunta: savossa
|
Lähetetty: 07.10.2023 10:53 Viestin aihe: |
|
|
En minäkään nevalta ammu kuin yhden tai kaksi lintua syksyssä ja yleensä vielä eri nevoilta, joilta etäisyyttä joku 20km. Mutta eipä ole tänä syksynä oikeastaan tarvinnut edes tarjoutua siihen hommaan.
Kiva fiilistellä nevan laidassa hyvällä kelillä ja siitä sitten sen yhden paikan käyttää. Kerran taisin ampua kaksi kun lensi kirjava poikateeri kukkojen jo poistuttua eteen.
Mutta eipähän tuo nyt niin vakavaa ole. Lihaa saa kaupasta. Ja onhan tuota kautta jäljellä, jos sitä marraskuussa ennättäisi latvalintuja etsimään. Tammikuun jahdista puhumattakaan.
Järveltä kaks tavia. Isot ränkät olivat jossain muualla. Vesi aivan sikakorkealla. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Valto. Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Kes 2014 Viestejä: 3127
|
Lähetetty: 07.10.2023 13:50 Viestin aihe: |
|
|
Totta että koira tehostaa jahtia. Mutta ei se moppe tehosta jahtia lähellekkään kohtuullisen passipyynnin tasolle ellei se koira pelaa kunnolla. Toimivalla haukkuvalla tai seisovalla koiralla saa kyllä alkukaudesta pari viikko hyvin lintuja. Sitten alkaa lehti tippua, lintu menee araksi eikä homma olekkaan enää yhtä helppoa. No kyllä niitä silti saa, mutta moni koiranomistaja kouluttaa koiraa ensin muutaman synsyn, sitten jahdataan ja valikoidaan vähän tilanteita että ammutaan vain onnistumisista jne. Mutta olennaisin pointti on siinä, että niitä pelaavia koiria ei ole joka torpassa. Passiin voi mennä kuka tahansa ja pyyntipainetta tulee enemmän. Varsinkin jos lintua on hyvin ja kelit on hyvät, niin paikkapaikoin pyyntipaine voi olla kohtuuttoman kova tietyillä paikoilla. Metsässä kävelemällä pyyntipaine hajautuu tasaisemmin ympäriinsä ja niitä pyytäjiä keille se on kohtuu helppoa on kohtuullisen vähän.
Ei sitä suopyyntiä pidä silti missään nimessä kieltää. Mutta siinä on pidettävä maltti ettei ammuta liikaa. Vaikka itse ammut hyvänä aamuna 5, niin jos se on jossain kylän lähellä helposti päästävä paikka, niin sieltä melko suurella todennäköisyydellä käy kymmeniä ukkoja ampumassa kaikki muutaman. Esimerkiksi minä en käy ampumassa sellaisilta paikoilta yhtään. Metsästelen koiran kanssa muuten ja antaa koirattomien vanhusten käydä kyttäämässä sieltä ne paistilinnut. Käyn korkeintaan kahvilla tarkkailemassa lintutilannetta ja jos kytikseltä ammun, niin koitan mennä sellaiseen paikkaan mihin ei muut tule. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Jalluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Kes 2009 Viestejä: 1368
|
Lähetetty: 07.10.2023 14:30 Viestin aihe: |
|
|
Valto. kirjoitti: | Totta että koira tehostaa jahtia. Mutta ei se moppe tehosta jahtia lähellekkään kohtuullisen passipyynnin tasolle ellei se koira pelaa kunnolla. Toimivalla haukkuvalla tai seisovalla koiralla saa kyllä alkukaudesta pari viikko hyvin lintuja. Sitten alkaa lehti tippua, lintu menee araksi eikä homma olekkaan enää yhtä helppoa. No kyllä niitä silti saa, mutta moni koiranomistaja kouluttaa koiraa ensin muutaman synsyn, sitten jahdataan ja valikoidaan vähän tilanteita että ammutaan vain onnistumisista jne. Mutta olennaisin pointti on siinä, että niitä pelaavia koiria ei ole joka torpassa. Passiin voi mennä kuka tahansa ja pyyntipainetta tulee enemmän. Varsinkin jos lintua on hyvin ja kelit on hyvät, niin paikkapaikoin pyyntipaine voi olla kohtuuttoman kova tietyillä paikoilla. Metsässä kävelemällä pyyntipaine hajautuu tasaisemmin ympäriinsä ja niitä pyytäjiä keille se on kohtuu helppoa on kohtuullisen vähän.
