Seropista ehkä uusi metsästysrotu??

[JuhoSavola]

En usko, että kukaan on yrittäny ampua tahallaan koiraa kohti. Luule, että on käynyt niin että isäntä tai joku muu on ampunu liian lähellä koiraa ja koira ei ole huomennut ampumista... on myös tyhjä hylsy voinut lentää päähän tms. Luottamus on jo tullut aika suureksi ja riistaviettiä on vaikka muille jakaa. Ei tarvi ku autotalliin kävellä niin koira odottaa jo eteisessä, että tullaanko siellä maastovaatteet päällä. Ja jos on niin siitäkös riemu syntyy. Sama homma kun laitetaan tuulipuku päälle. Mutta jos aamulla laitan farkut ym. työvaatteet päälle niin ei muuta ku vilkaistaan sohvalta ja tuhahdetaan. Eli tämän mukaan näyttäis siltä, että voi olla pieni toivo saada paukkuarkuus pois. Toivossa on hyvä elää sano lapamato. Tässä kevään aikana olis tarkoitus yrittää aloittaa.

[Vilperi]

Hyvä kuulla!! Annahan tietoa miten homma etenee!
_________________

[kpiispa]

Mulla kun on Juho koira tuosta samasta samasta pentueesta kuin sulla niin tässä pari tälläista amatöörihuomiota joista toivottavasti on apua oman koirasi koulutuksessa.

Itselläni koira on ollut 12 viikoisesta asti joten tiedän lähes koko koiran historian ja voin varmuudella sanoa että koiraa ei ole pieksetty, sitä ei ole kohti eikä lähellä ampumalla säikytelty, se on elänyt koko ikänsä meillä yhtenä perheen/laumanjäsenenä muun porukan kanssa niin kotona kuin matkoilla eikä sitä ole aitaukseen tai muihin tiloihin koskaan eristetty, on lenkitetty riittävästi ja harrastettu yhdessä erilaisia aktivitettejä ym. ym.

Eli kaikki peruspalikat koiran elämässä on kohdallaan. Ja vaikka koira oli alusta alkaen näennäisen reipas ja innokas niin yllättävissä tilanteissa se oli kuitenkin säikky ja arka (kovat äänet, välkkyvät valot, yllättävästi käyttätyvät muut koirat) ja yliaktiivinen esimerkiksi jahtaamaan seinille heijastuvia valoja ja varjoja. Oma veikkaukseni on että koiralla on Rastinsahin tuolla seisojapuolella käyttämän termin mukaan heikko hermorakenne. Eli esim paukkuarkuus ei ollut seurasta mistään negatiivisesta tapahtumasta tai muistosta vaan myötäsyntyinen ominaisuus.

Kuitenkin kaikki negatiiviset asiat (valojen ja varjojen järjetöntä jahtausta lukuunottamatta) on saatu kohta neljä vuotta täyttävällä koiralla kivasti hallintaan muutta eteneminen on ollut todella hidasta ja kaikki asiat on pitänyt treenata TODELLA hitaasti ja vähän kerrassaan. Pelkästään täyden luottamuksen saavuttaminen koiran ja itseni välille kesti pari vuotta. Paukkuarkuuden poiskitkeminen pari vuotta jne. Eli jos tuo sinun koira on vähänkään samasta puusta veistetty kuin siskonsa niin ei voi muuta ohjetta antaa kuin etene hitasti. Treeniä vain silloin kuin koira on vastaanottavalla tuulella. Väärällä hetkellä ja pitkissä jaksoissa kouluttamalla ei näköjään tule muuta tulosta kuin hetkeksi aivan lukkoon mennyt koira joka ei tajua mistään mitään.

Nykyisellään koirani on kuitenkin toimiva metsästyskumppani ja mahtava kotikoira. Näillä kokemuksilla melkoisen varmaa on kuitenkin se että mulla ei tule enää koskaan olemaan sekarotuista metsästyskoiraa. Jos muut ovat jalostuksella saaneet aikaan koiria joilla melko suurella todennäköisydellä on ominaisuuden kohdillaa jotain tiettyä toimintaa ajatellen niin miksi pitäisi tehdä asiat itselleen vaikeaksi (vaikka sitä kauttakin pääsisi välttävään lopputulokseen)

[JuhoSavola]

Erittäin tuttua. Olis kiva tietää jotain koiran vanhemmista. Oliko niillä jotain vastaavia "ongelmia"...? Toki olisi helpottanut jos koira olisi ollu pennusta asti, mutta kaikkea ei voi saada. Meillä koira on samoin perheen/laumanjäsen, eikä oo pidetty sitä häkissä ollenkaan. Pihalla ollessa se on kiinni pitkässä vaijerissa jossa on pitkä "jojo" joka ei kierry koiran jalkojen tms. ympärille. Ja näyttää kyllä nauttivan elämästään. Ja oon huomannu sen että hiljaa hyvää tulee. Mulla ainakin on aikaa oottaa josko siitä tulis vielä parempi metsästyskumppani. Ja jos ei niin ompahan ainakin hyvä kotikoira.

