Parhaat ja huonoimmat osumat

[noniin]

40m päästä rauhallisesti menevää aikuista naarasta säkästä yli, karvat jäi ja minä mietin pitkään tapahtumaa. Oli isä vaihtanut omasta kivääristä takatähtäimen hahlon minun pyssyyn ja ase vei melkein 50cm yli siltä matkalta.. Ei tullut kokeiltua miten reisille isän ase vei. Oli kuulemma avarampi tähtäinkuva. Huteja tulee selvistäkin paikoista kun tarpeeksi kulkee. Pääasia että aina löytyisivät vaan nopeasti.

[Nimrod]

Toinen sellainen huono osuma, jonka olen saanut aikaiseksi, on itse asiassa hyvin tyypillinen havainnointivirheestä johtuva virhe, joka tulkitaan kuitenkin usein varsin toisin...

Eli ammuin haavoitettua ja paikoillaan seisovaa vasaa noin sadan metrin etäisyydeltä kun se oli emänsä kanssa koiran haukussa. Tilanne oli siksikin nopea, että vasa pysähtyi moottorikelkkareittiuran reunaan, mutta sen emä oli jo menossa reitin yli, kohti naapuriseuraa. Kiikaritähtäin oli säädetty 3x -asetukseen ja minulla ei ollut aikaa/aikomusta muuta kuin ampua vasaa kun paikka kerran tarjoutui.

Vasa oli mielestäni poikittain ja se katsoi emänsä suuntaan. Tilanne oli kuitenkin se, että vasa seisoi minuun nähden noin 45 asteen kulmassa ja vain sen kaula ja pää osoittivat emää kohden. Ammuin vasaa jalkalinjaan.

Vasa merkkasi osuman ja säntäsi juoksemaan suoraan kohti, jolloin sain ammuttua sen noin parinkymmenen metrin päähän lapaosumalla.

Ensimmäinen osuma oli kaksiulotteisesti tarkastellen oikeassa paikassa, mutta kulmittaisuudesta johtuen luoti oli mennyt ravoilta läpi ja pysähtynyt paistin etuosaan

Syyt virheelle:

- hahmotusvirhe vasan kulmittaisuudesta = väärin valittu osumakohta

- liian pieni suurennus vaikeutti kohteen asennon arvioimista

Populääri tulkintaversio:

- luoti kääntyi osumassa

[Pussihousuelvis]

Parrakärkee lehmää täydessä juoksussa(siis kuhna juoksussa). Seuraava passi korjas pois. Vouti lupasi vetää turpaan(taitaa olla laitonta). Rangaistuksena koko syksy kävelyä, jota kokonaisuudessaan ei voitu suorittaa, koska voudin laki ei pysty kumoamaan lähikaupungissa siatsevaa vakituista työsuhdetta.

Mitä tästä opimme. Noviisil ei saa olla tyäpaikkaa hirviaikan
_________________
http://youtu.be/otCpCn0l4Wo?t=18s

http://aijaa.com/CZV65q

[nettijussi]

[Ollari]

[late2]

Itse olen ollut liian vähän metsällä, huono osuma on vielä odottamassa. Monta huonoa paikkaa on kyllä jätetty käyttämättä. Nuo pysähtyy-kiihdyttelee jutut on sikäli tuttuja että yhteen aikaan käytiin kaverin kanssa hirviradalla ja kehiteltiin kuvioita mihin tilanteeseen hirveä joutuu ampumaan (rajalliseen kokemukseenkin perustuen, siihen mennessä ei ollut yhtään "tasaista ravia sivuttain" tilannetta). Erittäin hankalaksi ampua tai siis osua osoittautui se että kaksi kertaa sai hirven pysäyttää juoksussa, sitten sovittiin että juoksua tai toppia vähintään sekunti, ei sekään paljon auttanut, menee siinä ampumisessa aikaa jos aikoo osua. Saatto joku juoksu mennä ettei ollut renkaissa yhtään reikää. Oikein ajoitetussa suorituksessa hirvenkuvassa on lippaallinen hyviä osumia, ei paljoa vaan vaadi luistelua kun kaikki on ohi.

