Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
andes Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Syy 2009 Viestejä: 1078 Paikkakunta: Sodankylä
|
Lähetetty: 24.03.2013 22:21 Viestin aihe: |
|
|
Tänään pääs pitkästä aikaa ettimään näätän jälkiä koiran kaa. Tavotteena oli jos etes jälet löytää mitä koiran kanssa seurailla, saalis on jo sitten plussaa.
Aamusta olikin sajellu tuuman uutta lunta, joten koiran nokalle oli käyttöä. Suuntasin varmuuden vuoks viime talviseen näätäkuusikkoon, jossa näätä oli vieny otteluvoitot 3-0, vaikka sinne reilusti matkaa tulikin.
Pari kilometriä hiihtoa ensin kelkan jälkeä ja sieltähän ne edellisöiset jälet löytykin, tismalleen samoilta paikoin ku vuotta aiemmin:
Hanki upotti tällasta kuivan kesän oravaakin 2,8m:n suksilla vaaksan verran, mutta olihan päivännäköä jälellä vielä täys työpäivä, joten eikun takkia reppuun ja sukset suihkimaan.
Jälet kuleskeli kohti pohjoista aivan samoja reittejä mitä vuotta aiemmin ja jälkien kokokin täsmäs; taitaa olla sama uros jolle vuosi sitten muikkuverkko kourassa kiljuin ja karjuin kun kesken verkotuksen ampas hangen alta kuuseen ja siitä takas hangelle ja karkuun..
Koiraakaan ei hanki vielä kantanu, mutta välillä hoiteli jälitykset itekseen ja palas takas ladulle ettei pahasti jää jälkeen isännästä:
Reilun parin km:n jälityksen jälkeen rupes aurinko mukavasti lämmittämään ja sulattamaan hivenen hangen pintaakin, muttei pahasti vielä takerrellu suksen pohjaan.
Sitten tuli vastaan näätän jälillä aivan tuoreet ketun jälet. Oli seuraillu näätää ja lähteny meitä karkuun pitkin loikin. Muutaman sata metriä seurailin ketun jälkien peittämiä näätän jälkiä, kunnes ne pääty paikkaan jossa erottu kaatunu puu hangen alta. Edellistalven kokemuksista viisastuneena nappasin heti haulikon kouraan ja annoin koiran selvitellä paikkaa. Kettukin oli paikalla kaivellu. Nella pyöriskeli aikansa paikalla ja vähän kaivelikin, mutta kun 10 minuuttiin ei näätää putkahtanu ja koiraltakin innostus hiipu, arvelin paikan tyhjäksi. Lähin kiertämään mottiin ja niinhän toiselta laijalta ison kuusen takaa loittoni tuoreet pakojäljet joille koira säntäs! Kyllä taas osas näkösuojaa hyödyntää. Mutta oliko se lähteny just äsken, vai jo aiemmin ketun sitä kaivellessa? Suunta oli kuitenkin sopivasti takasin autolle päin, joten lähin seuraamaan, koira eellä. Kolmesataa metriä mentiin ja mietin, pitäsköhän tehä tulet ja antaa näätän rauhottua, ei se muuten pysähy. Mutta jos se onkin ketun liikkeelle ajama ja käyny jo uuvelleen makuulle? Noh, seuraan vielä vähän matkaa.. Jälet meni muutaman kuusirykelmän juurelle ja ohitin sen, koira jatko matkaa. Kattelin toisella puolen, että eihän tuonnekaan jälkiä näy menevän, täh, nousko jo puuhun? Äkkiä Baikalia selästä ja huomaan lähikuusesta ihan niinkun olis näätän pää oksien välistä kattomassa, vai onko sittenkään? Nyt ei auta jahkailla, haulit hattuun niin siitähän se selviää onko. Ja olihan se
Kyllä rutisteli koira mielissään näätää, tais silläki olla viime talvelta jotain hampaankolossa.. _________________ Sole niin justhiinsa.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
ujopökäle Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Tou 2005 Viestejä: 813 Paikkakunta: Salla
|
Lähetetty: 24.03.2013 22:27 Viestin aihe: |
|
|
sehä o isompi ko koira |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Mäyristelijä Kanta-asiakas
Liittynyt: 19 Maa 2012 Viestejä: 814 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 25.03.2013 00:17 Viestin aihe: |
|
|
Mahtavaa, andes! Oliko menny pitkästi näätä? _________________ -Karkeakarvainen mäyräkoira- x2 |
|
Takaisin alkuun |
|
|
KEWG Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 18 Elo 2011 Viestejä: 101
|
Lähetetty: 25.03.2013 09:27 Viestin aihe: |
|
|
Hieno rapsa, kiitos! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Harge Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Mar 2004 Viestejä: 1380
|
Lähetetty: 25.03.2013 11:41 Viestin aihe: |
|
|
masa.k kirjoitti: |
Eipä olis tullu mieleen paljainkäsin ottaa kiinni. Hieno pätkä |
Tuli tästä videosta mieleen, että ei varmaan tulisi kovin monelle mieleen ottaa mäyrääkään paljain käsin kiinni. Nyt on nähty sekin kuvaushommien tiimellyksessä |
|
Takaisin alkuun |
|
|
andes Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Syy 2009 Viestejä: 1078 Paikkakunta: Sodankylä
|
Lähetetty: 25.03.2013 12:04 Viestin aihe: |
|
|
Mäyristelijä kirjoitti: | Mahtavaa, andes! Oliko menny pitkästi näätä? |
Jälitystä riitti tällä kertaa vain 2,8km ja hiihtoa kaikkiaan 7-8km, Joten aika helpolla päästiin nyt. _________________ Sole niin justhiinsa.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
