Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Nimrod Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Elo 2005 Viestejä: 15062
|
Lähetetty: 01.08.2024 16:10 Viestin aihe: Liukuva moottorivene |
|
|
Moro,
Ajattelin aloittaa tällaisen veneaiheisen yleisketjun liukuvista moottoriveneistä. Olen tämmöisen puutetta potenut nyt jo pidemmän aikaa ja tarpeen olisi saada seuraavat ruudut ruksittua:
- kohtuullisen nopea vene siirtymiin
- hyvä aallokossa kokoonsa nähden
- vedettävissä jarruttomalla trailerilla
- pulpettiohjaus
Eli sen mitä olen nyt seurannut medioita, niin tämän kokoluokan veneistä kyllä löytyy tarinaa ja juttua, mutta valitettavan monesti mielipiteet ovat olleet varsin yksisilmäisiä.
Eli oma käyttötarpeeni on sellainen, että veneen pitäisi olla metsästyksessä tarvittaviin siirtymiin kätevä, mutta kuitenkaan nyt ei puhuta sellaisesta "sissiveneestä", jolla pääsee joka lutakolle (niitä varten on soutuvene). Eli sellainen vene, jolla tekee joutuin vähän pidemmänkin siirtymän, eikä sitten viitsi jurrata näitä millään pirralla. Ja sen verran tosiaan nopeutta, että matka taittuu kohtuudella.
Oma tietämykseni loppuu siihen, kun pitää alkaa pohtia tuota aallokossa touhuamista, eli keulan muodon pitäisi olla sellainen, että kelin muuttuessa vene olisi mahdollisimman turvallinen. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Eli sellainen vene, joka kokoisekseen on mahdollisimman merikelpoinen.
Sen verran taustoja itselläni on näistä hommista, että kaikki sellainen jeesustelu keleistä ja niihin työntymisestä menee nyt kuuroille korville. Eli tiedostan sen, että mihinkään hirmukeleihin tällaisilla veneillä ei ole asiaa ja niistä on syytä pysyä pois. Eli ajattelen tämän asian vähän siten, että ei vara venettä kaada, tällä kertaa kirjaimellisesti...
Puutteita on enimmäkseen siis tuotetietoisuudessa, eli seuraavat merkit ovat käytännössä ainoat, joihin olen tutustunut ja joistain omaan myös omakohtaista kokemusta, mutta en sen vertaa, että kykenisin näitä vertaamaan:
- Buster
- Vator
- Silacraft
Eli sanokaa hyvät ihmiset, jos jokin vene on sellainen, jota näiden lisäksi tai näiden sijaan kannattaa erityisesti katsella em. spekseilläni. Olisin tällaisesta kovin otettu.
P.S. Jostain syystä kallistun tällä hetkellä lujitemuovin suuntaan, kun en omaa minkäänlaista kykyä korjata alumiinia...
P.P.S. Veneen kokoluokka olisi jotain sellaista, että sitä voisi liikuttaa 20 - 40 hevosvoiman perämoottorilla. Osaan korjata kaksitahtisia, joten saattaa olla, että valinta kallistuu vanhaan mosaan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Nimrod Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Elo 2005 Viestejä: 15062
|
Lähetetty: 01.08.2024 16:19 Viestin aihe: |
|
|
Lisäyksenä se, että mieluusti käyttäisin tällaiseen veneeseen vähemmän kuin enemmän rahaa. Eli mulla onnistuu remontointi vanhempiinkin veneisiin, joten veneen iällä ei ole niin valtavaa merkitystä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
valmet 412s Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Maa 2004 Viestejä: 17154 Paikkakunta: pohjois-stakunta
|
Lähetetty: 01.08.2024 18:26 Viestin aihe: |
|
|
Jos itse ostaisin noilla specseillä olisi se rönqvist ehdottomasti.
-se on 100% testatun merikelpoinen kun tässä meren äärellä ikänsä asunut.
-moottorin koko makuasia mutta alle 28kw ei tarvitse rekisteröidä, periaatteessa kattelisin uuden 20hv suihkunelarin.
-isommilla vesillä se moottorin toiminta on elintärkeä asia.
-jos trailattava vene niin harvoin se on liian suuri, kun ei käsin kiskota pitkin mettiä. _________________ Varisjahdin veteraani... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Hautaterva Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Maa 2012 Viestejä: 644
|
Lähetetty: 01.08.2024 19:28 Viestin aihe: |
|
|
Veneistä en kauheasti tiedä, mutta itse suosisin metsästyksessä alumiinia. Rantautumisia tulee paljon ja huonoihinkin paikkoihin. Paljon huolettomampaa ne on alumiiniveneellä. Samoin rantaan jättäminen ei jännitä niin paljon kun vene kestää pienet kolinat. Tarviiko niitä sitten korjata? Varmasti ainakin vähemmän kuin muoviveneitä.
Merikelpoisuuteen en ota kantaa. Kalliimpiakin ovat tietysti. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peltsu Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Maa 2004 Viestejä: 7318
|
Lähetetty: 01.08.2024 19:31 Viestin aihe: |
|
|
Suosittelen näitä kaikkien kammoamia ja haukkumia veneitä, eli Lami tai Suvi.