Jäin muistelemaan miten tuo treeni tarkkaan ottaen oli, kaivelin tekemäni tuloslomakkeen, siellä tuo oli sanottu näin:

[late2]

Sa atanan kuumaa, pitäis vielä vähän maalata mutta täytyy odottaa viileempää. Noita huonoja osumia mietin, monasti sanotaan ettei ampumatonta laukausta pitkään harmittele, on noita vaan tullut mietittyä, ainakin siltä kantilta mitä voisi tehdä paremmin.

Joskus maninnutkin että jätin kerran ampumatta vötörpyllä vasaa perseeseen. Pitkä versio pitää sisällään sen että meillä oli Ilomantsista koiramies ja koira lainassa (siellä oli luvaton vuosi), katselin heti että aika pyöreitä ovat, koira oli vaan aika sitkeä. Aamusta löytyi sonni-lehmä-vasa-porukka, sonni oli iso, tuli sitten ammuttuakin, Lyyli lähti vasaporukan perään, sitkeästi vei koko päivän, jämähti sitten haukkuun yhteen tielenkkiin. Isäntä ei halunnut enää haukulle, jostain syystä mun piti sinne lähteä (polvi oli kipeä, yritin kursailla), jostain tuotiin autolla, toinen koiramies näytti tilanteen, kenttä oli huono eikä mullakaan ollut tuolloin koiragepsiä, ääntä kohti. Viereinen passimies lähti mukaan, haukulle oli 1,3 km, mentiin kuin intiaanit suopajujen välissä. Lähempänä haukkua oli pieni aukea, kaveri jäi siihen passiin, oletettiin että haukku on jossain puskassa. Menin aukean yli metsään, se oli kuin sormusten herran taikametsä, vanhaa kuusikkoa ja paksu sammal, haukku kuului aika heikosti ajattelin että nyt vauhdilla (lähtiessäkin ohjeet oli "koira väsyy kohta, nopeasti haukulle"). Sihtailin kuitenkin ajoittain, ajattelin että jos sattuisi tulemaan paikka niin voisi tuikata kauempaakin. Pari pätkää etenin, sitten sihtailessa näin lehmän pään, jossain 50-70 metrissä, aika epätodellinen olo, haukku kuului vaimena, mutta koira ja hirvet oli pistäneet makuulle ja koirallakin oli jo ääni painuksissa. Tuohon paikkaan ei näkynyt kuin pää, vähän siirryin, lehmä kuuli, katseli minua ja alkoi hankkimaan ylösnousua, kun oli ylhäällä pomppasin vielä sivulle jotta olisin nähnyt vasan, ei näkynyt, oli lehmän takana, lehmä lähti poispäin, vasta sitten näin vasan kun sekin oli liikkeessä. Olis pystynyt ampumaan perseeseen, paukkuna oli 300 gr WL 800 lähdöillä, passiketju ympärillä, jätin ampumatta. Jos olis ollut 275 gr A-Frame ja tiennyt miten jatko menee olisin paukauttanut perseellekin, paha paikka olisi ollut hakea mutta kuitenkin. Kentät oli hukassa, hain kaverin ja lähdettiin perään, hirvet pyöri miten sattuu, saivat passiketjusta varmaan vainua, koira väsähti ja vietiin se pois, lopulta hirvet tuli yhdelle passimiehelle joka oli jo laittamassa pyssyä pussin, ampui muttei osunut (ette ikinä arvaa millä kalispeerilla).

Toinen mainio paikka ampua huono osuma oli syksynä jolloin mulla oli 376 ensimmäistä kertaa jahdissa. Olin tienmutkassa nevajuotin sivussa passissa, kaveri oli toisella tiellä jo ampunut yhden irtomullin nurin mutta hirviä oli tuolloin hyvin niin jatkettiin. Siinä jäpittäessä huomasin että sonni tuli oikealta nevalle, jossain 50 metrissä, sen verran sivuttain että sarvet näkyi mutta käänsi heti perseen mulle. Kuunteli ja käveli viistottain, tähtäsin kylkeä ja odotin että josko kääntäisi vähänkään lapaa näkyviin, ei vaan kääntänyt, käyskenteli pois päin. Narut puutui, pari kertaa ajattelin että ammun perseeseen, ylävoittoinen osuma, kyllä konttaa, saa sitten parsia. En sitten kuitenkaan, sonni käyskenteli edessä olevaan metsäsaarekkeeseen ja siellä käänsi sitten poikittain. Jalkoja näkyi, ruppia ei ollenkaan, oli jo ampumakynnys aika matalalla, jos harmaata kylkeä olisi näkynyt olisi steyri laulanut. Mutta ei, ja sonnikin liukeni saarekkeen takaa pois. Kun passeja purettiin kävin katselemassa jäljet ja puskan, ohuelta näyttävät puut oli oikeasti vaaksan paksuja ja puskaa oli 20-30 metriä ennen sonnia, ei olisi voinut oikeasti osua millään.