AnttiL Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 22 Maa 2013 Viestejä: 25
|
Lähetetty: 25.03.2013 17:22 Viestin aihe: |
|
|
onpahan andes napannu ison näkösen näädän, jollei kuva nyt aivan hirveästi juksaa. käytitkö puntarissa? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
andes Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Syy 2009 Viestejä: 1078 Paikkakunta: Sodankylä
|
Lähetetty: 25.03.2013 19:54 Viestin aihe: |
|
|
Se voip olla että näyttää isolta ku on pieni koira ja pieni mies vieressä justiin tuossa kyllä digivaa'alla punnihin, niin painaahan se 1890-1910g. Pitäsköhän käyttää kaupan vaa'alla? en tähän hätään muista M&K:n ennätysnäätien painoja.. _________________ Sole niin justhiinsa.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tukelius Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Elo 2008 Viestejä: 3311 Paikkakunta: Mynämäki
|
Lähetetty: 25.03.2013 20:17 Viestin aihe: |
|
|
andes kirjoitti: | Se voip olla että näyttää isolta ku on pieni koira ja pieni mies vieressä justiin tuossa kyllä digivaa'alla punnihin, niin painaahan se 1890-1910g. Pitäsköhän käyttää kaupan vaa'alla? en tähän hätään muista M&K:n ennätysnäätien painoja.. |
Kannattaa käyttää virallisessa punnituksessa ja ottaa ennätyksestä selvää, kuulostaa todella suurelta. En äkkiä googlettamalla löytäny rekisteriä |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jmiettinen Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Jou 2008 Viestejä: 973
|
Lähetetty: 25.03.2013 21:20 Viestin aihe: |
|
|
kannattaa käyttää virallisessä puntarissa, iso on näätä onnea! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
andes Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Syy 2009 Viestejä: 1078 Paikkakunta: Sodankylä
|
Lähetetty: 25.03.2013 21:36 Viestin aihe: |
|
|
Pitihän se kurvata K-marketin puntarille. Toinen näytti 1830g ja toinen 1825g. _________________ Sole niin justhiinsa.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
petsuri Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 10 Tam 2012 Viestejä: 80
|
Lähetetty: 25.03.2013 21:44 Viestin aihe: |
|
|
Tais olla joulun alla Jarmo Juotasniemen loukuttamalla painoa 1860g.
Ois tainnu samaan aikaan olla puntit tasan tämän kanssa, talvi karsii painoa. Itelle eilen 1600 grammainen ja melko vötky sekin jo oli.
Onnea! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
andes Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Syy 2009 Viestejä: 1078 Paikkakunta: Sodankylä
|
Lähetetty: 26.03.2013 23:59 Viestin aihe: |
|
|
Kiitoksia onnitteluista! Läheltä liippas ennätysnäätää sit. Tuossa vielä vötkylästä kuva 5w Nellan vierellä:
Tänään pääs taas vapaapäivää viettämään suksien päälle. Kutturantien yli menevät jäljet huomattiin ja säästyttiiin turhalta hakemiselta umpimähkään hiihellen. Pienehköt jäljet kierteli muutaman kilometrin, kunnes päätty hangen alle jossa kaatunut kuusi. Tunnin verran koira touhus innokkaasti hangen alle kaivellen. Haukku sijottu yhteen kohtaan josta kaivelin apuna lumia pois, haulikko käsissä ampumavalmiina. Siellähän olikin reikä maan sisään ja jonkun ajan päästä ei koiraa se reikä enää kiinnostanukaan. Tais olla maan sisässä sen verran tunnelia näätällä liikkua, ettei koira kohta enää saanu paikallistettua sitä. Eipä auttanu kun hiihellä takas autolle, vaan eipä paljon harmittanu, kelpas niissä maastoissa hiihellä ja vois sitä aurinkoisen kevätpäivän huonomminkin viettää.
_________________ Sole niin justhiinsa.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
petojen tappaja Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Hel 2009 Viestejä: 258
|
Lähetetty: 28.03.2013 00:20 Viestin aihe: |
|
|
Pitäs itekki kokkeilla tuota jäljityshommaa, näyttää sen verran mielenkiintoiselta! _________________ no sekuvain ruvhautin |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Mäyristelijä Kanta-asiakas
Liittynyt: 19 Maa 2012 Viestejä: 814 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 28.03.2013 00:24 Viestin aihe: |
|
|
petojen tappaja kirjoitti: | Pitäs itekki kokkeilla tuota jäljityshommaa, näyttää sen verran mielenkiintoiselta! |
On mukavaa ja koukuttavaa hommaa ! Erehdyin kokeilemaan, ja yhdeksi top-jahdiksi pääty itselle Vaikkei tänä kautena jälittämällä tullutkaan mitään... Tänään viimeksi jälellä, mutta pääsee näätä niin hyvin hangen pinnalla, että ei jälityksestä tule mitään... Eiköhän se tili avata ens kaudella! _________________ -Karkeakarvainen mäyräkoira- x2 |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|