Esim https://www.nettivene.com/moottorivene/lami/958673
Suvista joku 4500 - 4900.
Miksi ? Trailerointia järveltä toiselle, nuo on ku tehty siihen.
Suvit on keveitä, ja ne on juuri tuon takia oikeinkin turvallisia kovassa kelissä. Lisäksi ainakaan Suvin keulat ei leikkaa minkään suuntaisessa aallokossa niin että olo tuntuisi epämukavalta.
Tuolla linkin mukaisella keulalla tehdyt Lamit nyt on muuten vain hyviä.
Noitten perään joku soiva jammahan autolube. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tumpeelo Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Jou 2014 Viestejä: 6201 Paikkakunta: 06/09
|
Lähetetty: 01.08.2024 19:37 Viestin aihe: |
|
|
Silacraftille vahva suositus. 465 malli maksoi 11k€ ja sai toimivan veneen 10 vuoden runkotakulla ja 30 hp Tohatsun 7 vuoden takuulla. Silcrafti on karu, mutta se kestää vaikka sitä jäissä ajoa. On myös helvetin kevyt ja vakaa kuin mikä.
Tein pulpettiin reikää juomatelinettä varten, niin senkin laminointi oli sentin vahvaa. 🤣
Edit: Tuo yhdistelmä kulkee helposti 50kmh kaks päällä joten matkakin sujuu. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 10355 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 01.08.2024 20:59 Viestin aihe: |
|
|
https://youtu.be/sScuoNs-CRw?si=mzHvRT5RlgVkkzql
Tuommonen vanha fiskari on tukeva alusta sorsapassissa ja mahtuu sorsan kuvia jokunen kyytiin.
850 hp Cummings tuo passista ripeästi saunanlämmitykseen. _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peltsu Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Maa 2004 Viestejä: 7318
|
Lähetetty: 01.08.2024 21:32 Viestin aihe: |
|
|
Peto kirjoitti: | https://youtu.be/sScuoNs-CRw?si=mzHvRT5RlgVkkzql
Tuommonen vanha fiskari on tukeva alusta sorsapassissa ja mahtuu sorsan kuvia jokunen kyytiin.
850 hp Cummings tuo passista ripeästi saunanlämmitykseen. |
Jaa, pojat on päivittäneet konetta. Siinä oli ennen joku Yanmar, 400 hp ?
Mutta, tärkeä tarkennus. Tuo runko on Pellinkiläinen. Merkittävä ero muihin fiskareihin verrattuna.
https://www.puuvene.net/keskustelu/viewtopic.php?t=305 |
|
Takaisin alkuun |
|
|
guide Kanta-asiakas
Liittynyt: 11 Hel 2005 Viestejä: 2118
|
Lähetetty: 01.08.2024 21:57 Viestin aihe: |
|
|
Käsitinkö oikein että yhteysvene metsästykseen eli ei sorsavenettä katselemassa? Joku reipas 4 metrinen nykyaikaisella nelitahtikoneella ja tietenkin ehdottomasti sähkötrimmillä. Tuon kokoluokan veneellä onnistuu vielä rantautumisetkin ilman sen suurempaa taistelua kun manööverit opettelee. Mikäli muovivene kelpaa niin kannattaa Yamarineitakin katsella sillä silmällä. https://www.nettivene.com/moottorivene/yamarin/959390 |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peltsu Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Maa 2004 Viestejä: 7318
|
Lähetetty: 01.08.2024 22:24 Viestin aihe: |
|
|
guide kirjoitti: | Käsitinkö oikein että yhteysvene metsästykseen eli ei sorsavenettä katselemassa? Joku reipas 4 metrinen nykyaikaisella nelitahtikoneella ja tietenkin ehdottomasti sähkötrimmillä. Tuon kokoluokan veneellä onnistuu vielä rantautumisetkin ilman sen suurempaa taistelua kun manööverit opettelee. Mikäli muovivene kelpaa niin kannattaa Yamarineitakin katsella sillä silmällä. https://www.nettivene.com/moottorivene/yamarin/959390 |
guidelta hyviä pointteja, eli sähkötrimmi on pakko.
Ainakin keula näyttää hyvältä. Ei varmaankaan lähe viemään myötäaallossa, eli kampeamaan alusta kyljelleen. Ja jos tuon keskipenkin saa nakattua ylilaidan niin hyvähän tuokin on.