Helppo olis ampua huonoja osumia... vastaavia tarinoita on vaikka kuinka, kuten kaveri joskus sanoi "koskaan ei ole tullut hyvää paikkaa" vaikka oli vissiin toistakymmentä hirveä jo ampunut. Mutta kuten jo sanottu itse olen arka ja varovainen ampuja, olisko se syynä siihen että kun kävin pondellä asekaupassa niin isäntä pomppasi tiskille "kai sä jahtiin tuut syksyllä", sielläkin jätin joskus jotain ampumatta.

[Nimrod]

Se on tosiasia hirvenmetsästyksessä, että ampumapaikat tahtovat olla välillä vähän mitä sattuu. Ja toinen tosiasia on se, että on ampujia, jotka ampuvat heti kun tilanne näyttää vähänkin käyttökelpoiselta tai jopa "kokeilevat" ja on niitä, joille mikään tilanne ei ole riittävän hyvä. Sopiva tasapaino löytyy mielestäni jostain tästä väliltä.

Yksi tapa helpottaa tilannetta on tehdä yksi päätös etukäteen: mitä jätetään ampumatta. Asia kannattaa ajatella nimenomaan näin päin, sillä yleensä ammuttavia vaihtoehtoja on aina enemmän kuin niitä jotka jätetään lähtökohtaisesti ampumatta. Täten tilanteessa kuin tilanteessa on vähän enemmän aikaa laukaukselle kun ampumapäätöstä ei tarvitse pohtia aivan alusta pitäen.

Toinen hyvä tapa on miettiä etukäteen sitä, että miten missäkin kulmassa olevaa hirveä kannattaa ampua ja missä kulmissa olevaa hirveä ei kannata ampua ollenkaan. Tämä vähentää osumapaikan haeskelua tilanteessa kun siitäkin on jo päätös olemassa etukäteen.

Nämäkään eivät sitten poista virheiden mahdollisuutta, kuten olen tuossa edellä kertonutkin. Jos teet hahmotusvirheen tai muun arviointivirheen, niin sitten yleensä teet jotain sen perusteella väärin.

Henkilökohtaisesti olen ampunut vaikeitakin laukauksia ja kyllä niissä on monesti ollut hetken aikaa melkoinen epävarmuus siitä, että mitä tuli tehtyä, mutta keskimäärin näissä lähtökohtaisesti vaikeussa laukauksissa on käynyt paremmin kuin niissä joissa tilanteen on hahmottanut väärin ja tekee sen vuoksi virheellisen suorituksen.

[late2]

Joo, huonot paikat ja huonot osumat on eri asia. Kuten sanottu, olen arka ampuja, enempi ehkä kuitenkin sen suhteen että ammutaan sitä mitä saa, sen verran tulee ammuskeltua että uskoisin että mulla on aika realistinen näkemys siitä mihin osuu ja mihin ei. Niin vaan hirvimettällä tuntuu menevän että parhaat paikat tulee niihin mitä ei saa ampua, kohtuulliset paikat tulee kun ei tiedä onko ammuttavaa vai ei ja huonoimmat niihin mistä tietää että saa ampua. Mulle, ei näemmä muille. Kaksi hyvää vasapaikkaa jätin viime syksynä käyttämättä, toisesta olisi saanut lehmänkin mukaan mutta silloin ei ammuttu vasoja. Sonni tuli liitolaukkaa lehtikuusitaimikossa, näin sonniksi kun toisen puolen sarvi vilahti jostain välistä ja jalat heilu, muljautin silmämunia ja katsoin mihin sen tielinjalle ammun, haistoi minut (hätäpassi) ja veti uukkarit taimikossa, jos olisi tiennyt että karkaa niin olisin yrittänyt puskaan, nyt uskoin että tulee tielle. Monta poroa olisin saanut viime syksyä ammuttua, jos vaan harmaata vetelisi.