Ei sitä suopyyntiä pidä silti missään nimessä kieltää. Mutta siinä on pidettävä maltti ettei ammuta liikaa. Vaikka itse ammut hyvänä aamuna 5, niin jos se on jossain kylän lähellä helposti päästävä paikka, niin sieltä melko suurella todennäköisyydellä käy kymmeniä ukkoja ampumassa kaikki muutaman. Esimerkiksi minä en käy ampumassa sellaisilta paikoilta yhtään. Metsästelen koiran kanssa muuten ja antaa koirattomien vanhusten käydä kyttäämässä sieltä ne paistilinnut. Käyn korkeintaan kahvilla tarkkailemassa lintutilannetta ja jos kytikseltä ammun, niin koitan mennä sellaiseen paikkaan mihin ei muut tule. |
Näin se menee tämä homma. Olen 100% samaa mieltä ja hoksaa, että mies tietää mistä puhuu. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Patruuna Kanta-asiakas
Liittynyt: 14 Mar 2022 Viestejä: 3871 Paikkakunta: Koillismaa
|
Lähetetty: 07.10.2023 14:42 Viestin aihe: |

Perus koiramiehet selittelyä Mikä tahansa hännänheiluttaja ajaa ne linnut näkösälle ja siten ammuttavaksi. Jos pyydät koiralla vs passitat syksyn niin tasan tarkkaan saat enemmän saalista koirilla ja metsiä ympäri ravaamalla. Onhan hölmöä edes väittää muuta Passipyynnissä, varsinkin siinä vaiheessa kun teeret ovat parveutuneet tulee vaan se yksi tilanne per aamu. Loppupäivän istut tyhjää. Nykyiset kelit suosivat koiramiehiä. Alkukaudesta voit ampua haukkuun tai pomppuun niin paljon kuin kehtaat.
Nuo perustelut että koira pitää kouluttaa ja ammutaan vaan hyvään paikkaan on ihan höpöä. Osa ampuu ja toinen porukkaa tappaa kaiken mitä pystyy. Koska jos koira seisoo tai haukkuu niin pakkohan se on ampua siinä tilanteessa.. Olihan täälläkin eräs m.taskinen joka seisojan pomppuun tykikki koppelo triplaa.
Soitimet pitää myös etsiä. Täällä on eräs joka omien juttujen mukaan istuu kymmeniä aamuja kauteen nevoilla eikä saa ainuttakaan teertä. Edelleenkään se ei ole niin että joka suolla istuvat vaan paikkojen etsimiseen pitää nähdä myös vaivaa.
Mutta joo, ei koirapyyntiä tietenkään kieltää tarvi. Kunhan vaan koirilla pyytävät yrittävät pysyä kohtuudessa.
Olihan täällä kirjoitteleva Lapin mies asettanut itselleen 3? linnun reissukohtaisen kiintiön Itsellä jos oikein nappiin menee aamu niin saatan jousella sen kolme teertä saada. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
heiluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Mar 2006 Viestejä: 36161
|
Lähetetty: 07.10.2023 14:49 Viestin aihe: |
|
|
Minulla on kahden teeren vuosikiintiö, ei ole vuosikausiin kiintiö täyttynyt. _________________ Kertalaakiyhdistys |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Patruuna Kanta-asiakas
Liittynyt: 14 Mar 2022 Viestejä: 3871 Paikkakunta: Koillismaa
|
Lähetetty: 07.10.2023 15:00 Viestin aihe: |
|
|
heiluri kirjoitti: | Minulla on kahden teeren vuosikiintiö, ei ole vuosikausiin kiintiö täyttynyt. |
Se siitä kyttäämisen helppoudesta, etkö kyttäämällä pyydä pääasiassa  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|