[teekoo]

Tuo paukkuarkuus on monista selittelyistä huolimatta yllättävän usein perinnöllistä, eli yllättävän usein se on synnynnäistä korvien välin heikkoutta. Toki moni paukkuarka koira on vaan säikäytetty ampumalla. Omalla kohdalla on ollut koiria joiden emät on muka hölmöilty paukkuaraks ja kuitenkin pennuista on tullut samanlaisia pennusta aloitetusta harjoittelusta huolimatta. Sitten on ollut koiria joita ei ole koskaan totutettu laukauksiin ja siitä huolimatta niistä ei ole tullut ensimmäisten riistakaatojen jälkeen ampumiselle arkoja.

[M´bede]

Mä uskallan väittää että jos kahdesta saman pentueen koirasta on tullu paukkuarkoja ni se on lähes varmasti periytyny, sillä se on jo jollaki asteella todistettu että paukkuarkuus on perinnöllistä. Ja ite uskon että jos koiralla on vahva hermorakenne eikä sen myötä oo taipumusta paukkuarkuuteen ni sitä et sää säikäytettyä paukkuaraks. Tämä on kyllä mun omaa ajatusta eli ei välttämättä vakavasti otettavaa.

Ja sitte vielä tuosta seropi metsästyskoirasta sen verran että ei koiria oo tarkotettu että ne on kaiken viljan koiria. Lähes jokainen rotu on jalostettu oman alan spesialistiks. Jopa kanakoirissa on ero englantilaisten ja mannermaisten välillä vaikka samaa hommaa tekevät periaatteessa. Enkä ihan tältä istumalta usko että kukaan koskaan pystyy jalostamaan rotua joka ois hyvä kaikelle riistalle. Sen kyllä tiedän että on joissakin roduissa yksilöitä jotka pärjää joka saralla mutta sitte työn laatusta ei aina voi olla varma.
Ja sitte kun tullaan siihen että halutaan uus rotu ni voi voi... Yks rodun tunnusmerkeistä on se että niillä on etes jonkinlainen yhdennäköisyys ja se vaatii sisäsiitosta ja se taas on vähän arveluttavaa.
Mä kannatan sitä että nykyisiin rotuihin pistettäs ripaus uutta verta jostain lähes samanlaisesta rodusta jotta saatas vähän geenipoolia laajennettua. Tämä tulee olemaan eessä varsinki pieni kantasissa ja sairaissa roduissa. Enkä tarkota tällä sitä että harmaaseen laitetaan labbista vaan jotain läheisiä rotuja sakotetaan vähän.
Ja mun mielestä on aika törkeetä se että ihmiset on tehny hulluna töitä saadakseen aikaan rodun ja pitääkseen yllä sen ominaisuuksia, ulkonäköä ja terveyttä ni sitte toiset tulee ja pistää pakan sekasin sekottamalla kahta aivan eri tyyppistä rotua. Ja totta vahinkoja aina sattuu mutta pitäs omistajalla olla vähän vastuuntuntoa.
Yks tosiasia on kyllä se että hyviä metsästysverisiä seropeja saa halvalla ku rotu koirasta saat maksaa aika paljon. Mut silti oon valmis maksamaan sen rotukoiran hinnan enkä ikinä hanki yhtään seropia. On olemassa kyllä kivoja seropeja mutta periaate jo ärsyttää.

[Vilperi]

M`bede: On olemassa ainakin yksi rotu jonka historiasta tiedetään sen olevan kaikenviljan haukkuja!! Ja se on pystis! Ennenkuin mitään jalostuksia sille tehtiin, niin se löytyy jo 1600-1700 luvulta mainittuna punaturkkisena metsästyskoirana. Tuskin niistä olisi mainintoja historiassa, jos niillä ei olisi ollut näyttöä metsästystaipumuksiin? Onhan tietenkin niinkin, että harva akkaansa kehuu, vaan mieluummin vaikka koiraansa! Ikävä kyllä mulla ei ole mitään tietoa silloisten "pystärien" levinneisyydestä, mutta olettaisin sen olleen lähinnä suomalaisten ja karjalaisten käyttökoira heidän asuttamillaan alueilla.
_________________

[Kettu]

Laitetaanpas vähän pökköä pesään: Nykyiset koirarodut ovat mielestäni tulleet tiensä päähän. Geneetikot ja vastuunsa tuntevat eläinlääkärit ovat tämän jo julkisesti myöntäneet. Ihmisen tarpeiden vuoksi eläimen äärimmilleen jalostaminen on mielestäni rinnastettavissa eläinrääkkäykseen.