Tunnistaminen ei ole aina helppoa, sonninkaan, muistelen että joskus olin aamuaikaisessa tiepassissa pitkän notkon reunalla, ei ollut LEM:iä vielä silloin mutta kartasta katselin etäisyyksiä, n. 200 metriä oli kauimainen paikka mihin pystyi ampumaan. Alatieltä laitettu koira nappasi kohta hirven, lähtivät tulemaan mun tietä kohti, metsässä rapsahti ja koirakin vähän saatteli, hyvä kuva oli siitä mistä hirvi yrittää yli. Tulikin sitten tien sivuun, jäi takapenkalle, puoliksi metsään, sitä sitten yritin tihrustaa mikä se on. Ne jotka kehuvat että 1,5-6x42 on paras höörvikiikari saavat tuupata sen hanuriinsa, ei tuosta aamuhämärässä mitään tolkkua saanut, vasta kun pyöritti päätä näin ojapajuja vasten että liikkuu siellä muutakin kun korvat. "Tämä ammutaan", olin jo kiristämässä .416 RM liipasinta kun pyllerö ponkaisi tielle, siihenkin sitä olin ampumassa mutten ehtinyt, putosi ojaan ja meni metsään. Tuosta paikasta näkyy RVL:n vanha ampumarata, pientä taimikkoa n. 150 metriä, tuohon yritin sonnia ampua mutta kun se meni nyt jo laukkaa vinottain yläriinteeseen, turpa kohti rajavyöhykettä ja Venäjää jätin ampumatta, laskinlaite sanoi että pää olisi sopiva ennakkopiste. Tuosta jäi mieleen se että ampumakeppi olisi hyvä, jos ja kun joutuu elukkaa tihrustamaan tai odottelemaan pysyy narut rentoina, osasyy tuon tilanteen ampumattomuuteen oli se että oli vaikea saada ristikkoa vakautumaan lapaan ampumapäätöksen jälkeen, varsinkin kun matkaa oli yli 150 metriä.

[Pussihousuelvis]

[oopee]

[nettijussi]

[Pussihousuelvis]

[Peto]

[havu]

Täällähän tunnustetaan oikein kilpaa. Jospa sitä minäkin.

Tämä ei tosin ole hirvi vaan peurakeissi ja aika tuore eli viime syksyltä. Jaakattiin peuraa ajamalla ja minulla oli ihan kohdakkoinen passipaikka. Sinänsä harvinasta minun kohdalla, kun ne parraat avohollipaikat menee yleensä niille joilla on pussihousut ja henskelit.

Mettän reunaan oli matkaa rapiat 100m ja uumoilin että neet juoksee aika poikittain minuun nähden yli pellon seuraavaan mettään kun ne siitä ovat pruukanneet ja olin säätänä uuden kiikarin suurennoksen seiskalle. Aiemmin käytin lähinnä Aimpointteja ja sittemmin Leupparin 1,5-5x:sta, mutta tottahan sille uudelle sihtaimelle piti saada käytännön kokemusta.

No mitä kerpelettä, kaksi peuraa tulla koikkelehtii minua kohti! Tulivat mettästä juuri siitä mistä uumoilinkin, mutta siis kohti minua eikä . Avopaikassa fiksuna annan tilanteen kehittyä itselleni helpommaksi ja paksajäykkänä vain odottelen että tulevat vielä vähän. Siinä reilussa 10m:ssä alkavat tulla tien tuntumaan ja meinaan että tuota jälempää tuikkaan. Nostin aseen ja eikö kerpele vain olekin okulaari täynnä karvaa, peura hyppäsi tien yli (ja ihan kun en mukamas tiennyt että siinä on oja tien vieressä) ja perseeseen! Uusi kuti piippuun, hetki seurantaa kun seuraava passi olisi muuten linjalla, hiukan vielä ja etujalka poikki! Ja seuraava kuti ja sitten mukkas ja niin helevatan syvään ja leveään ojaan.

Sillon en saanut tunnustettua kun olen tämän tästä jolleen papalle kehottanut että jos et muuten välitä käydä radalla, niin edes sen verta että pysyy vehkeet tuttuina. Sattu niiin omaan nilkkaan että vetuttaa vieläkin. Ja en vain sano vaan aidosti vetuttaa!

Ampujana muutoin olen liki samanmoinen kuin mitä late on itsestään kertonut. Mualta tulleena kynnystä on ja siitä tullut kuultuakin.