Yksi syy miksi Suvi-veneitä suosin, on niitten keveys, joka sisävesien aallokossa on plussaa. Mutta toinen on istumakorkeus. Esim. Kalapalta mikä on ehkä sisävesien parasta, sen istumakorkeus on niin mitätön, että me wanhat joudumme polvien takia laittamaan penkille ainakin 10 cm korokkeen ja sitten istummekin jo laidan korkeudella. Ei luo turvallisuuden tunnetta, joten en suosittele. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Nimrod Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Elo 2005 Viestejä: 15062
|
Lähetetty: 01.08.2024 22:40 Viestin aihe: |
|
|
guide kirjoitti: | Käsitinkö oikein että yhteysvene metsästykseen eli ei sorsavenettä katselemassa? Joku reipas 4 metrinen nykyaikaisella nelitahtikoneella ja tietenkin ehdottomasti sähkötrimmillä. Tuon kokoluokan veneellä onnistuu vielä rantautumisetkin ilman sen suurempaa taistelua kun manööverit opettelee. Mikäli muovivene kelpaa niin kannattaa Yamarineitakin katsella sillä silmällä. https://www.nettivene.com/moottorivene/yamarin/959390 |
Voitko kertoa mitä tarkoitat sorsaveneellä? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
longi Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Mar 2007 Viestejä: 301 Paikkakunta: NURMIJÄRVI
|
Lähetetty: 02.08.2024 00:45 Viestin aihe: |
|
|
Nimrod kirjoitti: | guide kirjoitti: | Käsitinkö oikein että yhteysvene metsästykseen eli ei sorsavenettä katselemassa? Joku reipas 4 metrinen nykyaikaisella nelitahtikoneella ja tietenkin ehdottomasti sähkötrimmillä. Tuon kokoluokan veneellä onnistuu vielä rantautumisetkin ilman sen suurempaa taistelua kun manööverit opettelee. Mikäli muovivene kelpaa niin kannattaa Yamarineitakin katsella sillä silmällä. https://www.nettivene.com/moottorivene/yamarin/959390 |
Voitko kertoa mitä tarkoitat sorsaveneellä? |
Sorsavene on se mihin mahtuu muutama sorsa
No aiheeseen, jos löydät vaikka käytettynä Fasterin 460 osta, itellä on semmonen, liikkuu mukavasti siirtymillä. Menee vielä metrisessä aallokossa ihan kivaa kyytiä 3 hengen kuormalla ulkoluodoille merellä. Mulla on perässä 40 hp ja siirtymillä vauhti n 25 solmua, menis kovempaakin, mutta kulutus kasvaa. Erittäin hyvä vene on vaikka pieni. Toimii kalastuksessa jos semmonen kiinnostaa pari kolme ukkoa mahtuu siinä jigaamaan jerkkaamaan.
Suosittelen vahvasti ainakin tutustumaan, on mulla ollut noita kuttaperka veneitäkin muutama. Kaverin Busterissa ollut paljonkin kyydissä ei siinä mitään vikaa ole se on kyllä vähän isompi. Silvereillä tehnyt itse kalaopas keikkaa, mutta ne on olleet isompia veneitä eagle 630, muuten hyviä, mutta se kuttaperka sisus. Känninen ryssä joka painaa 120+ pomppii innoissaan, kun sai kalan, menee niitä luukun kansia rikki. Fasterissa on alumiinia koko sisä tilat noissa pienissäkin. Ja jos löydät tarpeeksi vanhan, siinä on kaiteetkin alumiina ja hitsattu veneen runkoon. Nykyisissä on niitattu rosteri kaiteet, koska ihmiset haluaa bling bling eikä tajua käytännöllisyyttä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
longi Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Mar 2007 Viestejä: 301 Paikkakunta: NURMIJÄRVI
|
Lähetetty: 02.08.2024 01:09 Viestin aihe: |
|
|
Jos tuo alumiini pelottaa, niin kaverilla olis abs venho terhi 6020 puoliplaanari myynnissä, siihenhän on omat korjaussarjat. Ei se alumiinikaan ole se mitä kannattaa pelätä, ei niitä tietenkään amatööri hitsaile, mutta lähtökohtaisesti ei niillä kiville tahallaan ajella. Alumiinilla vaan uskaltaa rantautua vähän ns. rohkeammin kuin kuttaperkalla. Joskus vähän kovemmassa merenkäynnissä päästiin luodoille peltiveneellä ja muoviset ei rantautunut. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
guide Kanta-asiakas
Liittynyt: 11 Hel 2005 Viestejä: 2118
|
Lähetetty: 02.08.2024 01:20 Viestin aihe: |
|
|
Nimrod kirjoitti: | guide kirjoitti: | Käsitinkö oikein että yhteysvene metsästykseen eli ei sorsavenettä katselemassa? Joku reipas 4 metrinen nykyaikaisella nelitahtikoneella ja tietenkin ehdottomasti sähkötrimmillä. Tuon kokoluokan veneellä onnistuu vielä rantautumisetkin ilman sen suurempaa taistelua kun manööverit opettelee. Mikäli muovivene kelpaa niin kannattaa Yamarineitakin katsella sillä silmällä. https://www.nettivene.com/moottorivene/yamarin/959390 |
Voitko kertoa mitä tarkoitat sorsaveneellä? |
Eli pitääkö olla soudettavissa hyvin kaislikoissa? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peltsu Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Maa 2004 Viestejä: 7318
|
Lähetetty: 02.08.2024 03:31 Viestin aihe: |
|
|
Terhiveneet...vaikka olis kuorma-autollinen paikkaustarvikkeita ja kolme varavenettä mukana niin ehdoton ei. Käsi pystyyn joka on todistetusti korjannut jotain abs:aa pysyvästi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|