[M´bede]

Oot Kettu varmasti oikeessa. Ainaki monen seurakoira rodun kohalla ollaan siinä pisteessä. Ei voi oikeen muuta oottaakkaan jos koirissa jalostetaan ominaisuuksia jotka on sen terveydelle haitaks. Siitähän tuli joku aika sitte tv:stä MOTin dokumentti "sairaat koiramme". Oon hyvinki törmänny sellasiin koiriin jotka kärsii selvästi ja niitä käytetään jalostukseen. Mutta tässä asiassa täytyy metsästäjille antaa tunnustusta sillä metsästäjien rodun jalostus on yleensä hyvin maanläheistä eli jos homma ei toimi ni savua korvaan ja se on sillä selevä. Ja joissaki roduissa on ongelmia siinä ku kohta kaikki "terveet" on toisilleen sukua. Siinä ollaan muuten aika vitsikkäässä tilanteessa.
Jos miettii jotain vaikka englannin bulldoggia ne raukat on jalostettu niin hyvin ulkomuotonsa mukaan että eivät pysty ite penikoimaan.
Ja tohon pystis touhuun että ei oo iloa rodusta jonka kanta on niin pieni että sen pelätään kuolevan sukupuuttoon, vaikka kuin ois kaiken viljan koira. Enkä sano tätä sillä että en tykkäis pystiksestä.

[Vilperi]

Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni: En usko, että pystäri on kuolemassa sukupuuttoon, mutta tuoreen veren saaminen geenien monipuolistamiseen olisi mielellään suotavaa! On se sitten sen jälkeen seropi tai ei, mutta pystäri on historian saatossa ollut aina seropi, ennenkuin nämä muutamat luupäät valitsivat ne parikymmentä pystäriä nk. jalostukseen! Samoin kun harrastettiin matadorijalostusta, josta johtuen saatiin aikaiseksi korkeat ssa arvot ja luultavasti kohotettiin kannan epi lukua merkittävästi!!!
_________________

[Tärppi]

Sorry Vilperi: Lainaan sun palstaa hetkeksi
Odotettavissa ehkä loppukesäksi vahinkopentuja yhdistelmästä:
Emä: Jämtlanninpystykorva.
Isä: Jämptin ja Laikan sekoitus.(Isokokoinen Ukkeli)
Molemmat haukkuneet hirviä ja kaatojakin on tullut.
Isäkoira on nuorempana erikoistunut supien pyyntiin ja nykyäänkin se niitä omatoimisestikkin jahtailee!

Lisätietoja yv:nä.
Terv. Tärppi ja Manta
_________________
Tärpin ja Roopen sympioosi

[vezkuu]

Härskiltä vaikuttaa, mutta suomenajokoiran ja suomenpystykorvan sekotus tuntuu olevan aika peli metälle. Hakee linnut, haukkuu hirvet, ajaa jänikset ja tappaa supit. Aika oiva peli kaikkea metsästävälle. Miinuspuolena "kettumainen" väri ja muoto, mutta huomioliivit päällä tuo metässä ramppaa.

Niin, ja vahinkopentueesta yksi säästettiin. Ihan vain kokeilumielessä.

[JuhoSavola]

[Vilperi]

Mulla ei ole minkäänlaista kokemusta kyseisestä alasta, mutta en kuitenkaan heittäis pyyhettä kehään. Takapakkeja tulee aina, mutta ne vähäisetkin onnistumiset tuottavat suurta mielihyvää ja jos sinulla kerran on muuten täysipäinen kaveri, niin kannattaa jatkaa kunnes todella toteaa tilanteen toivottomaksi. Jos joskus tuntuu siltä, että haluat keskustella kaverisi vaikeuksista, niin soita 040 555 2653/ Kari Lumivirta
_________________

[TAK85]

Minulla on kokemusta paukkuarasta koirasta tuolta lähes 50 vuoden takaa. Meidän perheen pystykorva ei ollut alkuunsa lainkaan paukkuarka mutta siitä tuli sellainen kerralla vahingossa. Isä ampui kerran harakkaa kuistin oven raosta pistämällä piipun hiljaa ovenraosta. Jäi vain näkemättä että koira makoili rappukivellä juuri piipun alla.
Sen jälkeenkin se kyllä lähti innolla mukaan metsälle mutta joka kerta kun edes piekkarin puolipitkällä ampui oravaa sen haukusta niin koira lähti heti kotiin. Sieltä sen mukaan hakemalla sai sitten taas yhden oravan lisää mutta työlästä jahtia se oli ja kävelykilometrejä kertyi.